Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kun kaikki meni pieleen, vai menikö sittenkään?

- Se oli aivan kamala päivä. Kun aamulla ajoin töihin, autoni vasen takarengas puhkesi. Töissä kolme ihmistä oli sairastunut, ja minun oli tehtävä heidänkin työnsä. Kun tulin kotiin, unohduin keskustelemaan Facebookissa ja pullat paloivat uuniin. Sitten poikamme tuli kotiin vaatteet kurassa, polvet verinaarmuilla kertoen kaatuneensa polkupyörällä.

 

- Kun viimein sain lapset nukkumaan ja otin Raamatustani peukalopaikan avaamalla sen mitään erityistä hakematta, eteeni avautui teksti: ”Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa” (1 Tes.6:18). Voit olla varma, että kiitosmieli oli minulla tuona iltana todella kaukana! hän päivästään kerrottuaan puuskahti minulle.

 

Mitä sinä sanoisit hänelle, jolla kaikki vaikuttaa menneen pieleen? Pitäisikö kaiken tuon jälkeen vielä löytää kiitosmieli? Onko se edes mahdollista? Käyttiköhän Paavali tuossa Raamatun kohdassa todelliselle elämälle vierasta kukkaiskieltä?

 

Yritetään yhdessä avata solmua. Pohjimmiltaan asia on nimittäin yllättävän yksinkertainen. Sen voi avata yhdellä ainoalla ja useimmille meistä tutulla kysymyksellä: Onko sinun lasisi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Tuijotatko siihen, mitä sinulla ei ole, vai siihen, mitä sinulla on? Keskitytkö voivottelemaan tapahtunutta, vai kiitätkö siitä, mitä ei tapahtunut, vaikka aivan hyvin olisi voinut tapahtua?

 

Palataanpa alkuun ja katsotaan mitä ei tapahtunut, vaikka olisi hyvin voinut tapahtua. Mietitään, mitä vastata hänelle, jolla oli mielestään ollut aivan surkea päivä:

 

Autosi kumi kyllä puhkesi ja matkantekosi keskeytyi, mutta puhjennut rengas ei sinkauttanut sinua autoinesi ojaan tai päin vastaantulevaa rekkaa. Sinullehan kävi siis todella hyvin!

 

Kolme työtoveriasi oli sairastunut, mutta sinä pysyit terveenä ja saatoit jatkaa normaalia elämää niin työpaikalla kuin kotonakin. Saatoit kenties lähteä terveenä ja virkeänä sovitulle vierailulle tai tilaisuuteen sen sijaan, että olisit virunut sairaana vuoteessasi. Loppujen lopuksi ei lainkaan hullumpi juttu!

 

Pullat paloivat uuniin, mutta keittiösi enempää kuin kotisikaan ei palanut siksi, että olit huolimaton. Vähän ehkä käryä ja mustuneita pullia, mutta ei sen pahempaa. Siinäpä vasta kiitosaihe!

 

Poikasi likasi ja ehkä hieman repikin vaatteitaan, mutta hänen luunsa säilyivät ehjinä. Ette tarvinneet lääkärin apua, tai mikä vielä pahempaa, joutuneet jättämään häntä sairaalaan ties miten pitkäksi aikaa. Tässäkin sinulla on suuri kiitosaihe!

 

Mistä kiitosmieli viritetään? Amerikkalainen menestyskirjailija Joe Vitale, jonka kaksi kirjaa on julkaistu myös suomeksi, on antanut kiitosmielen löytämiseen tällaisen neuvon:

 

”Heti kun alat asennoitua toisin siihen, mitä sinulla jo on, alat vetää lisää myönteisiä asioita puoleesi. Lisää asioita, joista voit olla kiitollinen.

Keskity siihen, mitä sinulla jo on, siihen mistä voit olla kiitollinen. Se voi olla vaikkapa silmät, joilla pystyt lukemaan tätä. Se voi olla vaatteet, jotka sinulla on ylläsi. Niin, haluaisit ehkä toisenlaiset – ja ehkä saatkin toisenlaiset aivan pian, jos alat tuntea kiitollisuutta siitä, mitä sinulla on.”

 

Jälleen yksi amerikkalainen, joka neuvoo kymmenen konstia, joilla tullaan hetkessä kauniiksi, onnellisiksi ja rikkaiksi? Ehkäpä ei sittenkään!

 

Ehkäpä Paavalin ohje joka tilassa kiittämisestä ei sittenkään ole niin mahdoton, kuin miltä se aluksi saattaa tuntua. Eihän Jeesuskaan kehota meitä kulkemaan pää painuksissa epäonnistumisiamme ja vastoinkäymisiämme surren sekä elämän kurjuutta valittaen. Opetuksensa päätteeksi hän sanoo: "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh.15:11).

 

Kannattaisikohan meidän molempien, sinun ja minun, tehdä tänään pieni koe? Mitäpä jos laskisimme, kuinka monta kertaa me päivän mittaan käytämme puhuessamme sanaa ”ei”. Oletko pannut merkille, miten itsepintaisesti tuo pieni sana ”ei” pyrkii luikertelemaan mukaan, puhuimmepa me melkein mistä tahansa.

 

- Ei, enhän minä… - Minä nyt vain en tykkää siitä... - Eivät ne taida minua pahemmin arvostaa… - Minä en sitä lainkaan halua... - Niin, niin, mutta ei…

 

Jospa yrittäisimme nähdä vesilasimme puoliksi täysinäisenä ja uskoa, että siitä se myönteisen ja kiitollisen asenteen myötä Jumalan armosta ja hänen avullaan pikkuhiljaa täyttyy. Jospa opettelisimme raivaamaan puheeseemme enemmän tilaa sanoille ”kyllä” ja ”kiitos”.

 

- Kyllä oli taas kaunis aamu. - Kylläpä osasit sanoa asian hyvin. – Kiitos, se oli sinulta kyllä hienosti tehty. - Kylläpä osaakin oloni olla kevyt ja mieleni iloinen siitä, että Jeesus on maksanut kaikki raskaat syntivelkani, ja saan silkasta armosta tehdä tämänkin päivän matkan hänen kanssaan! Niin, ja vielä lopuksi: - Kylläpä oli mukava jakaa sinun kanssasi tämäkin juttuni. Kiitos siitä! 

  



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin