Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Tarvitaanko nyt lisää vapautta vai Sanan selkärankaa?

Haavoittunut enkeli, Hugo Simberg, v. 1903

Virta vie kirkosta ulos. Tähän mennessä suurin luku syntyi sunnuntaina 17.10., jolloin kirkosta erosi 5738 henkilöä. Tänäänkin erokirkosta.fi on ollut ahkerassa käytössä. Television homoillan jälkeen eronneita on vajaassa viikossa kertynyt jo yli kaksikymmentätuhatta. Kaikki aiemmat ennätykset on jo nyt rikottu moneen kertaan.

 

Kirkon johto on ollut tilanteeseen nähden yllättävän hiljaa. Monilla tahoilla on syyttävä sormi suunnattu Päivi Räsäseen. Arkkipiispa on kaivannut kirkolliskokoukselta selkeitä ohjeita homojen kanssa järjestettävien rukoushetkien toteuttamiseen.

 

Jos kirkko nyt erobuumin säikäyttämänä reivaa kurssiaan entistä liberaalimpaan suuntaan, niin seuraavaksi erotilastoista löytyvät kirkon suurkuluttajat, klassisen kristinuskon eli perinteisen isien uskon edustajat. Monella suunnalla tuntuu käsi olevan jo valmiina ovenkahvassa.

 

Jos kirkko ei suostu ”hengelliseen evoluutioon” eli mukautumaan tämän maailman menoon, kirkon jäsenyydestä luopuvat ne, joiden suhde seurakuntaan on jo valmiiksi hyvin hento tai kerrassaan olematon. Meneillään oleva domino-ilmiö on tästä puhutteleva esimerkki.

 

Molemmissa vaihtoehdoissa lopputuloksena on nykyistä pienempi kirkko. Kutistuneena sille tulee olemaan vaikeaa säilyttää nykyinen yhteiskunnallinen painoarvonsa. Vaikeaksi ellei peräti mahdottomaksi sille tulee myös kattaa suuren työntekijäjoukkonsa palkat ja eläkkeet sekä pitää yllä suurta kiinteistömääräänsä.

 

Vuonna 2000 New York Times –lehden kolumnisti Brent Staples väitti, että kristinusko on epäonnistunut, romahtamispisteessä. Siksi sen pitäisi nopeasti päivittää itsensä tähän aikaan.

Tällaisia päivittäjiä on myös löytynyt. Kärkinimien joukossa on ollut Suomessakin kirkkopäivillä vieraillut ja ihailijoita saanut episkopaalipiispa John Spong. Hän on toteuttanut hiippakunnassaan eri puolilla maailmaa julistamiaan liberaaleja oppejaan. Niiden mukaan Jeesus ei syntynyt neitseestä, tehnyt ihmeitä eikä noussut kuolleista. Raamattu ei ole Jumalan sanaa, Paavali oli ahdistunut ja turhautunut homoseksuaali jne.

 

Staplesin vaatiman päivittämisen hedelmistä kertoo vakuuttavasti se, että Spongin Newarkin hiippakunta on menettänyt vuoden 1972 jälkeen puolet jäsenistään eli kolme kertaa enemmän kuin muut amerikkalaiset episkopaalihiippakunnat.

 

Kristittyjen määrä maailmassa kasvaa koko ajan. Eri puolilta maailmaa, etenkin etelästä ja idästä löytyy paljon kasvavia seurakuntia ja kirkkoja. Niiden tunnusmerkkeinä ovat: 1) Jeesus on kaiken täyttäjä ja seurakunnan pää. 2) Raamattu on Jumalan sanaa. 3) Pyhä Henki on eläväksi tekijä, joka jakaa armolahjoja seurakunnan eli Kristuksen ruumiin rakentamiseksi. 4) Armon varassa elävä Jeesuksen seuraaja tarvitsee jatkuvaa parannuksen tekoa.

 

Kristillisellä evoluutiolla ja hengellisellä kevytruualla kirkosta tulee pelkkä perinneyhdistys ja museo. Jumalan sanaan sitoutuneet seurakunnat, jotka tarjoavat Sanan rukiista leipää, sitä vastoin toteuttavat Jeesuksen lähetyskäskyä ja kasvavat.

 

Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

24.10.2010 klo 08:50:11
Filadelfia kirjoittaa

Parempi Kristuksen kirkko kuin kansan kirkko, parempi Filadelfian seurakunta kuin Laodikean seurakunta.



19.10.2010 klo 08:28:27
Kaarina kirjoittaa

Hyvä kirjoitus sekä Reijolta että Tarulta.
Nyt kysytään kestävyyttä Raamatulle uskollisilta kristityiltä. Kansankirkon hajoaminen voi olla myös mahdollisuus; ihmiset oikeasti pohtivat mihin uskovat, kun eivät automaattisesti kuulu kirkkoon.
Totuus on, että monien piispojen lausunnot ja mielipiteet eivät ole raamatullisia, ja myös tämän vuoksi tiedän monen viime kuukausina lähteneen kirkosta.

Mitä kirkolle tapahtuukin, rukoillaan että tapahtukoon Jumalan tahto!



18.10.2010 klo 21:30:28
Taru kirjoittaa

Erinmainen kirjoitus. Kirkon pienentyminen voi mielestäni todellakin olla mahdollisuus. Nyt kirkon menoista omaisuuden hallintaan, hankintaan ja ylläpitoon lisättynä poistoilla (jotka lienee vertailukelpoisinta tietoa muihin menoihin suhtautettuna) ovat huikeat 125 miljoona euroa, eli lähes 12 % koko toiminnan kuluista. Eikä tässä ole vielä henkilöstöpanoksia. Verrattuna avustuksiin ero on valtava: avustusetn siivu on vain 3,9 % eli 42 miljoonaa. Olisipa mielenkiintoista tietää, miten henkilöstömenot kohdentuvat eri toimintoihin: niiden osuus kun on kuitenkin kaikkein suurin, 59 %, 620 miljoonaa euroa.

Ehkäpä pienentymien voisi todella saada seurakuntamme miettimään, mihin rahat laitetaan ja mikä olikaan se kirkon tehtävä.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin