Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Don Finto: Sinun kansasi on minun kansani

Don Finto

Sinun kansasi on minun kansani,

Päivä, 2013

 

Yli puolet kaikista ihmisistä, jotka ovat eläneet Aatamin ja Eevan päivistä meidän aikaamme, on elossa tänään. Joka viides ihminen maailmassa on uskova. Nykyään on enemmän uskovia kuin kaikkina menneinä vuosina yhteensä. Jokaisessa maanosassa miljoonat ihmiset kääntyvät uskomaan Jeesukseen. Samaan aikaan, kun me täällä Euroopassa rukoilen odotamme herätystä, meneillään on jo historian suurin herätys,

 

Idässä ja eteläisellä pallonpuoliskolla käynnissä olevalla väkevällä herätyksellä on selkeä yhteys Israelin uudelleen syntymiseen. Seitsemänkymmentä prosenttia niistä, jotka ovat tulleet uskoon siionismin synnyn jälkeen eli viisikymmentä prosenttia kaikista eri aikoina uskoon tulleista on tullut uskoon sen jälkeen, kun Israelin valtio perustettiin 1948.

 

Roomalaisten tuhottua vuonna 70 temppelin ja Jerusalemin kaupungin kirkko päätteli Jumalan vieneen päätökseen suunnitelmansa Israelin osalta ja alkoi vaatia juutalaisia uskovia hylkäämään oman kulttuuriperintönsä. Syrjintä, vainot ja harhaoppi nimeltä korvausteologia johtivat holokaustiin ja kristinuskon juutalaisten juurien hylkäämiseen. Jumalan silmissä perheen hylkääminen on vakava asia, joka synnyttää yhä lisää hylkäämisiä.

 

Juutalaisten ”vanhemmuuden” hylkääminen oli ensimmäinen merkittävä hajaannus Kristus-ruumiissa. Ruumiiseen pesiytyi hajaannuksen DNA, joka on siitä lähtien tuottanut hajaannuksen toisensa jälkeen jokaisen uuden joukon pitäessä itseään kaikkia aiempia parempana. Koko ruumiiseen levinnyt mutaatio ei voi eheytyä, ennen kuin alkuperäinen haava on parantunut.

 

Tässä muutamia johtavia ajatuksia Don Finton kirjasta. Edellä mainitsemieni teemojen lisäksi hän käy läpi alkuaikojen juutalaisen ”kirkon” ja kirkon ”pakanallistumisen”. Hän käy tarkasti läpi myös juutalaisten paluun Pyhään maahan ja profetioiden täyttymisen. Erityisen kiinnostava ja paljon tuoretta uutta tietoa sisältävä osuus kertoo messiaanisten juutalaisten eli ”ylösnousseiden nasaretilaisten” ja messiaanisten synagogien hämmästyttävällä vauhdilla tapahtuvasta kasvusta. Huipennuksena on paluu juurille, juutalaisen ja pakanakristityn yhdessä muodostaman ”uuden ihmisen” syntyminen (Ef.2:15).

 

Don Finton kirja kuuluu ehdottomasti parhaimpiin teoksiin, mitä tästä aihepiiristä on kirjoitettu. Teksti on elävää ja juoheasti etenevää. Sanottu perustellaan Raamatulla ja tutkimustiedoilla. Jokaisen luvun jälkeen kerrotaan, mihin lähteisiin viitteillä varustetut väitteet perustuvat. Yhteenvedot helpottavat omaksumista ja kirjan lopussa olevat liitteet tuovat kelpo lisän asiaan syventymiseen. Kerrassaan erinomaisesti kirjoitettu ja rakennettu teos!

 

Kehyskertomuksena kirjassa on Ruutin kirja. Moabilainen Ruut sanoi juutalaiselle anopilleen Noomille: ”Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi minun Jumalani”

 

- Nuo sanat kaikuvat yhä jokaisen sellaisen ei-juutalaisen sydämessä, joka uskoo Ruutin ja Boaksen sukulinjaan syntyneeseen luvattuun Poikaan, Messiaaseen, toteaa Don Finto.

 

Kirkko ei ole vastannut omalle Boakselleen kuten Ruut vastasi omalleen. Kirkko ei luopunut moabilaisista tavoistaan tullessaan Jumalan taloon. Vaikka kirkko on ottanut vastaan Boaksen tarjoaman leivän, joka edustaa meille Kristusta, se on samalla kääntänyt selkänsä koko hänen suvulleen, juutalaiselle kansalle.

 

Don Finto haluaa, että juutalaiset veljet ja sisaret hyväksytään sellaisina kuin he ovat, juutalaisina, ja että heitä kannustetaan ilmaisemaan uskoaan Jeesukseen juutalaisilla tavoilla. Lisäksi hän haluaa kirkon ymmärtävän ja arvostavan omia juutalaisia juuriaan ja Israelia, joka on jälleen noussut maailmanpolitiikan keskipisteeseen. On tullut aika tunnustaa menneiden vuosisatojen synnit ja pyytää niitä juutalaiselta kansalta anteeksi.  On aika luopua tuhlaajapojan kotiin jääneen vanhemman veljen nuivasta ja vihamielisestä asenteesta, kun nuorempi veli on vihdoin palaamassa kotiin.

 

Kirjan on suomentanut Roope Laukkonen.

---------- 

 

Ylläpitämässäni Kristillisten kirjojen valintaoppaassa, jossa on arvioitu ja esitelty jo hyvän matkaa yli 600 kristillistä kirjaa, on paljon Israelia ja seurakuntaa käsitteleviä erinomaisia ja kiitoksen ansaitsevia teoksia. Tässä eräitä niistä:

 

Eräitä lukemisen arvoisia kirjoja Israelista, juutalaisista ja kristinuskosta

 

 

 

 

 

 

 

 

 





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin