Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Henna Saarinen, Juha Lehtonen: K-18

Henna Saarinen, Juha Lehtonen,

K-18, Suoria vastauksia suurempiin kysymyksiin,

Päivä, 2013

 

”Kun kirjoittamani K-15 –kirja ilmestyi, mielessäni alkoi elää unelma jatko-osasta. Halusin, että siinä on vahvasti esillä miehen näkökulma. Siksi en enää halunnut kirjoittaa yksin, vaan otin yhteyttä Juhaan”, Henna Saarinen kertoo kirjan lähtökohdasta. Unelmasta on tullut totta.

 

Henna Saarisen on suorapuheinen ja rakkaudella kirjoitettu kirja, joka ei arkaile käsitellä arkojakaan asioita. Kirjaa lukiessani minulle syntyi vaikutelma, että nuorisotyöntekijöillä on jopa pastoreita paremmat valmiudet elämän kipupisteiden avoimeen käsittelyyn. Nuorten kanssa pärjää vain aitoudella, luottamuksella ja rehellisyydellä. Asioita ei voi kätkeä kaanaankielisiin fraaseihin eikä omaa hämmennystä piilottaa teologiaan. Ainoa tie nuoren sydämeen vaatii oman itsensä panemisen likoon ilman rooleja tai hurskauden kaapuja. Sama pätee varmasti myös sielunhoidollisiin kohtaamisiin varttuneempien kanssa.

 

Sen, mitä edellä totesin kirjasta K-15, voi mainiosti sanoa myös tästä uutuudesta. K-18 on erinomainen todiste Hennan ja Juhan hyvästä yhteistyöstä. Molemmat ovat aidosti sitä mitä ovat. Vuorotellen tai yhdessä sekä toisen antaman palautteen tuloksena jalostunut teksti soljuu eheänä ja linjakkaana. Kirjoittajan ja samalla näkökulman vaihtumisen huomaa ainoastaan tekstiin kirjatusta merkinnästä (Henna) tai (Juha). Erittäin hienostu keksitty ja hyvin hallittu tekniikka!

 

Asiat käsitellään ottaen vauhtia nuorten aikuisten herkän avoimista kirjeistä. Kirjan ensimmäinen osio on saanut nimen Suorempia vastauksia jumalasuhteeseen. Sen puitteissa käsitellään Jumalan olemassaolo, uskon hulluus, Jeesus, ihmeet, hengelliset kokemukset, kotiseurakunnan etsiminen ja löytyminen sekä Jumalan tahdon löytäminen omassa elämässä.

 

Seuraava laajempi osio on Vaikeimpia kysymyksiä ihmissuhteista. Käsiteltävien asioiden lista on jälleen laaja ja kattava. Esillä ovat mm. yksin eläminen, sen oikean tunnistaminen, miksi avioliitto on parempi kuin avoliitto ja entä avioeron jälkeen,

 

Kolmas kokonaisuus on saanut otsikon Suorempia vastauksia suurempiin kysymyksiin. Vapaudessa eläminen haasteineen ja kipuineen, ongelmat oman itsen, kutsumuksen ja vanhempien kanssa, elämä miehenä ja naisena, seksuaalisuus, rahankäyttö ja moraalikysymykset käsitellään tämän otsikon alla. Seksuaalisuutta, selibaattia, pornoriippuvuutta ja oman seksuaalisuuden säästämistä ”sille oikealle” käsittelevät luvut liikkuvat herkällä alueella. Omien kokemustensa ja kohtaamisiensa kautta aiheita lähestyen Henna ja Juha kirjoittavat niistä suoraan, rakkaudellisesti ja Raamattuun sitoutuen.

 

Kirjan viimeinen laajempi kokonaisuus liittyy tulevaisuuteen, muutoksiin, ratkaisuihin, perheen perustamiseen, yllätysraskauteen ja rakkauden keskeiseen merkitykseen kaikessa. ”Elä kuin viimeistä päivää” kehottaa otsikossaan viimeinen luku.

 

Kirjan rakenteesta ja lukujen aiheista kertominen paljastaa kirjasta paljon – ja toisaalta ei vielä perin vähän.

Vasta pureutumalla tiedollisen annin sisäpuolelle löytyy kirjan todellinen arvo.

 

Henna ja Juha ovat panneet kirjassa itsensä likoon kertomalla avoimesti omista kipupisteistään, kompasteluistaan ja löydöistään. Sellainen ei voi olla puhuttelematta ja vakuuttamatta. Kirjoittajathan ovat tosissaan! He eivät ainoastaan kerro viisaita asioita, vaan uskovat myös itse niihin pyrkien myös omassa elämässään noudattamaan suosittelemiaan ratkaisuja. Tällaiseen nöyryyteen ja rakkaudellisuuteen pystyvät omissa kirjoissaan vain ani harvat elämän kriisien ja kompastuskivien käsittelijät. Turhan usein käy niin, että korkea koulutus ja ammattilaisen rooli peittävät alleen ihmisen.

 

Suosittelen lämpimästi kirjaa – en vain nuorille aikuisille – vaan ikään katsomatta jokaiselle, joka tuntee elävänsä erilaisten valintojen ja pulmatilanteiden keskellä. Tai, jolla on siinä tilanteessa olevia läheisiä. Hennalla ja Juhalla on tarjota asiantuntemusta, pitävää pohjaa ja raittiita ratkaisuja jokaiselle, joka haluaa rakentaa kestävää ja Jumalan tahdon mukaista elämää.

 

Nyt ei muuta kuin odottamaan, millaisella konseptilla he kirjoittavat seuraavan rohkaisevan ja elämänmakuisen ja kirjansa. Olisi todella sääli, mikäli näin mainiosti alkanut sarja päättyisi kahteen kirjaan.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin