Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Elämän meri 2018

”Elämä on meri, meri kauhistaa, kun se vaahtopäinä kiehuu, raivoaa”, alkaa virsi 482.

Elämää on usein verrattu mereen. Arvid Järnefelt kirjoitti 1904 kertomuskokoelman Elämän meri. Kari Tapiolta on saman niminen laulu.  Moneen onnittelukorttiin on kirjoitettu kiitollisena värssy:  ”On elämä meri ja suuret sen aavat, toisistaan ystävät tukea saavat”.

 

Vuoden vaihtuessa on eteemme omalla elämän merellämme avautumassa jälleen uusi suunnattomalta näyttävä ulappa nimeltään 2018. Mitä se tuo tullessaan? Kuinka siitä selviydymme, vai katkeaako matkamme kesken?

 

Uutiset ja ajan merkit ennakoivat meille ja koko ihmiskunnalle kovia myrskyjä ja ankariakin koettelemuksia. Ei ihme, jos vaahtopäinä kuohuva meri jo rannalta katsellen monia kauhistaa.   

 

Jos tulevaisuutemme ja turvamme on ankkuroituna ainoastaan omiin voimiimme ja ympärillämme vallitseviin olosuhteisiin, meillä on kaikki syy pelkoon ja huoleen. Tämän maailman myrskyjen keskellä ihminen on pieni ja voimaton.

 

Selviytyäksemme ja pystyssä pysyäksemme me tarvitsemme turvaksemme ja voimaksemme jotain paljon ihmistä, olosuhteita ja elämän meren vaahtopäitä suurempaa. Jotain, mistä rajuimmatkaan myrskyt ja korkeimmatkaan hyökyaallot evät voi meitä irrottaa ja syöstä turmioon.

 

Tuon turvapaikan, vuorilinnan ja pelastuksen kallion nimi on Jeesus. Runsaasti siunattua matkaa hänen seurassaan vuoden 2018 elämän merelle!

 

------ 

 

Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room.8:38-39)

 

Virsi 482

 

1.

Elämä on meri,

meri kauhistaa,

kun se vaahtopäinä

kiehuu, raivoaa.

Mistä turvan löytää

mieli levoton?

Kuka auttaa voisi,

yö kun synkkä on?

 

2.

Isä, sinuun katson

tuskan tulessa.

Sinä tahdot aina

kantaa minua.

Sinulle saa huutaa

henki rauhaton.

Löydän lohdutuksen,

yö kun läsnä on.

 

3.

Murheen musta laakso

silloin valkenee.

Askeleita ottaa

arka rohkenee.

Kanssasi en pelkää,

Isä, yötäkään.

Kanssasi voin käydä

tuskan pimeään.

 

4.

Siunaa elämääni,

siunaa työtäni.

Auta, että tunnen

läsnäolosi.

Anna lampun loistaa,

mieli tyynnytä.

Isä, öin ja päivin

pidät kädestä.

 

Sanat Georg Kiviste 1934. Suom. Anna-Maija Raittila 1984. Sävel Ivar-Jaak Salumäe 1967, Virsikirjaan 1986.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin