Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

MATKAT ISRAELIIN

Täältä löydät mm. seuraavia asioita:

- Miten varustautua matkalle? Mitä kannattaa ottaa mukaan ja miten sää matkan aikana vaihtelee?

- Kuvakertomuksia ja kokemuksia monilta erilaisilta Israelin matkoilta.

VINKKEJÄ ISRAELIIN MATKUSTAVALLE

Olen koonnut tähän muutamia vinkkejä, joista voi olla apua matkalle valmistauduttaessa. Useimmat tässä kerrottavat asiat on hyvä ottaa huomioon, lähditpä reissuun mihin aikaan vuodesta tahansa.


Lue lisää


Israelin kiertomatkan reitti kartalla

Kiertomatkalla saa hyvän kuvat Israelista etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Saapuminen kiertomatkalle tapahtuu Ovdassa ja sieltä lähtee aikanaan myös paluulento. Tarkempi reittiselostus löytyy kunkin kiertomatkan omalta sivulta.
 
Reitti on viitteellinen, sillä eri kiertomatkoilla voidaan sään tai jonkun muun syyn takia valita myös muita vaihtoehtoisia ajoreittejä.

Osa kiertomatkoista on ollut oheisen kuvan mukaan kokonaan Israelin alueella. Toisia on tehty käymällä myös Jordaniassa mm. Petrassa, Nebon-vuorella ja Ammanissa.

 


Lue lisää


Terveiset Israelista viikon kiertomatkalta!

TV7 ja  Suomen Karmel-yhdistys järjestivät 28.10.-4.11.2010 Israelin kiertomatkan. Kierroksella, jolla oli mukana peräti 56 henkeä, nähtiin Eilat, Kuollutmeri, Jerusalem, Tiberias, Haiffa, Faffa, Tel Avis ja paljon muuta. Oppaanamme oli Pentti Holi. Matkanjohtajina toimivat Seppo Räty sekä Kaija ja Reijo Telaranta.


Lue lisää


Israelin kiertomatka, joka ylitti odotukset

”Tämä matka ylitti kaikki odotukseni”, totesi tyytyväinen matkalainen, kun TV7 kanavan katsojien syksyn 2009 Israelin kiertomatka oli päättymässä. Tiivistahtisen viikon aikana oli kertynyt mahtava määrä tietoa, elämyksiä, hengellistä evästä ja uusia ystäviä.


Lue lisää


Syksyn 2008 matka Israeliin innosti ja rohkaisi

TV7 ja Suomen Karmel-yhdistys järjestivät 21.-28.10.2008 onnistuneen ja innostavan matkan Israeliin. Ryhmämme, johon kuului peräti 48 henkilöä, kiersi lähes koko maan, tutustui Raamatun kohteisiin, tutki Sanaa, rukoili paljon ja sai hyvän kuvan myös tämän päivän Israelista.


Lue lisää


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin