Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Piispa Seppo Häkkinen: Kirkko maallistuu sisältä päin

Piispa Seppo Häkkinen taustanaan kirkkoon kuuluvien määrä vuosina 1962-2010. (Kuva. Jukka Hammaren) 

 

Kirkkojen toiminnan ja julistuksen painopiste on siirtynyt Jumalasta ihmiseen. Perinteisen uskonnollisen sanoman sijasta korostetaan arvoja ja etiikkaa kuten suvaitsevaisuutta, oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta ja huomion kiinnittämistä syrjäytyneihin. Tämä ja paljon muuta erittäin ajankohtaista ja mielenkiintoista asiaa nousi esille, kun piispa Seppo Häkkinen puhui Mikkelissä Kirkonrakentajien Foorumin seminaarissa.

 

”Valtakirkot ja monet muut uskonnolliset yhteisöt ovat muuttuneet yhä enemmän tämänpuoleisuutta ja uskonnon ulkoisia vaikutuksia korostaviksi uskonnon funktion ja perinteisen uskonnollisen sanoman ja julistuksen kustannuksella. Ne ovat maallistuneet, sillä tämänpuoleiset asiat painottuvat transsendenttisten (käsityskyvyn ylittävän mysteerin) sijasta. Painopiste on siirtynyt Jumalasta ihmiseen”, totesi piispa Seppo Häkkinen puhuessaan 11.3.2011 Mikkelissä järjestetyssä Kirkonrakentajien Foorumin seminaarissa.

 

Kirkot ovat yhä enemmän mukautuneet maailmaan

 

Puheensa yhteydessä piispa Häkkinen kertoi belgialaisen uskontososiologin, professori Karel Dobbelaeren todenneet, että kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sisäinen maallistuminen (institutionaalinen sekularisaatio) on tyypillistä muun muassa monille perinteisille valtakirkoille, jollainen myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko on. Uskonnollisten yhteisöjen transsendenttisuus on vähentynyt ja ne ovat mukautuneet yhä enemmän sekulaariin yhteiskuntaan. Tällöin selkeiden uskonnollisten käsitteiden ja lähteiden asemesta korostetaan arvoja ja etiikkaa, kuten sosiaalista oikeudenmukaisuutta, inhimillistä suhtautumista kaikkiin lähimmäisiin, yhteiskuntaluokkien välistä solidaarisuutta ja erityisen huomion kiinnittämistä syrjäytyneisiin sekä yhteisöllisyyttä.

 

”Dobbelaeren arviointi johtaa kysymään, millainen kehitys Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on ollut. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen toiminnallisia painopisteitä ajatellessa ei ole vaikea huomata yhtymäkohtia Dobbelaeren mainitsemien painotusten ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mielenkiinnon kohteiden kesken”, piispa Häkkinen sanoi todeten, että meillä on viime vuosikymmenen aikana kiinnitetty huomiota köyhyyteen (työttömyys, syrjäytyminen, velkaongelmat), ympäristökysymyksiin (seurakuntien ympäristödiplomit, kirkon ilmasto-ohjelma, ekologiset kysymykset), ihmisarvoon (tasa-arvokysymykset, maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat) sekä yksilön identiteettiin (sukupuolivähemmistö- ja yhdenvertaisuuskysymykset).

 

Usko ja rakkaus, evankeliumin julistaminen ja diakonia kuuluvat yhteen

 

Arvioidessaan, mitä tällainen toiminnan painopisteen muutos vaikuttaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon itseymmärrykseen ja identiteettiin, piispa Häkkinen nosti esille kolme näkökulmaa:

 

Ensiksi: luterilaisen uskonkäsityksen mukaan dogma ja etiikka tai usko ja rakkaus eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Päinvastoin usko ja rakkaus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Diakonia on uskon ja rakkauden risteyksessä. Myös kirkon lähetystehtävä ja diakonia limittyvät toisiinsa. Olennaista on löytää oikea suhde ja tasapaino uskon ja rakkauden välillä. Dogmaa ja etiikkaa ei pidä asettaa vastakohdiksi. Monet kasvavat kirkot ja hengelliset liikkeet ovatkin sekä hengellisesti että yhteiskunnallisesti aktiivisia.

 

Toiseksi: Sisäisesti maallistuneen kirkon vaarana on identiteetin hämärtyminen. Sen seurauksena toiminnan sisältö muuttuu yleishumanistiseksi. Uskon sisällön ohentuminen johtaa kirkon toiminnan mielekkyyden etsimiseen ja perustelemiseen yleisinhimillisistä näkökohdista käsin. Menettäessään ainutlaatuisen sanomansa ja voimansa, kirkko on pyrkinyt esiintymään yleisluonteisena hyvän tahdon lähettiläänä. Tällöin sen sanottavalta puuttuu uskottavuus, koska silloin kysytään, miksi kirkko on olemassa. Eivätkö esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöt voisi hoitaa kirkon tehtävän? Tällaisesta yleishumanistisesta hyväntekeväisyyskirkosta tai uskonnollisesta palvelulaitoksesta on helppo erota.

 

Kolmanneksi on arvioitava, tarjoaako etiikkaan ja arvoihin keskittyvä kirkollinen toiminta tarttumapintaa hengelliselle kasvulle. Riittääkö se kirkon hengellistä elämää uudistaviin löytöihin? Vastaako se ihmisen hengelliseen kaipaukseen?

 

Kirkkojen hengellisestä ohentumisesta ollaan laajasti huolestuneita

 

Piispa Häkkinen totesi, että monet hengelliset opettajat ovat kantaneet huolta kirkkojen hengellisen elämän ohentumisesta. Ruotsalainen uskontopsykologian professori Owe Wikströmin mukaan länsimaissa useimmiten tyhjät kirkkorakennukset muistuttavat jättiläismäisiä elämänkatsomuksen huvipuistoja. Niille osoitetaan ohimenevää mielenkiintoa ja niihin liittyvät symbolit ovat kauan sitten kadonneet useimpien ihmisten ajatusmaailmasta. Sisäisen maallistumisen myötä ne ovat hitaasti muuttuneet etäisen yhtenäiskulttuurin historiallisiksi muistomerkeiksi. Parhaimmillaankin ne tarjoavat vain vaimeita tunneväristyksiä. Niiden varsinainen voima ja sanoma kristillisen todellisuuskäsityksen ilmaisijana on kadonnut.

 

Myös ruotsalaisen karmeliittaisän Wilfrid Stinissenin mukaan hengellisen elämän näivettyminen on suurin kirkkoa uhkaava vaara. ”Sekä kirkon oma elämä että sen säteilyvoima maailmassa ovat sen varassa, onko sen jäsenillä henkilökohtaista hengellistä elämää.”

 

Teologisesti heikko ja hengellisesti aneminen sanoma ei kiinnosta

 

”Sisäisesti maallistunut kirkko kärsii teologisesta heikkoudesta ja hengellisestä anemiasta. Laimennettu sanoma ei ravitse eikä vahvista jäsenyyttä uskonyhteisössä”, piispa Häkkinen totesi erinomaisessa ja ajankohtaisessa alustuksessaan, jossa hän käsitteli laajasti myös kirkkoon kuulumisen ja kastettujen määrän kehitystä viime vuosikymmeninä.

 

Piispa Häkkisen faktoihin perustuva pohdinta oli raikasta, ajankohtaista ja erittäin tarpeellista puhetta. Sitä oli mukava kuunnella aikana, jolloin moniääniseksi mainostetusta kirkosta uhkaa tulla - erään pastorin sanoja lainatakseni -  yhä monoäänisempi tai suorastaan homoääninen. Teema, jota pieni mutta aktiivinen vähemmistö pitää median avustamana jatkuvasti esillä, näyttää hallitsevan keskusteluja sekä tiedotusvälineissä että seurakuntaväen kahvipöydissä ikäänkuin se olisi kirkon keskeisiin ja tärkein kysymys.

 

Seppo Häkkisen puhe tullaan lähi aikoina julkaisemaan kokonaisuudessaan Hengen uudistus kirkossamme ry:n nettisivuilla sekä hieman lyhennettynä myöhemmin keväällä ilmestyvässä yhdistyksen jäsenlehdessä Kädenojennuksessa. Löydät koko puheen myös oheisen kuvakkeen kautta. 

 

 

Seppo Häkkinen, Polttopisteessä kirkon jäsenyys.pdf

 

 

 

 

Mikkelin hiippakunnan piispan Seppo Häkkisen muita puheita löydät.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

9.11.2011 klo 17:58:15
Hannu Konola kirjoittaa

Ihan sattumoisin löysin tämän Sinun referaatin ja sen seurauksena luin Häkkisen koko esitelmän.
Loistava ja hyvin tarpeellinen referaatti.Sepolla on mielestäni hyvin perusteltu diaknosi kirkon sairaudesta.
Koin, että tässä on viisaan ja raamattuun pitäytyvän piispan tekstiä - harvinaista herkkua nykypäivänä!Oli myös hienoa kuulla Martti Simojoen ääni taustalla. Nyt ymmärrän täysin, miksi jotkut arvostamani kirkolliskokousedustajat olivat vankasti Seppo Häkkisen takana.
Voimia työhösi - viisautta sinulla tuntuukin olevan.



14.4.2011 klo 07:58:59
Uskoa vai humanismia kirjoittaa

Joidenkin piispojen pääsiäistervehdyksissä ja monien seurakuntien kirkkoherrojen vastaavissa teksteissä puhutaan kauniisti tasa-arvosta, suvaitsevaisuudesta ja siitä, miten pääsiäisenä muistetaan sorrettujen vapauttamista ja ihmisarvon antamista syrjityille.
Mihin kummaan Jeesus, syntien sovittaminen ristillä, uhri kuolema, ylösnousemus ja pelastava armo ovat unohtuneet? Häkkisen puheessaan esille nostamat luisumiset Jumalasta ihmiseen lisääntyvät hätkähdyttävällä vauhdilla. Kannnattaa lukea koko puhe. Siinä on paljon järeää asiaa!



9.4.2011 klo 18:53:54
RouvaX kirjoittaa

Saako kirkossa enää puhua uskoontulosta, herätyksestä, Jeesuksen takaisintulosta jne.? Tänä aikana tuollainen puhe on fundamentalismia, "kestämätöntä" raamatuntulkintaa ym..
Jäseniä ei saa kannustaa elävään uskoon ja Jumalalle antautumiseen, vaan jäsenet pidetään tyytyväisinä veronmaksajina puhumalla evankeliumia ilman synnintunnustusta ja parannuksentekoa..todellinen Toivo jää piiloon..
Pekka Simojoen "Ajan Henki" -kappale on todella ajankohtainen!



8.4.2011 klo 20:35:10
Tutkimus kirjoittaa

Kirkon tutkimuskeksuksen tutkija Kati Niemelä on tutkimuksessaan havainnut, että pappien Raamatun lukeminen on vähentynyt.
Ote seurakuntalainen.fi sivuilta
"Niemelä kertoo, että liberaali orientaatio on 2000-luvun aikana kasvanut eniten naispappien keskuudessa.

- Esimerkiksi suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen on havaittavissa merkittävä ero miesten ja naisten välillä. Miehistä noin 50 prosenttia on perinteisellä kannalla eli pitää homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Naispapeilla vastaava lukema on vain 14 prosenttia, Niemelä havainnollistaa."




8.4.2011 klo 20:21:56
Tätä päivää kirjoittaa

Kirkossa on menossa kolehtivarojen epääminen ja lähetyskannatuksen poistaminen useammassa seurakunnassa. Katso esim. seuraavaa linkkiä.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4824-tuusulan-seurakuntaneuvosto-napaytti-jarjestoja



31.3.2011 klo 10:26:50
Todella huolestunut kirjoittaa

"Tai suorastaan homoääninen", todella näin ja juuret tälle äänelle voi löytää vaikkapa täältä:
The Overholing of Straight of America by Marshall Kirk
Asiantuntijasta saatte kuvan täältä Vikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Marshall_Kirk
Täältä löytyvät myös osa niistä juurista, mistä nousee suomalainenkin agendan ohjaus.
Tässä lisää by Marshall Kirk
http://www.article8.org/docs/gay_strategies/after_the_ball.htm

Ruotsissa on tilanne jo edennyt pitkälle. Lisätietoa siitä esim. täältä:
http://www.emaso.com/fi-finnish/index.html





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin