Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

"Västäräkistä vähäisen..."

Minut oli kutsuttu puhumaan Jampan seurakuntakotiin. Kutsun esittänyt Jukka Jauhiainen lähetti tiedot tilaisuudesta Järvenpään seurakunnalle. Kesäisissä tunnelmissa hän oli lainannut viestinsä loppukevennykseksi tuttua suomalaista sanontaa. Epähuomiossa lainaus päätyi lehti-ilmoitukseen puheeni otsikoksi. Hetken sitä ihmeteltyäni totesin, ettei se sittenkään ollut hullumpi otsikko!

Vanha suomalainen kansanviisaus kertoo kesän tulosta ”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäisen ja pääskysestä ei päivääkään”.

Raamattu ei tunne koko västäräkkiä. Lintua ei löydy Vanhasta eikä Uudestakaan testamentista, ei vanhasta 1933/38 käännöksestä eikä liioin vuoden 1992 käännöksestä.

Onko tästä lipsahduksen kautta muotoutuneesta otsikosta silti löydettävissä jokin ajankohtainen opetus? Voisiko Pyhä Henki tarjoilla jopa tällaisen vahingossa avatun polun kautta meille tänään jotain tärkeää?

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Tähän Jeesus uskoi vahvasti. Kun fariseukset nuhtelivat Jeesusta siitä, että kansa iloitsi ja hurrasi hänen ratsastaessaan Jerusalemiin, eikä Jeesus estellyt heitä.  Vapahtajamme vastasi oman aikansa kirjaviisaille ja jumaluusoppineille: ”"Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." (Luuk.19:40)

Västäräkki on sentään aivan muuta kuin kovat, kylmät ja kuolleet kivet. Jos Mestarimme uskoi jopa kivien pystyvän tarvittaessa ylistämään Jumalan suuruutta, niin emmeköhän mekin rohkene odottaa samaa västäräkiltä.

KAKSI ASIAA, JOTKA ME VOIMME OPPIA VÄSTÄRÄKILTÄ

Alussa siteeraamassani suomalaisessa sanonnassa västäräkki kertoo ajan kulusta: Enää vain hyvin vähän aikaa, ja kesä tulee. Kesä ei ole vielä, mutta se ei myöskään ole enää kaukana. Vähän on vielä jaksettava odottaa, mutta pian odotus täyttyy.

Mikä on se kesä, jota me kaikkein eniten odotamme?

On varmasti aivan oikein ja hurskasta odottaa kesää, joka on jo puhjennut kaikessa vihreydessään. On oikein ja jumalista odottaa hyviä säitä, lämpimiä uimavesiä, kauniita iltoja kesämökillä, yhteisiä hetkiä lasten ja lastenlasten kanssa.

Jos odotuksemme ei yllä yhtä kesää pidemmälle, niin jotain jää vajaaksi.

Mitä me odotamme vielä enemmän kuin juuri tätä kesää? Missä on luvassa kaiken odotuksen täyttymys, kaikkien sairauksien paraneminen, kaiken vaillinaisen ja rikki menneen eheytyminen?

Lopullinen, iankaikkinen ja iki-ihana kesä koittaa silloin, kun Jeesus Kristus saapuu kuoleman voittaneena kunnian kuninkaana noutamaan omansa taivaan kodin iankaikkiseen kesään.

Millaisia ajan merkkejä tämän päivän västäräkit meille tämän odotuksen täyttymisestä näyttävät?

Raamatun sanat kertovat, millaisia västäräkkejä meidän on syytä tarkkailla. Tähän meitä kehottaa itse Jeesus Kristus:

"Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.” (Luuk.21:29-31)

Jeesuksen kertomassa vertauksessa kymmenen neitsyttä oli lähtenyt ylkää vastaan (Matt.25:1-13). Kaikilla heillä oli mukanaan lamput ja lampuissa öljyä. Kaikilla oli päämääränä häätalo, mutta pain viisi pääsi mukaan hääjuhlaan. Toiset viisi jäivät ulkopuolelle, sillä heidän öljynsä loppui kesken. He olivat arvioineet ajan kulun väärin. Kärsivällisyys loppui, kestävyys loppui ja usko loppui. Ovi sulkeutui heidän edestään. He jäivät ulkopuolelle.

Eräs Raamatun väkevimmistä lopun ajan kuvauksista löytyy 2. Tim.3:1-5. Näin Paavali kirjoittaa nuorelle oppilaalleen:

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.”

Jos me ryhdymme käymään tätä raamatunkohtaa läpi sana sanalta, niin mitä me löydämme? Eteemme kuva avautuu lehtikioskin seinillä riippuvista lööpeistä, joissa kerrotaan juuri tuollaisista asioista. Iltapäivälehtien vakioaiheita ovat itserakkaus, rahanahneus, kerskailu, ylpeys, väkivaltaisuus, petokset, hekumallisuus ja muut Paavalin mainitsemat asiat.

Paavalin synkkä lista ei rajoitu kuitenkaan vain maailman pahuuteen ja synnin suossa rypevien synkkiin tekoihin. Listansa lopussa hän nostaakin kaiken tämän koskemaan myös seurakuntaa: ”heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman”.

On kuin Paavali olisi noita rivejä kirjoittaessaan nähnyt pari vuosituhatta eteenpäin.

-          Kirkkojen piirissä tapahtuu lasten hyväksikäyttöä

-          Raamatun selitetään pelkäksi kulttuurisidonnaiseksi ihmisten kirjoitusten kokoelmaksi

-          Ihmeet ja merkit torjutaan pois ihmisen viisaudella ja tieteen saavutuksilla

-          Neitseestä syntyminen selitetään järjen vastaisena mahdottomaksi

-          Jeesuksen kuolleista nousemisen sanotaan olevan ainoastaan vertauskuvallista

-          Jumalan rakkaus nostetaan niin ehdottomaksi, ettei Jeesuksen sovituskuolemaa ja uhria enää tarvita.

-          Raamatun ilmoituksen, Jumalan sanan sanotaan olevan kulttuuriin sidottua oman aikansa tuotetta, jota ei sivistyneen ihmisen pidä enää ottaa vakavasti

-          Ja niin edelleen, tätä synkkää listaa olisi helppo jatkaa

Jos kuuluu Paavalin ääni väkevänä parin vuosituhannen takaa, niin vähintään yhtä kovan jyrähdyksen sieltä löydämme ensimmäisestä Pietarin kirjeestä:

”On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?” (1 Piet.4:17)

Joko on tullut tuomion aika? Joko Jumala seuloo seurakuntaa erottaakseen jyvät akanoista?

Samoin kuin kesä tulee kiurun, peipposen ja västäräkin mittaamassa tahdissa, myös Jumalan tuomion päivä lähestyy samaan aikaan kuin huomaamatta ja silti selvästi havaittavin askelin.

Yhtenäiskulttuurin kirkolle ja seurakunnille antama tuki murenee, rivit rakoilevat ja hajaannus lisääntyy.

Teologisen painekattilan sisällä on paine kasvanut jo pitkän aikaa. Pian ollaan tilanteessa, jossa rakenteet ja perinteet eivät enää kykene pitämään kantta paikoillaan, vaan kaikki tulee ulos ja esille

Saatana esittää kirkon ja seurakunnan sisällä yhä haastavammin ja ahkerammin kysymystään: ”Onko Jumala todella sanonut”. Yhä useammat ovat sen houkutusten edessä valmiita karsimaan Raamatusta asioita, jotka eivät heidän mielestään kuulu enää nykyaikaan.

Me voimme puolestamme kysyä kaikilta Raamatun totuuksien epäilijöiltä: ”Jos Jumala ei tarkoita, mitä hän sanoo, niin miksei hän sanonut, mitä tarkoitti?”

Palataan vielä västäräkkiin. Se haluaa antaa meille vielä toisenkin opetuksen.

Kesän tulon airuista kiuru kohoaa huikeisiin korkeuksiin ja laulaa sieltä niin että koko peltoaukea sen kuulee. Peipponen rakentaa lastenlaulun kertomalla tavalla pesän koivun oksaan korkealle ja istuu siellä antaen laulun kaikua kuuluvana yli koko tienoon. Pääskynen, joka sinetöi kesän saapumisen, on puolestaan huikaisevan taitava lentäjä.

Mutta entä västäräkki, mitä sille jää?

Västäräkki on pieni ja hento lintu, joka ei ole tullut kuuluisaksi sen enempää laulullaan kuin lentotaidollaankaan. Tämä ei ole kuitenkaan västäräkkiä masentanut. Tuskinpa moni muu lintu näyttää yhtä iloiselta ja pirteältä kuin juuri västäräkki kipittäessään pyrstöään keikutellen tiellä tai talon räystäällä.

Jeesuksen opetuksista vuorisaarna on kautta maailman tunnetuin ja eniten luettu. Sen tuntevat ja sitä arvostavat myös monien muiden uskontojen tunnustajat.

"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.” (Matt.5:3-12)

Jeesus ei puhu korkeuksiin kohoavista kiuruista, tuulen nopeista pääskysistä tai – lintumaailmassa edelleen pysyäksemme viisaista pöllöistä tai väkevistä kotkista. Tuntuu kuin Jeesuksen puheen ytimessä olisivat olleet juuri vähäiset västäräkit. Sellaiset, joilla ei itsessään ole mitään kerskaamisen aihetta, ei suuria saavutuksia eikä näyttäviä ansioluetteloita.

Ei siis ihme, että apostoli Paavali sanoo kerskailevansa nimenomaan heikkoudestaan. Toisessa kirjeessään Korinttin seurakunnalle hän kirjoittaa Herran sanoneen hänelle:

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."

Tähän Paavalin oli tyytyminen ja hän jatkaa:

”Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.” (2.Kor.12:9)

Koko Raamattu on kovaa ja ankaraa luettavaa niille, jotka turvaavat omiin voimiinsa, oppineisuuteensa ja ihmisviisauteen. Jos on rikkaan Jeesuksen sanojen mukaan vaikea päästä Taivasten valtakuntaan, niin koville se tuntuu ottavan myös itsessään viisaille ja oppineille.

Jeesuksen ajan fariseukset ja kirjanoppineet olivat oman aikansa uskonnollia johtajia ja teologian tohtoreita. He osasivat kirjoitukset ja tunsivat profeettojen tekstit sanasta sanaan. Silti he olivat sokeita nähdessään edessään elävän Jumalan ja kuullessaan hänen opetuksensa.

Mikään ei tunnu parissa vuosituhannessa muuttuneen. Yhä edelleen Paavalin on kirjoitettava meille oppiarvoihin, tiedekuntiin ja kirjaviisauteen ihastuneille:

”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle” (2.Kor.10:5)

On hyvä tyytyä västäräkin osaan. On hyvä olla heikko ja väkevä, kun meillä on Mestari, joka on suuri ja voimakas. Kun meillä on Jeesus Kristus, kuoleman voittaja, ylösnoussut Vapahtaja, joka on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun saakka. Joka on luvannut antaa meille synnit anteeksi ja mahdollisuuden aloittaa joka aamu armon varassa uudelleen.

Jeesus lupasi lähettää seuraajilleen opettajaksi, lohduttajaksi, rohkaisijaksi ja voimaksi Pyhän Hengen. Tuon Pyhän Hengen taivaasta Jeesuksen seuraajien keskuuteen ja sydämiin laskeutumisen juhlaa, seurakunnan syntymisen juhlaa me saamme viettää helluntaina.

Pyhä Henki, jonka Jeesus ensimmäisenä helluntaina lähetti, niin että koko Jerusalem kohahti ja aroista opetuslapsista tuli kerralla kaikilla kielillä rohkeasti julistavia saarnamiehiä, on yhä keskellämme. Yhä edelleen hän tekee heikoista västäräkeistä rohkeita. Tuo heikkouden keskelle ilon ja pelastuksen riemun. Tekee itsessään heikosta västäräkistä jotain sellaista, mistä Lasse Heikkilän Laulussa Suomelle kerrotaan kolmannen säkeistön lopussa upealla tavalla. Näin kuuluu koko tuo hieno laulu:

 

LAULU SUOMELLE

1. Miksi Suomi olet levoton?
Vielä turva Jumalassa on.
Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää,
Jumala ei hylkää.
Siihen luota vaan.
Vesi virtaa alla routamaan.
Vesi virtaa alla routamaan

2. Vielä kukkii koko tämä maa.
Vielä kiittää kansa Jumalaa.
Vielä veisaa västäräkki kerran
kunniaksi Herran
virren ihanan
Ja se laulaa lailla leijonan.
Ja se laulaa lailla leijonan.

Lala laalaa...

3. Nouse salkoon, lippu valkoinen.
Piirrä pilviin risti sininen.
Se on kallein aarre isänmaamme,
merkki kuninkaamme,
LIITTO IKUINEN!
Nouse salkoon, toivo sydänten.
Nouse salkoon, risti Jeesuksen.

 

RUKOUS

Kiitos, Jeesus, siitä, että sinä ylösnoussut Vapahtajamme, kuninkaiden kuningas ja Juudan Leijona saat rakkaudessasi ja armossasi vähäisen ja aran västäräkinkin laulamaan lailla leijonan!

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin