Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Moni rikas elää turhaan köyhyydessä

Köyhä lammasfarmari Ira Yates asui Yhdysvaltojen 1930-luvun taloudellisen laman aikana Teksasin länsiosassa. Hän eli vaimonsa Ann’in kanssa samalla tavalla kuin monet muut maanviljelijät ja karjankasvattajat. Hänellä oli paljon maata ja paljon velkaa.  Farmi ei tuottanut tarpeeksi edes verojen ja lainojen korkojen maksamiseen. Niinpä hän pelkäsi koko ajan menettävänsä farminsa. Ilman valtion tukea perhe ei olisi selviytynyt edes ruuan ja vaatteiden hankinnasta.

 

Eräänä päivänä öljy-yhtiön seismologien ryhmä saapui hänen maatilalleen. Insinöörit kertoivat, että tilalta voisi kenties löytyä öljyä. He pyysivät lupaa saada tehdä muutamia koeporauksia asian tutkimiseksi. Iralla ei ollut mitään tätä vastaan, ja niin allekirjoitettiin sopimus mahdollisen öljylöydön varalle.

 

Noin kolmensadan metrin syvyydessä porat osuivat suunnattomaan öljylähteeseen. Myöhemmin maatilan alueelta löytyi useita vielä paljon tuottavampia porauskaivoja. Vuosien myötä lammasfarmarin laajoista mutta lähes arvottomina pidetyistä alueista kehkeytyi eräs Yhdysvaltojen tuottoisin öljynporauskenttä.

 

Köyhä lammasfarmari omisti ne kaikki. Samana päivänä, kun hän oli ostanut maatilan, hän oli saanut omistukseensa myös kaikki nuo suunnattoman arvokkaat öljyesiintymät. Siitä huolimatta hän oli elänyt vuodesta toiseen puutteessa ja köyhyydessä.

 

Miten tämä oli ollut mahdollista? Vain siksi, ettei hän tiennyt öljyn olevan aivan jalkojensa alla.

 

Me ihailemme näennäistä vaurautta ja rikkautta

 

Ulkonaisesti näyttää siltä, että meidän kansamme elämä on kaukana köyhän lammasfarmarin toivottomalta tuntuvasta raadannasta ja alituisesta ulosoton uhasta. Katsellessamme korkeaa elintasoamme, kulutusjuhliamme ja toinen toistaan komeampia kauppakeskuksiamme me samaistumme mieluummin siihen Ira Yatesiin, joka jo oli tullut tietoiseksi vauraudestaan.

 

Kansainvälisissä vertailuissa me sijoitumme vuodesta toiseen onnellisimpien, turvallisimpien ja menestyneimpien maiden joukkoon. Meillä menee hyvin. Vai meneeköhän sittenkään?

 

Ei tarvitse paljoa katsella ympärilleen eikä tutustua päivittäiseen uutisvirtaan, kun joutuu nöyrästi toteamaan: Meillä on isoja ongelmia, jotka kertovat suunnattomasta köyhyydestä. Masennuksesta on tullut vakava kansantauti. Yhä nuoremmat ikäluokat päätyvät syrjäytyneinä ja työkyvyttöminä eläkkeelle. Yhä useammat lapset tarvitsevat psykiatrista hoitoa. Ero oman ja toisen omaisuuden välillä on hämärtynyt yhä useammilta.

 

Ulkonaisesta vauraudesta huolimatta me elämme samanlaisessa köyhyydessä kuin tuo aarteestaan tietämätön lammasfarmari. Kauniin ja näyttävän julkisivun takana meillä velloo suunnaton määrä samanlaista pelkoa, toivottomuutta ja epävarmuutta kuin mitä köyhä lammasfarmari koki päivästä toiseen.

 

Todelllinen aarre on vaihdettu katinkultaan

 

Ira Yates oli epätoivoinen, masentunut ja peloissaan, koska hän ei tiennyt omistavansa suunnatonta omaisuutta.  Me podemme kokonaisena kansana epätoivoa, masennusta ja monenlaisia pelkoja, koska me olemme hylänneet ja unohtaneet sen suunnattoman aarteen, joka meille on annettu.

 

Köyhän lammasfarmarin yritykset selviytyä omin voimin pelkästään kovalla työllä ja sitkeydessä veroista, veloista ja päivittäisistä kuluista olivat tuhoon tuomittuja. Ilman löytynyttä aarretta velkojat olisivat vieneet häneltä koko tilan lampaineen ja rakennuksineen.

 

Mekin haluaisimme kovin mielellämme selviytyä omillamme. Puremme hammasta ja puskemme eteenpäin entistä kovemmin, vaikka voimamme ovat jo aivan lopussa. Toistelemme sanontoja ”Ei tartte auttaa” ja ”Ilo pintaan vaikka sydän märkänis”. Näin teemme silloinkin, kun kaikki näyttää toivottomalta. Urheat yrityksemme selviytyä omin voimin ja omien taitojemme ja tietojemme varassa osoittautuvat kuitenkin usein yhtä epärealistisiksi kuin köyhän ja uupuneen lammasfarmarin ponnistelut.

 

Miksi  nääntyä velkoihin, kun kaikki on jo maksettu

 

Jeesus syntyi seimeen ja halpaan talliin kertoakseen meille omalle nimellemme varatusta suunnattomasta aarteesta. Hän tuli kertomaan meille, että hän on jo kärsimisellään ja kuolemallaan maksanut kaikki virheemme, puutteemme ja syntimme. Hän syntyi ihmiseksi halpaan talliin lahjoittaakseen meille tulevaisuuden ja toivon, rauhan oman itsemme kanssa ja rauhan Jumalamme kanssa.

 

Apostolien tekojen 17. luvussa jakeissa 27 ja 28 on meille valtava lupaus: ”Hän ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.” Aarre on siis todella lähellä, helposti tavoitettavissa ja vastaanotettavissa, rukouksessa yhteen liitettyjen käsiemme ulottuvilla. Tuon aarteen vastaanottaminen saa omassa ja läheistemme elämässä aikaan muutoksen, jonka rinnalla teksasilaisen lammasfarmarin kokema elämänmuutos oli pientä.

 

Öljyinsinööri toi uupuneelle lammasfarmarille viestin hänen suunnattomasta aarteestaan. Meidän tehtävämme on viedä viestiä vielä paljon suuremmasta aarteesta kaikille niille, jotka yhä elävät pelon, masennuksen ja epävarmuuden sekä rahan ja tavaran kahleissa.

  



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin