A. W. Tozer: Radikaali risti, Kristityn syvempi elämä
A. W Tozer,
Radikaali risti, Ristiinnaulittu Kristuksen kanssa,
Kristityn syvempi elämä,
KKJMK, 2013
”Hänen saarnansa ja kirjoituksensa eivät olleet muuta kuin hänen rukouselämänsä tuottamaa hedelmää”. Näin totesi pastori James L. Snyder kirjoittamassaan Aiden Wilson Tozerin (1897 – 1966) elämänkerrassa. Nyt näitä hedelmiä on tarjolla myös suomeksi.
A. W. Tozer oli erikoinen julistaja ja itseoppinut teologi. Nuorena pastorina hän oli innokas evankelista. Luettuaan Francois Fénelonen kirjan ”Ohjeita hengellisen elämän syventämiseksi” (Päivä) hänen elämässään tapahtui valtava muutos. Hänen saarnojensa ja kirjoitustensa keskiöön nousi ”ristiinnaulittu elämä”. Toinen huonossa huudossa ollut termi, jonka Tozer oli omaksunut Fénelonelta, oli ”hengellinen täydellisyys”.
”Radikaali risti” kertoo, mitä Tozer näillä Raamattuun perustuvilla mutta väärinkäsityksille alttiilla ja siksi monia ärsyttävillä termeillä tarkoitti. Kysymys on kristityn syvemmästä elämästä, joka on jotain muuta kuin vain kuoleman jälkeen armosta Kristuksen tähden taivaaseen pääseminen. Kyse on jostain sellaisesta, jonka apostoli Paavali puki sanoiksi Galatalaiskirjeessä:
”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal.2:20)
Kristus ei Tozerin mukaan kuollut ristillä vain pelastaakseen ihmisiä helvetistä, vaan hän kuoli siksi, että kaikki voisivat olla yhtä hänen kanssaan. Niinpä meidän tehtävämme on raivata tieltä kaikki se, mikä on tullut meidän ja Kristuksen yhteyden väliin, maksoi mitä maksoi. Tozer kutsui kirkkoja palaamaan maallistumisen ja pinnallisuuden tieltä kristinuskon sanoman juurille: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo”. (Kol.1:27)
Tozer oli tunnettu puhuja, joka suorasukaisen ja jyrkän tyylinsä takia kutsuttiin hänen omien sanojensa mukaan yleensä vain kerran samaan saarnatuoliin. Ehdottomuus ja suoruus ovat läsnä myös hänen tekstissään. Tozer on erikoinen sekoitus askeettista autiomaaprofeettaa ja mystikkoa. Paikoin tuntuu, kuin hän olisi tyystin unohtanut, että Jumala on luonut myös hyvät ystävät, juhlat, ilon, naurun, luonnon kauneuden ja jopa viinipuun hedelmän.
Kirjassa Tozer nostaa hienosti esille uskon kannalta keskeisiä kysymyksiä. Jumalan on annettava olla Pyhä Jumala. Jumalan tunteminen ei ole älyllinen kysymys vaan jotain sellaista, joka myös tuntuu. Oleellista ei ole kysyä, mitä mieltä joku on Raamatusta, Jumalasta tai seurakunnasta. Tärkeä ja ratkaiseva kysymys on, mitä mieltä me itse kukin olemme Jeesuksesta. Me emme ole ”kahden maan kansalaisia” vaan ”taivaan kansalaisia”, jotka elämme tässä ajallisessa maailmassa kasvaaksemme kohti Kristuksen kaltaisuutta ja tehdäksemme hänen meille tarkoittamia tekoja.
Armon ylikorostaminen parannuksenteon kustannuksella, luonnollisen ihmisen ja hengellisen ihmisen välinen taistelu, kirkon laitostuminen siten, että sanat ottavat tekojen paikan, uskon muuttuminen sosiaaliseksi uskonnoksi ja monet muut Tozerin teemat osuvat suoraan meidän aikamme kristillisyyteen.
Kun luen kirjoja, tapanani on tehdä pitkin matkaa muistiinpanoja kohdista, jotka tuntuvat erityisen tärkeiltä. Niitä raapustellessani ajatuksenani on, että muistiinpanot ovat apuna, kun teen kirjasta arvioinnin. Niistä on paljon hyötyä myös siinä tapauksessa, että päätän kukaties palata kirjan pariin vielä myöhemminkin.
Tozerin kirjasta kertyi muistiinpanoja erityisen runsaasti. Paljon enemmän, kuin mitä tähän lyhyeen arviointiin on mahdollista sisällyttää. Turhaan en niitä kuitenkaan kirjoittanut, sillä tähän kohti käyvään, peilin oman kristillisyyteni eteen nostavaan ja itsetutkiskeluun haastavaan kirjaan palaan varmasti vielä useammankin kerran.
