Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Ylidiakoni Jyrki Härkönen: Julistus pois kaduilta ja kauppakeskuksista

”Kristillinen julistus kuuluu kirkkoon, ei kauppakeskuksiin, stadioneille tai kaduille. Jeesus-marssit voivat ärsyttää ateisteja yhtä paljon kuin kaupustelijat temppelissä meitä kristittyjä”, toteaa K24 blogissaan ortodoksisen kirkon ylidiakoni Jyrki Härkönen.

 

Noinkin asian voi siis nähdä huolimatta siitä, että Raamattu kertoo Jeesuksen, apostolien ja alkuseurakunnan noudattaneen aivan erilaista toimintamallia. Jeesus liikkui ihmisten joukossa opettamassa, parantamassa ja pahoja henkiä karkottamassa. Synagogassa pidetyt puheet olivat hänen toiminnassaan paljon harvinaisempia.

 

”Kristillinen julistus kuuluu kirkkoon. Vain se on paikka, jossa rituaali ja sanat – palavat kynttilät, jumalanpalvelus, laulu ja rukous ovat kotonaan. Jos ne otetaan irti kontekstistaan, on vaarana, että julistuksesta kuullaan vain osa, ja pahimmillaan käy kuten on jo käynyt: ilosanoma koetaan tuputtamisena tai moraalisaarnana. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä, jos suvivirsikin ymmärretään väärin”, Jyrki Härkönen perustelee näkemystään. Myös julistuksen sisällöstä ja tyylistä hänellä on antaa ohje: ”Kirkkorakennus on kristillisyyden näyteikkuna. Sen takana ilosanoma ei moralisoi, julista syyllisyyttä vaan lohtua ja positiivista ihmiskuvaa.”

 

On erinomainen asia, että ylidiakoni Jyrki Härkönen kirjoitti blogiinsa tällaisen tekstin. Ehdottaessaan kirkolle toimintamallia, joka tukee ateistien pyrkimystä siivota kristinusko seinien sisälle ihmisten yksityisasiaksi, hän tulee tietämättään tai tarkoituksella haastaneeksi jokaisen ottamaan asiassa kantaa.

 

Noudatammeko me perinteistä tavoitetta viedä evankeliumia Jeesuksesta ”teille ja aitovierille”, vai riittääkö meille kutistuva, syrjään vetäytyvä ja vanhojen rituaalien museoksi kuihtuva kirkko?

 

Jeesuksen ohjeet seuraajilleen sisälsivät joka tapauksessa jotain aivan muuta kuin ihmispelon takia suljettujen ovien taakse kokoontumista. Kun neljän seinän sisälle omaan tuttuun ja turvalliseen porukkaan kokoontuneet saivat ensimmäisenä helluntaina Pyhän Hengen, ovet rämäytettiin apposen auki ja evankeliumia ryhdyttiin julistamaan rohkeasti kaikille paikalle osuneille. Sama toimintamalli löytyy Apostolienteoista aina viimeistä lukua myöten.

 



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

8.1.2014 klo 02:34:17
A.J. kirjoittaa

Ymmärtääkseen Ylidiakoni Jyrki Härkösen tarkoitusta (Kotimaa 24: 11.02.2013 04:44 - Jyrki Härkönen) on ymmärrettävä laajemmin ortodoksikristillistä ajattelutapaa. Tämä on haaste, mutta onko niin, että ajassamme leijuu ajatus, ettei nykyihmisen tarvitsisi nähdä vaivaa etsiessään Jumalan valtakuntaa.

Itse olen liittynyt aikuisiällä Suomen ortodoksikirkkoon ja totisesti olen joutunut näkemään vaivaa alkaakseni ymmärtää. Ortodoksikristillisyys näyttää kirkkoa tuntemattomalle museealiselta touhulta. Oma kokemukseni on, että suomessa ortodoksikirkko on dynaaminen, elävä ja muuttuva kohti pyhitystä juuri siellä missä pitääkin, eli Pyhän Hengen temppelissä, jonka Jumala loi omaksi kuvakseen.

Ihmiset ovat eri tilanteessa, eri lähtökohdista, erilaisilla avuilla, kyvyillä ja terveydellä. Olen nähnyt sen kirkossani - heille kaikille on tilaa seurakunnassa. Kaikki joutuvat kuitenkin näkemään vaivaa, mutta ei yli voimiensa. Jeesuksen seuraaminen on tie, jolla vastaukset, Kristuksen salasuudet, paljastuvat kaikille aikanaan ja tavalla joka rakentaa heitä. Kärsivällisyys on se mitä me ihmiset tässä ajassa tarvitsemme. Tarvitsemme anteksiantoa ja katumusta, mutta katumus ilman Kristusta on Juudaksen tie.

Häpeä on musertava tunne, siihen tarvitsemme Kristuksen armoa, mutta meidän on myös uskallettava nähdä vaivaa. Voiman siihen saamme Puolustajalta - Kirstus lähettää meille Pyhän Hengen. Se on lahja kasvussamme Kistuksessa.

Ylidiakoni Jyrki Härkonen viittaa kirjoituksessaan kirkon pyhään traditiioon. Sen syvin tarkoitus ja sisältö on enemmän, kuin ulkoiset tavat ja menot. Tärkeätä kokemukseni mukaan on mihin tämä ulkoinen viittaa ja johdattaa - sen ymärtämisessä joutuu näkemään vaivaa. Sen vuoksi meillä on Kristuksen kirkko ja se on kaikkialla, missä ihminen suostuu ohjaukseen, jota hän väistämättä tarvitsee Kristuksen seuraamisessa. Sen osoittaa selvästi kirkon pyhä traditio. Tähän ohjaukseen antoi Jeesus Kristus itse esimerkin apostoleissaan. Tradition rikkaus on se ohjaus, jota voimme saada elämäämme isien opetuksista ja viisaudesta, niiden opetuslasten, jotka ovat olleet ennen meitä ja joita kunnioitamme Kristuksessa ja Kristuksen nimen tähden. Meidän on nähtävä vaivaa, kuten ovat apostolit nähneet, jotta kykenemme toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti opetuslapeseudessa.

Minä en millään muotoa väitä, ettei pelastusta voisi olla tietyn kirkkokunnan ulkopuolella, mutta me tarvitsemme tässä ajassa ohjaajia, joita Herra itse on asettanut tehtäväänsä. Astukaa ihmiset siis kirkon ovesta sisään - se on auki jokaiselle, joka siitä haluaa käydä. Kirkko tarjoaa valmistuspaikan jokaiselle olla paikallaan ja tavallaan valona kanssaimisilleen.



12.2.2013 klo 16:14:04
peter kirjoittaa

Meidän täytyy löytää uusia tapoja lähestyä ihmisiä. Jumala on Rakkaus, miten me voimme hänen rakkauttaan ilmentää ja osoittaa muille ihmisille kauttamme, sillä tavoin kiinnostuu herää ja sydän aukeaa ilosanomalle.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin