Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Andrew Wommack: Henki, sielu & ruumis

Andrew Wommack,

Henki, sielu & ruumis

TV7 Kustannus, 2012

 

Kolmijako henki, sielu ja ruumis löytyy Raamatusta. Esimerkiksi Tessalonikalaiskirjeessä Paavali  toivoo seurakunnan jäsenten säilyvän hengen, sielun ja ruumiin puolesta nuhteettomina Jeesuksen tulemiseen saakka (1 Tess.5:23). Mitä ruumiilla tarkoitetaan, sen tietää jokainen, mutta entä sielu ja henki? Miten ne oikein pitäisi Raamatun mukaan ymmärtää?

 

Kysymys on kristitylle keskeinen. Moni kipuilee lukiessaan Raamatusta olevansa uskoon tulonsa jälkeen ”uusi luomus” ja että ”kaikki entinen on mennyt”. Kun peiliin katsoo, vastassa on kuitenkin sama vanha hahmo heikkouksineen ja taipumuksineen. Enkö olekaan oikeasti uudestisyntynyt? Olenko tehnyt syntiä, jonka tähden Raamatussa luvatut siunaukset eivät koske minua?

 

Adrew Wommackin kirja antaa tällaisiin kysymyksiin selkeät ja Raamatulla perustellut vastaukset. Kirja on lähes yltiöpäisyyteen saakka innostava ja rohkaiseva:

 

Jumalan rakkaus on kaikkia epäilyjämme suurempi. Vaikka me epäonnistuisimme ja kompuroisimme, Hän ei epäonnistu eikä peru lupauksiaan. Pelastus tulee yksin armosta. Siihen emme voi omilla teoillamme tai kilvoittelullamme mitään lisätä. Kun olemme saaneet Jeesuksen hengen sydämeemme, olemme saaneet sen täysin ja kokonaan.

 

Kirja osaa myös tuuppia lempeästi eteenpäin kohti Jumalan lupaamien aarteiden löytämistä. Kun meissä on Jeesuksen henki ja Pyhä Henki on oppaanamme, me voimme uskossa päästä yhä lähemmäksi Jeesusta Vapahtajanamme ja esikuvanamme. Sitoutumisen ja opettelun kautta avautuvat silloin hengen maailmat, jotka eheyttävät, parantavat ja rakentavat sekä omaa että kohtaamiemme ihmisten elämää. Murheelliset tulevat lohdutetuiksi, uskosta osattomat löytävät Jeesuksen ja sairaat paranevat, kun rukoilemme heidän puolestaan.

 

Kirja ”Henki, sielu & ruumis” on hyvin käytännöllinen. Runsaat väliotsikot, selkeät luvut ja lopussa olevat yhteenvedot arkisen elämän ohjeineen tekevät lukemisen helpoksi. Kun ensimmäinen tärkeä askel on kirjan lukemisen myötä otettu, on päätettävä, jäädäkö entisiin ”vähävetisiin” autiomaihin, vai lähteäkö vaivalloiselle matkalle kohti omaa ”luvattua maata”. Matkaa sinne tehdään  Jeesuksen hengen ohjaamana ja Pyhän Hengen varustamana taivuttamalla sielu ja ruumis Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

 

Kirjassa käsitellään myös paljon hämminkiä herättänyt teema ”Kerran pelastettu, aina pelastettu”. Vaikka Jumalan lupaukset ovat ehdottomia ja rakkaus rajaton, ihminen voi luopumuksellaan astua siunauksen piiristä kirouksen alaiseksi.

 

Keskeisinä kirjassa ovat tietysti ruumis, sielu ja henki. Tässä vielä lyhyt tiivistelmä siitä, mitä nuo kolme tärkeää ja usein kahteen typistettyä (ruumis ja sielu) asiaa Andrew Wommackin mukaan ovat:

 

Ruumis

- Jos olisimme kasvokkain, näkisit ruumiini, mutta se, jolle puhuisit olisi minun sieluni, joka on emotionaalinen ja älyllinen osa minua, Andrew Wommack havainnollistaa. Ruumis, jota voimme koskea ja jonka voimme nähdä, on ihmisen henkisen tilan nopea tulkki.

 

Tunnemme jännityksen kihelmöinnin ihollamme, adrenaliinin kohinan suonissamme sekä väsymyksen tai vilustumisen tuoman heikkouden tunteen. Kehomme reagoi tunteisiimme. Samalla se kerää jatkuvasti sielumme tilaan vaikuttavaa informaatiota suihkuveden lämmöstä, ilman viileydestä, vaatetuksen sopivuudesta ja valtavasta määrästä muita asioita.

 

Sielu

Myös sielun tilanne on helppo nähdä. Meistä voi heti huomata, olemmeko me vihaisia, iloisia, ärtyneitä, masentuneita tai peloissamme. Kehoa on mahdollista koskettaa vaikkapa kädellä. Sielua voidaan koskettaa sanoilla, ilmeillä, sävelillä ja muilla vastaavilla tavoille. Lyönti käsivarteen tekee kipeää. Julmat sanat ja epäoikeudenmukaiset tuomiot satuttavat sielua yhtä armottomasti.

 

Henki

Henkeen ei Wommackin mukaan pääse käsiksi luonnollisia reittejä. ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki” (Joh.3:6). Henki on asia, joka liittyy ihmisen uudestisyntymiseen.  Kun Jeesuksen henki on muuttanut sisimpäämme, sielu eli mielemme uudistuu. Herää usko Jumalan Sanaan ja sielu alkaa taipua hengessä tapahtuneisiin muutoksiin. Jumalan sana on kuin peili, joka näyttäessään hengessä olevat totuudet, alkaa vaikuttaa sieluun ja myös ruumiiseen. Jos sielu liittoutuu ruumiin kanssa ja taipuu sen haluihin ja pyrkimyksiin, hengen virta hiipuu ja sammuu viimein kokonaan.

 

Kuka on Andrew Wommack?

 

Andrew Wommack on opettanut ja julistanut Amerikassa ja eri puolilla maailmaa jo neljäkymmentä vuotta. Hän tavoittaa päivittäin valtavan määrän ihmisiä Gospel Truth -ohjelmillaan, joita lähetetään radiossa ja televisiossa Amerikassa ja myös monissa muissa maissa. Hän perusti Charis Bible College -raamattukoulun 1994. Nyt tällaisia kouluja on jo useita eri puolilla Amerikkaa sekä myös muissa maissa. Andrew Wommack on tuottanut runsaasti opetusmateriaalia painettuna, äänitteinä ja kuvatallenteina. Hänen ohjelmiaan on nähtävissä Suomessa TV7-kanavalla.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin