Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Valistuksen vankeina

”Tulee päivä, jolloin tyranneja, pappeja ja heidän harhaan johdettuja rikollisia kätyreitään nähdään vain teatterilavalla ja historian lehdillä ja jolloin aurinko nousee vapaiden ihmisten suvulle, ihmisten, jotka eivät tunnusta herrakseen mitään muuta kuin oman järkensä."  (Ranskalainen vallankumousmies ja matemaatikko Markiisi de Condorcet,1743-1794)

 

Valistuksen aika nosti ihmisen kaiken keskipisteeksi ja vanhojen uskomusten yläpuolelle. Järki korotettiin uskontoja, taikauskoa ja mystiikkaa tärkeämmäksi. Tiedosta ja tieteestä tehtiin palvonnan kohde, uusi uljas uskonto. Raamatun evankeliumit leimattiin keksityiksi tarinoiksi. Väitettiin myös, ettei Jeesusta ollut koskaan ollut edes olemassa.

 

Uudet aatteet levisivät läpi Euroopan ja samalla myös kirkkoihin. Saarnatuoleissa ja teologisissa tiedekunnissa alettiin mukautua ajan henkeen. Käyttöön otettiin tieteellinen historiallis-kriittinen Raamatun tutkiminen. Siinä ei ole sijaa ihmeille eikä Pyhän Jumalan ilmoitukselle. Koska tiede ei pysty todistamaan ihmeitä, eikä niitä voida laboratoriossa toistaa, niitä ei ole voinut tapahtua.

 

Raamatussa Jeesus puhuu siitä, miten vähäinenkin määrä hapatetta saa aikaan muutoksen koko taikinassa: "Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani."  (Matt.13:33)

 

Myös valistuksen aika oli omalla ihmiskeskeisellä tavallaan hapate. Vaikka valistuksen vuosisata päättyi jo 1700-luvun lopussa, sen vaikutus tuntuu väkevänä koko yhteiskunnassa vielä tänäänkin. Kirkoissa valistuksen ja humanismin aatteet ovat liberaaliteologian kasvun myötä olleet jopa voimistumassa ja saamassa entistä enemmän jalansijaa.

 

Kävelikö Jeesus oikeasti veden päällä? Eivätkö Jeesuksesta kerrotut ihmeet olleet vain sepitettyjä tarinoita? Kertomus Jeesuksen neitseestä syntymisestä on vain vanha kaunis satu? Eikö kertomus Jeesuksen kuolleista nousemisesta ja taivaaseen astumisesta pitäisi ymmärtää vain vertauskuvallisesti?

 

Mark Twainin kerrotaan sanoneen, etteivät häntä niinkään vaivanneet Raamatussa ne kohdat, joita hän ei ymmärrä vaan ne, jotka hän ymmärtää. Sen sijaan, että me tarkastelemme kriittisesti ja valikoiden Raamattua, meidän on annettava Raamatun sanan tarkastella itseämme ja elämäämme. Jos Raamatusta lähtee karsimaan pois ihmisen itsetuntoon ja järkeen sopimattomia asioita, jäljelle jäävät lopulta vain nahkakannet.

 

Ellei Jumala ole kaikkivaltias, ellei hän voi toimia riippumatta meitä ihmisiä rajoittavista fysiikan laeista, ellei Jeesus noussut aikuisten oikeasti kuolleista, kristinuskosta jää jäljelle vain joukko merkityksettömiä rituaaleja. Jos Raamatun kertomat ihmeet ovat vain vertauskuvallisia, ja Jeesus maatui rikollisten joukkohautaan, me olemme uskomme ja toivomme kanssa juuri niin säälittäviä, kuin mitä Paavali sanoi:

Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. (1.Kor.15:18)


Montako ihmistä me siis voimme ruokia, jos meillä on viisi leipää ja kaksi kalaa? Todennäköisesti vain yhden pöytäkunnan verran.

 

Montako ihmistä me voimme ruokkia, jos meillä on viisi leipää, kaksi kalaa ja Jeesus?  Vastaus löytyy Matteuksen evankeliumin 14. luvusta:

"Ei meillä ole mukana muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa", he vastasivat. "Tuokaa ne tänne minulle", sanoi Jeesus. Hän käski väkijoukon asettua nurmelle. Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista täyttä korillista. Syömässä oli noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. (Matt.14:17-21)

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin