Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Missä sinä olit silloin, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin?

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin, Pietro Lorenzetti, noin v. 1320

Palmusunnuntain saarnoissa katsellaan Jeesusta, joka ratsastaa kansan hurratessa aasilla Jerusalemiin.

Mitä Jeesus aasin selässä istuessaan näki? Väkijoukossa erottui ainakin viisi aivan erilaista ja eri tavoin tapahtumaan suhtautunutta ryhmää.  Mihin näistä ryhmästä sinä kuulut?

 

Saarnasin Palmusunnuntaina Perheniemen evankelisen opiston vuotuisen juhlan Toveripäivien messussa. Päivän evankeliumin äärellä yritin Jeesuksen lailla tähyillä tietä reunustavaa joukkoa. Hurraahuutojen, heiluvien palmunlehtien, vaatteiden tielle levittäjien ja hieman etäämpää kaikkea katselleiden joukosta löytyi yllättävän erilaisia ryhmiä. Erityistä on se, että samat ryhmät tarkkailevat vastaavin asentein Jeesuksen toimia vielä tänäänkin. Palmusunnuntain evankeliumitekstin Johannes 12:12-24 voit .

 

Löydämme sankasta väkijoukosta ainakin viisi toisistaan poikkeavaa ryhmää:

 

Ensimmäisen joukon muodostivat sitoutuneet

 

Tämä joukko rakasti Jeesusta. He olivat nähneet kansan ruokkimisen ja sairaiden parantamisen sekä kuulleet hyvän sanoman julistamisen köyhille ja syrjityille. Niinpä he olivat luopuneet kaikesta seuratakseen Jeesusta. Osa näki hänessä Messiaan, toiset myös kuninkaan, joka vapauttaisi Israelin roomalaisten vallasta.

 

Kaikki he kulkivat mahdollisimman lähellä Jeesusta, jota ihailivat. He eivät kyseenalaistaneet Jeesuksen toimia tai opetuksia. He olivat innostuneita kuulemastaan ja näkemästään ja halusivat seurata Mestariaan minne ikinä tämä meni.

 

Toinen joukko muodostui hämmentyneistä.

 

Heitä hämmensi ja kiusasi Jeesuksen aiheuttama kuohunta ja väkijoukon äänekäs meno. Näin asiasta kertoo Matteuksen evankeliumi: ”Kun hän tuli Jerusalemiin, koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: ’Kuka hän on?’" (Matt.21:10)

 

Hämmentyneinä he eivät osanneet päättää, mitä tästä kaikesta olisi pitänyt ajatella. Kuka oli tuo kaukaa Galileasta tullut mies, jota jotkut väittivät Messiaaksi, toiset profeetaksi ja kolmannet viisaaksi opettajaksi?

 

Heidän hämmentynyt päättämättömyytensä esti heitä näkemästä metelin ja erilaisten mielipiteiden läpi, tunnistamaan, kuka Jeesus todella oli. Monenlaiset yritykset selittää ja tulkita tapahtumia peitti alleen varsinaisen asian.

 

Yhä kaksi vuosituhatta myöhemmin on Jeesuksen ympärillä on paljon hämmentyneitä ihmisiä. Jotkut myöntävät Jeesuksen olleen viisas opettaja, toiset voivat jopa uskoa hänessä olleen jotain jumalallista, mutta varsinainen ydin, Jumalan pelastussuunnitelma, Jeesuksen sovitustyö on jäänyt heille vieraaksi.

 

”Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta mihin sitä Jeesusta tarvitaan?” he kyselevät uskoen siihen, että kun yrittää elää hyvin ja kunniallisesti, niin Jumala katsoo loppua läpi. Puhe siitä, että Jeesus on ainoa tie Jumalan luo tai että me pelastumme Jeesuksen sovitustyön ansiosta uskon kautta ja yksin armosta, tuntuu heistä hämmentävältä ja suorastaan kiusalliselta. Monet jopa ajattelevat, että on sopimatonta ja tahditonta edes väittää, että Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä, ainoa tie Jumalan luo.

 

Kolmas ryhmä koostui teeskentelijöistä.

 

Hekin halusivat olla paikalla ja näkyvissä. Niinpä he sulautuivat luontevasti muiden joukkoon, mutta heiltä puuttui sitoutuminen. Riitti kun oltiin mukana ja käyttäydyttiin kuten muutkin.

 

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan: ”Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen.” (Joh.21:37)

 

Tähän ryhmään kuuluvat haluavat pitää elämänsä hallinnan itsellään. He käyvät kirkossa, kun se heille sopii. He osallistuvat monenlaisiin hyviin hankkeisiin ja istuvat jopa tärkeissä luottamustehtävissä, mutta kaikki jää perinnäistapojen tasolle. Heillä on uskonnollisuuden ulkokuori, mutta ei henkilökohtaista juurtumista Jeesukseen. Kaikki on ulkonaisesti hyvin, mutta tärkein puuttuu.

 

Jos juuri on heikko, näyttäväkin kasvusto on altis milloin kuivuudelle, milloin paahteelle. Yleinen mielipide, humanismia julistavat filosofit, uusateistit ja voimakkaat johtajat vievät heitä mukanaan. Tähän ryhmään kuuluvat ovat jopa keksineet itselleen oivallisen nimen: kulttuurikristityt.

 

Ilmestyskirjassa me tapaamme kokonaisen seurakunnan, joka näyttää koostuvan tällaisista kulttuurikristityistä.  Laodikean seurakunta, jolla oli ulkonaisesti kaikki hienosti, saa Herralta ankarat nuhteet: "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” (Ilm.3:17)

 

Seurakunta ei ollut palava eikä kylmä. Se oli haalea, ja Jumala ilmoitti oksentavansa sellaisen suustaan.

 

Neljäs ryhmä Jerusalemin tien varressa oli uteliaat.

 

Jos jossain tapahtuu onnettomuus, niin paikalle kertyy aina joukko uteliaita. Jos jostain kuulu äänekästä musiikkia tai näkyy ilotulitusraketteja, niin hetkessä joka suunnalta virtaa mukaan joukoittain väkeä ihmettelemään, mistä mahtaa olla kysymys.

 

Samoin oli Jeesuksen aikana. Kun hän oli herättänyt Lasaruksen kuolleista, ihmeidentekijän maine levisi nopeasti. Johanneksen evankeliumissa todetaan:

”Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan.” (Joh.12:17)

 

Keitä olisivat meidän aikamme uteliaat? Olisivatko he niitä, jotka kiertävät tilaisuudesta toiseen kuullakseen aina vain väkevämpiä julistajia, saadakseen yhä vahvempia kokemuksia, elääkseen entistä väkevämpiä tunteita tai saadakseen todistaa yliluonnollisia ihmeitä?

 

Pyhän Hengen työssä, armolahjoissa, sairaiden puolesta rukoilemisessa ja ihmeissä ei ole mitään tuomittavaa. Raamattu lupaa tällaisten asioiden vahvistavan julistetun sanan. Ongelma niistä tulee vasta silloin, kun mukana olevat rakastavat enemmän lahjoja kuin niiden antajaa. Uteliailla ei ole mitään Jeesusta vastaan mutta he ovat ankkuroineet uskonsa ja pelastuksensa Golgatan ristin sijasta omiin tunteisiinsa, kokemuksiinsa sekä näkemiinsä ihmeisiin ja merkkeihin.

 

Viides ryhmä koostui vastustajista.

 

Tähän ryhmään kuuluvat tiesivät, miksi olivat paikalla. He olivat tulleet vastustamaan Jeesusta ja hänen seuraajiaan. He olivat päättäneet puhua ihmisille järkeä. He halusivat takoa herkkäuskoisten kalloihin poliittisten realiteettien ääntä ja uskonnollista järjestystä vaikka väkisin.

 

He olivat kansan uskonnollisia johtajia. Heillä oli valta ja siksi myös paljon hävittävänä, mikäli syntisten ja köyhien kanssa seurusteleva Jeesus saisi jatkaa toimintaansa. Kirkolliset rakenteet, perinnäistavat ja rituaalit olivat vaarassa. Ihmisten rakentamat kieltojen ja käskyjen ylivoimaiset rakennelmat uhkasivat sortua.

 

Hallitusmiehillä ja fariseuksilla oli huolestumiseensa täysi syy. Jopa heidän omiin joukkoihinsa oli ehtinyt tulla nikodemoksia, jotka salaa ihailivat ja jopa seurasivat Jeesusta. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan tästäkin:

”Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.” (Joh.12:42-43)

 

Monille kristityille messun muoto, perinteet ja tavat ovat sisältöä tärkeämpiä. He ymmärtävät, ettei vanhoihin leileihin voi laskea uutta viiniä, mutta samalla he vastustavat uusien viinileilien tuottamista. He vastustavat sellaista Jeesusta, joka ei jää kirkkorakennuksiin odottamaan syntisten saapumista vaan jättää rituaalit ja korkeakulttuurin taakseen lähtien teille, aitovierille, toreille ja kapakoihin etsimään kadonneita lampaitaan.

 

Kaikki viisi ryhmää löytyivät saman tien varresta. Kaikki ne näkivät Jeesuksen tulevan, mutta jokaisella ryhmällä oli sydämessään erilainen suhde ja tulkinta näkemäänsä ja kuulemaansa.

 

Missä ja keiden kanssa sinä seisoit silloin, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin? Mihin ryhmään sinä kuulut?

 

Jopa näin kohti käyvän kysymyksen edessä sinä voit rauhoittaa sydämesi sillä, että kaikkia eri ryhmiin kuuluvia yhdisti muukin kuin vain saman tien varrelle kokoontuminen. Jeesus rakasti ja rakastaa yhä kaikkiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä. Hän kuoli ristillä kaikkien puolesta. Hän sovitti kaikkien synnit. Hän kärsi ristinkuoleman ja nousi kuolleista, että sinä ja minä, me kaikki voisimme nousta ennakkoluulojemme, syntiemme, masennuksemme ja epäuskomme haudoista.

 

Jerusalemiin aasilla ratsastaessaan Jeesus ei ainoastaan nähnyt väkijoukossa olevien ihmisten kasvoja. Hän näki myös heidän sydämiinsä.

 

Tänään täällä Perheniemen opiston toveripäivillä hän ei ainoastaan näe, keitä tänä vuonna on paikalla. Hän näkee myös sydämiimme. Ja kaikki puutteemme ja lankeemuksemme nähden hän vakuuttaa sinulle ja minulle juuri nyt:

 

Se on täytetty. Meillä on lunastus, syntiemme täysi anteeksiantamus. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Hän on ainoa tie Isän luo. Ja se tie kutsuu luokseen meitä jokaista riippumatta siitä, mistä joukosta me Jerusalemin tien varressa itsemme löysimme!

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin