Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Ristiinpölyttäminen tuottaa parhaiten hedelmää 

Olemme tänä keväänä istuttaneet tänne Pihlavaan neljä omenapuuta. Vaikka ne ovat vasta taimia muistuttaen enemmän risuja kuin puita, niissä on jo muutamia nuppuja. Kukkien puhkeamista odotellessani julkaiset tämän viikon blogina jotain, mistä riittää opiksi otettavaa muillekin kuin vain puutarhureille.

 

Tiesitkö, että on olemassa itsepölyttäviä. omenapuun lajikkeita. Hyvän sadon saamiseksi tarvitaan kuitenkin vähintään kahta lajiketta. Jopa itsepölyttävätkin lajikkeet tuottavat huomattavasti paremmin hedelmää, kun ne ovat vuorovaikutuksessa muiden kanssa.  

 

Voidaan jopa ajatella, että mitä useampia erilaisia lajikkeita, sitä paremmin ne pölyttävät ja tuottavat hedelmää. Jokainen puu tuottaa lajinsa mukaista hedelmää sitä enemmän, mitä runsaammin samassa puutarhassa on muita pölyttäviä lajikkeita.

 

Suomessa on vanhastaan käytetty valkeaa kuulasta pölyttäjälajikkeena, sillä sen kukkimisaika on pitkä. Lisäksi omenatarhurit pitävät puutarhoissaan usein mehiläispesiä, joita he hoitavat sivutoimisesti. Näin he luovat pölyttymiselle parhaat mahdolliset edellytykset. Kun omenapuut ovat kukassa, ovat meneillään hedelmäntuotannon kannalta äärimmäisen tärkeät päivät.

 

Englannissa on olemassa omenatarhoja, joissa pölyttäjälajina käytetään ns. paratiisiomenapuuta. Sen hedelmillä ei ole suurtakaan arvoa, mutta lajikkeen merkitys onkin siinä, että se pölyttää ja tekee ympärillään olevista omenapuulajikkeista erittäin tuotteliaita.

 

Myös Herramme puutarhassa on monenlaisia lajikkeita, pienempiä ja suurempia, vanhempia ja uudempia. Runsaimman sadon ne kaikki kantavat silloin, kun raja-aitoja ei rakennella, vaan erilaisuus nähdään rikkautena. Parasta hengen hedelmää syntyy silloin, kun kirkkojen, seurakuntien ja tunnustavien kristittyjen yhteistyön ja ristiin pölyttämisen perustana on Jeesus Kristus ja Golgatan risti.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin