Anita Ojala: Valopilkkuja

Anita Ojala,

Valopilkkuja,

Perussanoma 2012,

Tarinoiden avulla on läpi ihmiskunnan historian siirretty tietoa, elämänohjeita ja perinteitä sukupolvelta toiselle. Varsinkin silloin, kun kirjoitustaito oli vielä harvinaisuus, eikä nykyisestä tietotekniikasta osattu edes unelmoida, nuotion ääressä kerrotut tarinat korvasivat oppikirjat ja opettajien luennot.

Vaikka tekniikka ja koulutustaso ovat kokeneet valtavan mullistuksen, ihminen on edelleen perin samanlainen. Hyvät tarinat pysäyttävät, herättävät mielenkiinnon ja saavat muistamaan niihin sisältyneitä opetuksia. Eikä hyvä tarina tarkoita vain juonellisesti taitavaa kertomusta. Mieleen jäävän tarinoinnin tärkeä rakennuspalikka löytyy tilanteesta, jossa tarina kerrotaan sekä kertojan ja kuuntelijan suhteesta.

Tällaisia ajatuksia nousi mieleeni, kun luin Anita Ojalan erinomaista mutta ulkoasultaan turhan vaatimatonta kirjaa ”Valopilkkuja, Viriketekstejä lasten ja nuorten hartaushetkiin”. Kirjan tarjoamat hyvät tarinat opetuksineen olisivat ansainneet paljon jännittävämmät ja elämäniloisemmat kannet. Sujuvasti kirjoitetun ja elävästi kertovan kirjan ukoasu olisi voinut edes jotenkin ilmaista nuotion ääressä vietettyjen tarinahetkien salaperäisen tunnelman. Tai lapsen sängyn laidalla ennen nukahtamista eletyn tarinahetken herkkyyden.

Anita Ojala on eläkkeellä oleva luokanopettaja, joka on aiemmin kirjoittanut mm. opettajan oppaita. Kirjan ”Valopilkkuja” tekstit hän on kirjoittanut oman luokkansa päivänavauksiin. Tavoitteena hänellä on ollut välittää tarinoiden kautta kristillistä toivoa.

Viitaten Paavalin sanoihin Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13) Anita Ojala toteaa kirjansa alussa: ”Usko ja toivo ovat kuin kaksoisveljiä, ja rakkaus on niiden kaunis sisar. Yhdessä ja erikseen ne ovat elämää ylläpitäviä voimia.”

Nykyään keskustellaan kiivaasti aamunavauksista ja uskonnonopetuksesta. Mitä koulujen aamunavauksissa saa sanoa ja mistä on visusti vaiettava? Missä siirrytään uskonnon opettamisesta uskonnon harjoittamiseen, joka saa uusateistit ja heidän myötäilijänsä älähtämään?

Kirjassa ”Valopilkkuja” ei tällaisiin kysymyksiin kompastella. Teksteissä on peittelemättä ja ilman kieroilmaisuja läsnä tulevaisuuden ja toivon ainoa kestävä perusta, syntisiä rakastava Jeesus. Myös maailman Valosta paljon puhuva Anita Ojala ei ole laittanut omaa kynttiläänsä piiloon vakan alle. Niinpä kirja sopii mainiosti myös seurakunnissa käytettäväksi, lasten ja vanhempien välisten tarinatuokioiden materiaaliksi sekä yksityiseen hartaudenharjoittamiseen. Ihminen ei ole koskaan liian vanha tai viisas kuuntelemaan hyvää tarinaa ja tutkailemaan sen mukanaan kuljettamia tulevaisuuden ja toivon ajatuksia.