Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Eero Junkkaala: Sanaa ja sattumia

Eero Junkkaala

Sanaa ja sattumia

Suomen Lähetysseura, 297 sivua

 

Millaista on lähteä Suomesta kaukaiselle lähetyskentälle? Millainen kulttuurishokki odottaa henkilöä, joka vaihtaa kelpo toviksi kotoiset ympyrät toimiakseen raamattukouluttajana Etiopiassa, Botswanassa, Thaimaassa, Keski-Venäjällä, Nepalissa tai Tansaniassa?

 

Teologian tohtori Eero Junkkaala kertoo kirjassaan ”Sanaa ja sattumia” hyvin elävästi, tarkkanäköisesti ja hauskasti niistä yllätyksistä, joita hän on saanut tuollaisilla matkoillaan kohdata. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin hänen aito kiinnostuksensa ja lämmin suhtautumisensa kohtaamiinsa ihmisiin.

 

JUnkkaala toteaa, että ”Asiassa ja Afrikassa kulkeva havaitsee yllättäen olevansa paljon lähempänä Raamatun maailmaa kuin konsanaan länsimaissa”. Hän on kohdannut monissa maissa sellaista elävää ja luottavaista kristillisyyttä, josta meillä yltäkylläisyyden keskellä elävillä olisi paljon opittavaa. Meillä on enemmän tietoa ja perinteitä. Heillä intoa ja uskon rohkeutta. Me varjelemme opillista puhtautta peläten ylilyöntejä ja yksipuolisuutta. He iloitsevat uskostaan ja ovat ihmeissään meidän maallistuneesta kirkostamme.

 

”Sanaa ja sattumia” vie lukijansa mielenkiintoiselle ja yllätyksiä täynnä olevalle matkalle kaukaisiin maihin sekä niiden vahvasti sykkivään kristillisyyteen. 





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin