Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Danielle Miettinen: Rashid, Jumalan taistelija

Danielle Miettinen

Rashid, Jumalan taistelija

Kustannus Oy Uusi Tie, 2011

 

Kirjoja, jotka kertovat elämästä Islamin maailmassa, on ilmestynyt toistaiseksi yllättävän vähän. Vuodelta 2011 löytyvät ”vihreän prinssin” Mosad Hassan Yusefin kirja Hamasin poika (Avainmedia) sekä Hannah Shanin kirja Imamin tyttären pako vapauteen (Kuva ja Sana). Kummassakin islamin pariin syntynyt ja sen tapojen mukaan kasvatettu henkilö kertoo elämästään ja löytämästään tiestä vapauteen.

 

Kirjassa Hamasin poika Hamasin johtajiin kuuluvan miehenen pojasta tulee Israelin turvallisuuspalvelun agentti sekä kristitty. Kirjasta löydät enemmän tämän linkin kautta.

 

Imamin tyttären pako vapauteen on kertomus siitä, mitä kirjan nimi lupaa. Nuoren naisen todistus on erityisen sävähdyttävä siksi, että kaikki tapahtuu Englannissa eikä suinkaan jossain kaukaisessa kehitysmaassa. Eikä tästäkään kertomuksesta puutu kiperiä käänteitä enempää kuin dramatiikkaakaan. Kirjasta löydät enemmän tietoa täältä.  

 

Vuoden 2011 lopulla ilmestyi saman aihepiirin kirjoja yksi lisää. Danielle Miettisen kirjan tapahtumat sijoittuvat Afganistaniin, Pakistaniin ja Eurooppaan. Pikkuinen Rashid eli onnellista elämää rauhallisessa maassa. Kaikki oli turvallista ja kodikasta. Sitten kuningas syöstiin vallasta ja neuvostojoukot miehittivät maan. Nuorukaiseksi varttunut Rashid liittyi neuvostoliiton joukkoja vastaan taistelevaan vastarintaliikkeeseen.

 

Koettuaan monenlaisia seikkailuja Afganistanissa ja myös Pakistanin puolella Rashid päätyi viimein Eurooppaan ja Jeesuksen seuraajaksi. Alankomaissa asuva Rashid on Hamasin pojan Mosad Hassan Yusefin tavoin vieraillut myös Suomessa.

 

Kirjan punainen lanka tiivistyy Rashidin sanoihin: ”Kristinuskon ympärille kiedottu vaaran ja salaperäisyyden ilmapiiri jäi vaivaamaan minua. Mikä tässä uskonnossa oli niin erityistä, ettei siitä saanut tietää tai puhua?” Rashid päätti kaiken uhalla ottaa asioista selvää ja löysi lopuksi myös vastauksen.

 

Tositapahtumiin perustuva kirja päästää lukijansa afganistanilaisen yhteiskunnan ja kodin sisäpuolelle. Perheen arki, ihmissuhteet ja toiveet osoittautuvat hämmästyttävän samanlaisiksi kuin täällä Euroopassa. Danielle Miettinen on onnistunut kirjoittamaan Rashidin elämästä lämmöllä ja sydän avoinna. Lukija viedään lähelle ihmistä sekä hänen onnensa että pelkojensa päivinä.

 

Kirja on ohut, vain 79 sivua. Silti siihen mahtuu suuria ja koskettavia asioita. Afganistanin ja islamilaisen maailman rajujen tapahtumien jälkeen Rashidilla on edessään uudet vaikeudet. Muslimin elämä Euroopassa ei ole helppoa ja vielä monin verroin hankalammaksi se käy, kun lapsuudesta asti jatkunut etsintä ja kyseleminen vievät miehen kristittyjen ja viimein myös Jeesuksen luo.

 

Kaikin puolin hyvä ja lukemisen arvoinen kirja. Danielle Miettinen käsittelee sujuvasti ja tiiviisti asioita, jotka meidän aikanamme ovat tulossa entistä näkyvämmiksi ja samalla myös yhä lähemmäksi omaa elämäämme. Mietteissä, joita Rashidilla on kirjan viimeisessä osassa kristittyjen suhtautumisesta maahanmuuttajiin ja heidän evankeliointiinsa, on meille paljon ajattelemisen aihetta.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin