Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Eero Junkkaala: Esseitä Vanhan testamentin vaikeista kohdista

Eero Junkkaala,

Esseitä Vanhan testamentin vaikeista kohdista,

Perussanoma, 2012

 

Mark Twainin kerrotaan sanoneen, että häntä eivät niinkään vaivaa Raamatussa ne kohdat, joita hän ei ymmärrä. Hankalammiksi hän nimesi ne, jotka hän ymmärtää. Useimpien kohdalla asia taitaa olla päinvastoin. Raamatusta löytyvät epäjohdonmukaisuudet tai suoranaiset ristiriitaisuudet vaivaavat mieltä tai saavat jopa kyselemään koko pyhän kirjan luotettavuutta.

 

Eero Junkkaala nostaa kirjassaan esille sellaisia Vanhan testamentin kohtia, joista usein kysellään lehtien kysymyspalstoilla ja hengellisissä tilaisuuksissa. Monesti tällaisten kysymysten pyrkimyksenä on osoittaa Raamattu aikansa eläneeksi teokseksi.

 

Kirjansa johdannossa Junkkaala sanoo Raamatun olevan pääsanomansa osalta niin yksinkertaisen ja selkeän, että lapsikin voi sen ymmärtää. Toisaalta tämä maailman tutkituin 66 kirjan kokoelma voi olla hyvinkin haastava ja vaikea, jos sitä lähestyy väärästä lähtökohdasta.

 

Kirja on Raamatun selitysteos, jossa syvennytään leppoisalla ja sujuvalla otteella kuuteenkymmeneenyhteen Vanhan testamentin kohtaan. Periaatteena on Raamatun selittäminen Raamatulla. Tavallisesti vaikea kohta alkaa avautua, kun katsotaan, mitä samasta tai samanlaisesta asiasta kerrotaan jossain muussa raamatunkohdassa. Myös Raamatun ulkopuolelta löytyvä materiaali historiallisesta aineistosta arkeologian löytöihin voi tuoda lisävalaistusta asioihin.

 

Kaikkiin kohtiin eivät tepsi edes tuollaiset keinot. Joidenkin kysymysten kohdalla on tarjolla useampiakin hyviä ja mahdollisilta tuntuvia selityksiä, jolloin yhden ainoan oikean ja lopullisen vastauksen antaminen on siksi mahdotonta. Osa on pakko jättää avoimiksi toteamalla, ettei tietomme ja ymmärryksemme ainakaan toistaiseksi kykene niitä aukomaan. Monen esseen kohdalla käy myös niin, että kirjan yhteen kysymykseen antamat selitykset avaavat samalla useita muita mielenkiintoisia ajatuspähkinöitä, joita on mielenkiintoista yhdessä kirjoittajan kanssa pohtia.

 

Tässä vielä muutama sisällysluettelosta poimittu esimerkki Junkkaalan esseiden käsittelemistä aiheista:

Tieteellinen maailmankuva ja maailman luominen

Mistä Kain sai vaimon?

Käsittämättömän pitkät eliniät

Miksi Abraham huijasi?

Miksi Jumala aikoi surmata Mooseksen?

Jeftan tyttären surma

Moniavioisuus

Israelin kadonneet heimot

Miten Messias löytyy Vanhasta testamentista?

Onko Hesekielin kirjassa ufoja?

Joona kalan vatsassa

jne.

 

Kirjan lopussa on ansiokas ja hyödyllinen luku, jossa kerrotaan Vanhan testamentin tutkimisen periaatteita. Siihen on koottu kymmenen seikkaa, joiden avulla jokainen pääsee tekstien tutkimisessa pintaa syvemmälle. Myös kirjassa viimeisenä oleva raamatunkohtahakemisto pyrkii auttamaan lukijaa omakohtaiseen raamatuntutkimiseen.

 

--------

 

Arviointi ja esittely vuonna 2014 ilmestyneestä vastaavasta kirjasta löytyy:





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin