Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Haluammeko me olla suvaitsevaisia?

Nykyään on oltava suvaitsevainen eli liberaali. Jokaisen on saatava muodostaa ja myös säilyttää oma totuutensa. Sellaista, joka sanoo omaa totuuttaan paremmaksi kuin muiden, aletaan helposti nimitellä fundamentalistiksi. Mutta mitä suvaitsevaisuus loppujen lopuksi on?

Suvaitsevaisuus on sitä, että kestää ja sietää jotakin, mistä ei pidä ja jota ei arvosta. Jos kyse ei olisi tuollaisista asioista, niin mihin suvaitsevaisuutta edes tarvittaisiin? Samalla tavalla eläviä ja ajattelevia ei tarvitse suvaita, sillä heihin samaistutaan ja heitä on helppoa jopa rakastaa.

 

Mitä suvaitsevaisuus loppujen lopuksi siis merkitsee?

 

Suvaitsevaisuus ei välttämättä arvosta ihmistä, vaan pelkästään sietää heidän käytöstään, tapojaan ja uskomuksiaan. Ja sietäminen taas on sitä, että ei ryhdy torjumaan tai hylkimään sellaista, mikä ei vastaa omaa maailmankuvaa tai omia arvoja, vaikka se loukkaisi, ärsyttäisi tai jopa suututtaisi.

 

Suvaitsevaisuus ei ole kristillinen hyve, ei edes liberaaliteologiassa, vaikka sillä tuollainen ”jumalinen” nimi onkin. Jeesus ei nimittäin ollut kovinkaan suvaitsevainen. Hänellä olivat arvot järjestyksessä, niistä hän ei tinkinyt. Hän ei epäröinyt antaa rikkaille ja aikansa teologiselle eliitille suorin sanoin vähän väliä ympäri korvia. Hän rakasti syntisiä ihmisiä, mutta oli ehdottoman suvaitsematon kaikkea syntiä, vääryyttä ja tekopyhyyttä kohtaan. Siksi hän asetti suvaitsevaisuuden tilalle paljon haastavamman tavoitteen, joka tekee suvaitsevaisuudesta tarpeettoman ja usein jopa vahingollisen. (Matt.5:38-48)



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin