Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Ilkka Puhakka: Rakkaudesta rukoukseen

Ilkka Puhakka, (Marjo Puhakka, toim.),

Rakkaudesta rukoukseen,

Päivä, 2016

 

Ilkka Puhakka käsittelee rukousta evankelistan otteella. Teksti on selkeää ja helposti ymmärrettävää. Leppoisa jutteleva tyyli säilyy koko ajan, vaikka hän lähestyy rukouksen eri puolia myös kristillisen maailman alkujuurien kautta ja Raamatun alkukielien sanojen eri merkityksiä availlen.

 

Kirja Rakkaudesta rukoukseen on selkeästi kirjoitettu rakkaudesta rukoukseen. Ilkka Puhakan rakkaus Jeesukseen ja hänen opettamaansa Isä meidän rukoukseen on ollut niin väkevä, ettei edes lukihäiriö ole estänyt sen enempää evankelistana toimimista kuin kirjojenkaan julkaisemista. Marjo vaimon toimitustyöllä on saatu Ilkan syvällisitä opetusteksteistä eheä ja sujuva kirja.

 

Kirjan hieman pliisun ja vanhahtavan ulkoasun takaa löytyy niin roteva ja rukiinen paketti rukouksesta, ettei sellaisen uskoisi mahtuvan runsaaseen sataan sivuun. Ari Tähkäpään piirroskuvituksella höystetty ja tarinoivaan tyyliin kirjoitettu teksti käy läpi rukouksen eri ulottuvuuksia. Raamatun avulla käsitellään pulaan joutuneen huutorukous, syyllisen rukous, kiitosrukous ja esirukous. Mukana ovat myös kiitos ja ylistys. Erityistä painoa kirjassa pannaan esirukouksen opettamiseen.

 

Tekstissä on runsaasti lainauksia ja esimerkkejä alkukielten sanojen tulkitsemisen mahdollisuuksista. Näiden kautta Vanhan ja Uuden testamentin rukoukset saavat uudenlaista syvällisyyttä, ilmeikkyyttä ja myös inhimillisyyttä. Heti alkulehdiltä lähtien lukija saa Ilkka Puhakan lisäksi oppaakseen myös hänen suuresti arvostamansa opettajan ja Raamatun tuntijan Risto Santalan, jonka ajatuksia ja opetuksia kirjassa usein lainataan.

 

Kirjansa rukouksien rukoukseksi Ilkka Puhakka nostaa Isä meidän rukouksen. Sen aarteiden avaamiseen ja oivaltamiseen kirjassa käytetään runsaasti sivuja. Tästä Jeesuksen opettamasta rukouksesta on julkaistu useita kirjoja, mutta silti Ilkka Puhakalla on rukouksesta tarjottavana runsaasti uusia rukouselämää innostavia näkökohtia. Kaikesta huomaa, miten rukousta rakastavan on helpompi opettaa lähimmäistään rakastamaan rukousta kuin sellaisen, joka lähestyy aihetta teologisen viisauden ja oppineisuuden korkeuksista.

 

 

Yhteenveto:

Erinomainen rakkaudesta rukoukseen kirjoitettu perusteos jokaiselle, joka haluaa oppia rukoilemaan tai elvyttämään latteaksi hiipunutta rukouselämäänsä. Innostavasti, rennolla otteella kirjoitettu kirja, joka tarjoaa syvällisiä oivalluksia ja alkukielten löytöjä myös kokeneelle rukoilijalle. Kirjassa ei tyydytä teoriaan, vaan lähestytään lukijaa evankelistan sydämellä ja Jeesuksen rakkaudesta kertoen.

 

 

Teksti, selkeys, ulkoasu  ***

Sisältö, sanoma  *****

 

 

(684)

 

Muita Ilkka Puhakan kirjoja kirjablogissani:

 

 

 

 



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin