Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Olisitko sinä selviytynyt tästä tentistä?

Professori halusi opettaa mitä armo on. Aiheesta luennoituaan hän jakoi opiskelijoille koepaperit kehottaen heitä tutkimaan tarkoin kaikki kysymykset ennen vastaamaan ryhtymistä. Tämä ohje oli myös kirjoitettu heti monisivuisen lomakkeen alkuun.

 

Opiskelijat ryhtyivät tutkimaan koekysymyksiä. Mitä pitemmälle he lukivat, sitä selvemmäksi jokaiselle kävi, etteivät he olleet lukeneet tenttiin riittävän perusteellisesti. Tentistä selviytyminen näytti kysymys kysymykseltä yhä mahdottomammalta.

 

Muutamat opiskelijat tutkivat koekysymyksiä parin sivun verran, huomaavat ne ylivoimaisiksi, palauttavat tenttilomakkeen tyhjänä ja poistuvat kiukkuisina kesken kaiken luokasta.

 

Jotkut opiskelijat ryhtyivät päättäväisesti suorittamaan tenttiä vastaamalla kysymyksiin ensimmäisestä alkaen parhaansa mukaan. Kun kahden tunnin tenttiaika on ohi, he olivat ennättäneet tuskin alkua pidemmälle.

 

Myös sellaisia opiskelijoita oli, jotka luettuaan kysymykset loppuun saakka eivät uskoneet siellä olleen lauseen olevan totta. Niinpä he palasivat lomakkeen alkuun ja yrittivät väkisin ratkaista kaikki tenttikysymykset niistä kuitenkaan suoriutumatta.

 

Mikä oli tuo viimeisen koelomakkeen alareunassa ollut lause? Näin se kuului: ”Sinulla on valittavana kaksi vaihtoehtoa. Voit joko yrittää vastata kaikkiin kysymyksiin oikein, tai vain kirjoittaa nimesi lomakkeen loppuun. Jos kirjoitat nimesi, saat tentistä täydet pisteet riippumatta siitä, vastasitko yhteenkään tenttikysymykseen.”

 

Ihmiset reagoivat Jumalan armoon samalla tavalla kuin opiskelijat professorin tarjoukseen. Osa ihmisistä lukee Jumalan lakia, Vuorisaarnaa ja synnittömyyden vaatimusta ja nostaa kätensä pystyyn. Ei tästä kukaan selviä, turha edes yrittää!

 

Toiset ihmiset haluavat myös itse tehdä jotain, jolla tulla hyväksytyksi Jumalan silmissä. He eivät osaa tai malta ottaa vastaan Jumalan armoa.

 

Jumalan armo on kuitenkin samanlainen kuin professorin tarjous. Meidän tarvitsee vain ottaa tarjous vastaan sellaisina kuin olemme.

---

 

 

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef.2:8-9)


 


Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin