Talvisodassa kaikkien aatesuuntien edustajat seisoivat yhtenä rintamana torjumassa hyökkääjää. Oltiin tilanteessa, josta vain yksimielinen kansa saattoi selvitä hengissä. Entä miten me kirkkoina ja seurakuntina toimimme nyt, kun kristinuskoa vastaan hyökätään monelta eri suunnalta? Yhdistämmekö me voimamme, vai keskitymmekö varjelemaan omaa rakasta perinneliikettämme?
Äkkiä katsoen tässäkin näyttäisi olevan kysymys rahasta. Jos seurakunnan jäsenmäärä putoaa, toiminnan taloudelliset edellytykset heikkenevät. Jotta laskut ja palkat saadaan maksetuiksi, jäsenkato on saatava tavalla tai toisella estetyksi.
Helpoin tapa jäsenkysymyksen hoitamiseksi on pitää kaikin keinoin kiinni olemassa olevista jäsenistä. Käytännössä se merkitseeusein kääntymistä sisäänpäin. Aletaan korostaa sitä, miten tämä on ”meidän seurakuntamme ja meidän kirkkomme”. Alleviivataan, että tämän tapahtuman järjestää ”meidän joukkoomme kuuluvat”. Sopivasti vielä muistutetaan siitä, että juuri ”meillä” on tarjota opillisesti luotettavimmat opettajat ja tekstien tulkinnat, kenties jopa ainoa varma tie pelastukseen.
Jäsenmäärän säilyttämisen tai jopa kasvattamisen kannalta tarjolla on myös toinen, edellistä haastavampi tie. Se merkitsee avautumista ulos, turvallisten seinien jättämistä ja ihmisten keskelle menemistä. Eikä ihmisille silloin lähdetä tarjoamaan ”meidän perinnettämme” tai ”meidän korostustamme” eikä liioin”meidän ainoaa oikeaa tulkintaamme”. Liikkeelle lähdetään julistamaan uskomme keskeistä sanomaa Jeesuksesta ainoana tienä Jumalan luo. Kertomaan evankeliumia armosta, syntien anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä. Todistamaan Jeesuksesta, joka on Herra.
”Me”. ”Meidän seurakuntamme, lähetysjärjestömme, televisiokanavamme, radiotaajuutemme, mediatalomme ja herätysliikkeemme, rakkaat opilliset tulkintamme…” Voiko mikään olla rajaavampaa ja selvemmin ”heidät”, nuo toiset, ulkopuolelle sulkevampaa? Näiden kahden pienen sanan ”me”ja ”ne” voimalla on hajotettu seurakuntia, rikottu kirkkokuntia ja aloitettu uskonsotia.
Jeesus ei syntynyt tallin seimeen, opettanut, parantanut ja kuollut ristillä perustaakseen keskenään kilpailevia seurakuntia, loputtomia ekumeenisia keskusteluja käyviä kirkkokuntia tai kannattajista kilpailevia kristillisiä organisaatioita. Hän tuli julistamaan Jumalan valtakuntaa ja antamaan henkensä, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh.3:16).
Meidän kristittyjen ei tarvitse kantaa suurinta huolta uskoamme ja Raamatun Sanaa vastaan nousseesta vastarinnasta. Ensisijaiset ongelmamme eivät ole maallistunut yhteiskunta tai aggressiiviset uusateistit, koulujen uskontovapaat joulujuhlat tai kirkon nelivuotiskertomuksen tilastot. Meidän ongelmanamme on kaksi väärin ymmärrettyä pientä sanaa. Ne ovat ”me” ja ”ne”.
Raamatussa Jeesuksen seuraajia varotetaan mukautumasta maailmaan (Room.12:2). Tässä asiassa siis on olemassa ”me” ja ”ne”, Jumalan valtakunta ja tämän maailman ruhtinaan valtakunta. Jälkimmäistä Jeesus lähetti seuraajansa valloittamaan ja voittamaan opetuslapsikseen.
Jumalan valtakunnassa sitä vastoin on vain valtakunnan kansalaisia, valittua sukua, kuninkaallista papistoa, pyhää heimoa, Jumalan omaa kansaa (1 Piet.2:9). "Me” ylittää siellä kaikki ihmisten piirtämät tulkinnat, oppirakenteet ja perinnäistavat kattaen erotuksetta kaikki Jeesukseen uskovat ja hänen armonsa varaan jättäytyvät. ”Me” kaikki olemme kirkkokuntinemme, perinteinemme ja taustoinemme keskenämme siskoja ja veljiä, saman Jeesuksen samalla tavalla omikseen lunastamia ja uskon kautta armahdettuja syntisiä, joita Paavali kehottaa rakastamaan eikä vikoilemaan toisiaan (Room.14:1-12).
Jos me juutumme tuijottamaan omaa kirkkoamme ja seurakuntaamme tuttuine tapoineen ja kauniine perinteineen, me katsomme väärään suuntaan. Jeesuksen neuvoma ja esimerkillään osoittama tie on toisenlainen. Hän sanoo lähettävänsä lampaansa susien keskelle (Matt.10:16) voittamaan maailman uhrautuvalla rakkaudellaan (Luuk.6:28-36). Voiton avaimena on Jeesukseen uskovien ja häntä seuraavien keskinäinen rakkaus ja ykseys (Joh.17:21).
”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh.13:34-35)
Siunattua Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa sinulle ja läheisillesi!
Reijo
------------
Rehtori Simo Lintilän ja piispa Tapio Luoman ajatuksia tästä aiheesta löytyy sivulta