Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Ero Huovinen: Kärsimys ja ilo

Eero Huovinen

Kärsimys ja ilo

WSOY (2006)

 

Helsingin hiippakunnan piispan Eero Huovisen kirja ”Kärsimys ja ilo” vie rohkeasti lukijansa kasvokkain vaikeitten kysymysten kanssa.

 

Miksi Jumala salli 28. syyskuuta 1994 Estonian upota, ja 852 ihmisen menettää henkensä? Miksi Jumala salli kaiken sen tuhon ja kärsimyksen, jonka tsunami aiheutti Tapaninpäivänä 2004 tappaessaan lähes 300.000 ihmistä ja jättäessään toista miljoonaa kodittomiksi? Miksi Jumala, joka on rakkaus, sallii kärsimyksen?

 

Mikä on kärsimyksen tarkoitus? Miksi se on oleellinen osa meidän jokaisen elämää? Vaikka säästyisimme edellä kuvatuilta suuronnettomuuksilta, niin sairaudet, työttömyys, taloudellinen ahdinko, onnettomuudet ja monet muut pitävät huolen siitä, että me jokainen saamme oman osamme kärsimyksistä.

 

Kärsimys ja ilo, siinä on sanapari, joka tuntuu olevan hyvin kaukana toisistaan tai jopa toistensa vastakohtia. Silti ne mahtuvat luontevasti ja jopa perustellusti samojen kansien väliin.

 

Eero Huovisen kirjassa noiden kahden sanan kärsimys ja ilo välistä kohoaa kolmas, jopa aika yllättävä sana. Se on katumus. Kirja johdattelee lukijan Raamatun Psalmien kirjan kenties luetuimpien psalmien eli niin sanottujen katumuspsalmien (psalmit 6, 32, 38, 51, 102, 130 ja 143) äärelle. Näiden kautta avautuvat sekä kärsimys että ilo uudella tavalla.

 

Lukija kohtaa psalmien tekstien kautta synnin ja armon suunnattomuuden ja Jumalan armahtavan rakkauden, joka kestää jopa ihmisen kiukuttelun ja kapinoinnin.

 

Martti Luther kirjoitti katumuspsalmeista selitysteoksen kahteen kertaan. Hän jopa rinnasti psalmit tärkeydessään uskontunnustukseen ja Isä meidän -rukoukseen ja sakramentteihin. 

 

Eero Huovisen kirja rakentaa taitavasti tämän ajan ihmiselle siltaa kirkon vuosisataisten aarteiden kautta psalmien avautumiseen ja syvällisyyteen.

 

Kirjan luettuaan psalmien, eikä vain katumuspsalmien, äärellä viihtyy aivan uudella tavalla ammentaen ja löytöjä tehden.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin