Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Annukka Laine: Pyhät kuvat, Ikkunoita kirkkovuoteen

Laine Annukka,

Pyhät kuvat, Ikkunoita kirkkovuoteen,

Kirjapaja, 2012 

 

Taidemaalari Annukka Laineen kirja on taiteellinen merkkitapaus, joka poikkeaa monella tavalla muista kauniista kuvista ja lyhyistä teksteistä rakennetuista vastaavan kokoisista kirjoista. Vaikka Raamatun tapahtumiin perustuvia maalauksia on valtava määrä, niin tällaisia kirkkovuoden juhliin ja sunnuntaiden teksteihin perustuvia kuvastoja on olemassa yllättävän vähän.

 

Vanhin tunnettu kuvasto, jossa evankeliumiin sanoma esitetään kuvien muodossa, on ”Rakkauden sopusoinnut” vuodelta 1355. Seuraavat löytyvät 1500- ja 1600-luvuilta. Meillä julkaisu ja samalla neljäs esimerkki aiemmista on Kalevi ja Liisa Mustosen tekemä ja SLEY:n vuonna 1996 julkaisema ”Kirkkovuoden kuvat, Kutsu mietiskelyyn ja rukoukseen”. Seuraava ja vasta viides on nyt esillä oleva Annukka Laineen yli kolmentoista vuoden aherruksen tuloksena syntynyt teos,

 

Annukka Laineelle perehtyminen ja syventyminen kirkon kuvaperinteeseen ja sen tuomiseen myös nykyajan ihmisten ulottuville on ollut jo pari vuosikymmentä suoranaisen intohimon kohde. Keskeisinä innoituksen kohteina hänelle ovat olleet kuvat, jotka on maalattu ennen vuotta 1054, jolloin latinalainen länsi ja bysanttilainen itä irtautuivat toisistaan. Vuosisatoja vanhan tradition rinnalla on Annukka Laineen töissä selkeänä perustana Raamatun Sana.   

 

Annukka Laineelle kuva ei ole puhutun, kirjoitetun tai sävelletyn sanan rinnalla jotain toissijaista vaan tasaveroinen Raamatun ilmoituksen välittäjä. Kuva, sana ja sävel ovat kaikki välittämässä vastaanottajalleen pelastuksen sanomaa.

 

”Pyhät kuvat” perustuu Annukka Laineen herkkiin maalauksiin sekä kirkkovuoden teksteihin ja lyhyisiin rukouksiin. Maalausten mosaiikkimaisuus ja tarkoin valitut värit, joilla on oma pitkästä perinteestä nouseva viestinsä, tekevät töistä ajattoman tuntuisia. Kaiken yllä tuntuu olevan syvä rauha. Vaikka kuvat viestivät jostain hyvin vanhasta, lähes ikiaikaisesta, niin niiden ääressä lukija voi löytää tärkeän ”juuri nyt hetken”, kiireettömän pysähtymisen ilman eilisen murehtimista tai huomiseen kurkottelemista.

 

”Elämme hengellisessä taistelukentässä, jossa mikään ei ole pyhää ja jossa kuvaa käytetään mediassa, mainonnassa ja internetissä myös ihmisten alhaisten halujen palvelukseen. Nykytaide sisältää sellaisiakin elementtejä, jotka palvelevat enemmän sielunvihollista kuin Jumalan valtakuntaa. Siksi on tärkeää palauttaa taide Jumalan Hengen avulla takaisin myös tehtäväänsä jumalanpalveluksen, hengellisen elämän ja rukouksen tueksi”, Annukka Laine sanoo upean kirjansa alkusanoissa.

 

Johdannon kirjaan on kirjoittanut Jouko Martikainen. Hän luonnehtii Annukka Laineen töitä mm. seuraavin sanoin: ”…taiteilija on luomistuskansa läpi löytänyt kuvilleen muodon ja henkistyneen hienoviritteisyyden. Se kertoo uskon taistelusta, kilvoittelusta ja myös hänen osakseen tulleesta lohdutuksesta ja ylimaallisesta ilosta.”

 

On helppo yhtyä Annukka Laineen ja Jouko Martikaisen toiveeseen siitä, että ”Pyhät kuvat” kirjan alttarikuvasto voisi löytää tiensä mahdollisimman monen ihmisen käteen ja kotiin rohkaisuksi ja iloksi pyhän, autuaaksi tekevän uskomme harjoitukseen.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin