Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Arto Antturi: Syvistä vesistä valoon - Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä

Arto Antturi

Syvistä vesistä valoon - Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä

Katharos (2007)

 

”Psalmien kirja on kokoelma muinaisen Israelin ja varhaisen juutalaisuuden parissa syntyneitä rukouksia. Sekä juutalaiset että kristityt ovat lukeneet, rukoilleet, laulaneet, selittäneet psalmeja alusta alkaen. Evankelista Matteus kertoo, että kiusaajan koetellessa Jeesusta tämä vastasi psalmien sanoilla (Matt.4:1-11). Heprealaiskirjeen kirjoittaja sitoo opetuksensa Jeesuksesta Jumalan Poikana psalmilainausten verkostoon (luvut Hepr.1-2 sisältävät yksitoista psalmisitaattia). Uuden testamentin kirjoittajat viittaavat heprealaisen Raamatun kirjoista profeetta Jesajan ohella kaikkein eniten juuri Psalmeihin.”

 

Näin alkaa Arto Antturin kirja ”Syvistä vesistä valoon, Rukousmietiskelyä psalmitekstien äärellä”. Kirja vie lukijansa kirkkovuoden toisen puoliskon eli ajallisesti helluntaista tuomiosunnuntaihin sijoittuvien psalmitekstien pariin.

 

Kuvatessaan psalmien kauneutta ja syvällisyyttä Arto Antturi herkistyy itsekin suorastaan runolliseksi. Hän mm. toteaa, miten psalmien rukoilija huomaa olevansa instrumentti, jota Pyhä Henki soittaa.

 

Kirjan rakenne on hyvä. Vaikka kieli on runollista, se on myös selkeää. Jokaisen luvun alussa on kyseinen psalmi sellaisenaan. Sitä seuraa selitys, jossa sukelletaan ajoittain syvälle juutalaisuuden historiaan tai saatetaan jopa ottaa mukaan Eino Leinon runojen tunnelmat.

 

Selityksen perässä on aina lyhyt rukous, jonka jälkeen on usein vielä lyhyt Uuden testamentin kautta teemaa avaava teksti. Ja jos jotain jää kirjan varsinaisten tekstien äärellä vielä epäselväksi, niin vastauksia voi hakea kirjan lopussa olevasta ”Selityksiä” osuudesta.

 

Hylätessään luostarilaitoksen uskonpuhdistus kuin huomaamattaan vieroitti ihmisiä psalmeista. Toivottavasti kirja ”Syvistä vesistä valoon” saa yhä useammat meistä syventymään psalmeihin ja ammentamaan niistä voimaa ja virvoitusta matkalle.

 

Kirjassaan Arto Antturi ei puhu niinkään psalmien lukemisesta vaan paremminkin psalmien rukoilemisesta ja laulamisesta. Lukijalle käy hyvin nopeasti selväksi eräs tärkeä asia: Arto Antturi tuntuu olevan syvästi rakastunut, paitsi vaimoonsa Tiinaan, myös psalmeihin.

 

Kirjan johdannon lopussa Arto Antturi viittaa jatko-osaan, jossa tulisivat olemaan psalmitekstit tuomiosunnuntaista helluntaihin. Jäämme innolla odottamaan tuota kirjaa!





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin