Testaa oletko lohi vai meduusa

Ennen kuin etsit vastauksia edellä oleviin kysymyksiin, lue mietiskellen tämä lyhyt Heprealaiskirjeen kohta:

--------- 

“Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.
Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan. Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan.” (Hepr. 1: 14 - 2: 4)

-------- 

”… meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan.”

”… ajautuisi…” Mitä on ajautuminen? Kerronpa sinulle järkyttävästä tapahtumasta, josta olet ehkä itsekin joskus lukenet lehdistä:

Kaksi miestä oli kauniina kesäpäivänä lähtenyt heille entuudestaan tuntemattomalle joelle kalastamaan. Pian he istuivat tyytyväisinä veneessään. Kala söi, ja aurinko paistoi. Vavat taipuivat, siimat olivat kireinä ja veneeseen nousi komea vonkale toisensa jälkeen.

Kalastuksen huumassa miehiltä jäi eräs asia huomaamatta. Heidän veneensä ajautui virran mukana. Viimein he kiinnittivät huomiota outoon kohinaan. Vene oli ajautunut kosken partaalle.

Miehet tarttuivat airoihin ja soutivat voimiensa takaa. Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä. Kosken imu oli jo liian voimakas. Vene syöksyi kosken kuohuihin, paiskautui kiviin ja hajosi. Molemmat miehet sinkoutuivat koskeen.

Sukeltajat löysivät toisen miehistä pian onnettomuuden jälkeen kuohuista kivien väliin kiilautuneena. Toinen löytyi seuraavana päivänä muutaman sadan metrin päästä joen alajuoksulta.

Varallisinta ajelehtimisessa on sen huomaamattomuus. Joella virran mukana ajauduttaessa liikkumista on vaikea huomata, kun joki näyttää liikkuvan mukana. Pehmeästä hiekkapohjasta otteensa menettäneen ankkurin liikkeelle päästämä vene lähtee sekin ajelehtimaan lähes huomaamatta kohti rannan kivikkoa tai vedenalaista karikkoa.

Ei siis ihme, että Heprealaiskirjeen kirjoittaja haluaa varoittaa ajelehtimisesta.

Hengellinen elämämme voi veneen lailla lähteä ajelehtimaan ja joutua tuuliajolle. Kaikki voi tapahtua lähes huomaamatta. Vähitellen vauhti lisääntyy, kunnes edessä näyttää olevan haaksirikko.

Heprealaiskirje on kirjoitettu kristilliselle seurakunnalle ja erityisesti niille juutalaisille, joista oli tullut Jeesuksen seuraajia. Kirjoittaja varoittaa heitä ajelehtimasta pois Jumalan armosta, jonka Vapahtajamme Jeesus Kristus on omilleen lunastanut.

Juutalaisille enkelit ovat aina olleet jotain paljon enemmän kuin vain romanttisen näköisiä valkosiipisiä olentoja, jotka suojelevat rikkinäistä siltaa ylittäviä lapsia. Tiedättehän tuon kuuluisan taulun, joka on kuin kuvaksi puettu laulu ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”

Juutalaisten käsitys enkeleistä on paljon jykevämpi ja kunnioittavampi. Heille enkelit ovat Jumalan palvelusväkeä, joka monin tavoin toteuttaa Jumalan antamia tehtäviä. Juutalaiset esimerkiksi uskovat, että enkelit antoivat Siinain vuorella Moosekselle lain taulut. Ajatus siitä, että edes Mooses olisi voinut olla suoraan, ilman välittäviä enkeleitä tekemisissä Pyhän Jumalan kanssa, oli heille mahdoton. Kuinka kuolevainen ihminen voisi lähestyä ilman enkeleiden välitystä Pyhää Jumalaa, jonka nimeä heillä ei edes ollut lupa ääneen lausua!

Tämä enkeleiden kunnioitus saattoi johtaa juutalaiskristityt harhaan. Heidän oli helppoa ajautua ajattelemaan, että me tarvitsisimme enkeleitä puhemiehiksemme myös suhteessamme Jeesukseen. Näin ajatteleva ajautuu huomaamattaan Kristus-keskeisyydestä palvomaan enkeleitä.

Tällaiseen tilanteeseen on kirjoitettu Heprealaiskirjeen alussa ollut teksti, Jeesukseen uskoville opiksi ja ojennukseksi.

Olemmeko me siis turvassa ajelehtimiselta, kun emme palvo enkeleitä? Olemmeko turvassa, kun uskomme, että Jumala itse antoi Siinain vuorella lain Moosekselle?

Myös me voimme ajautua vaarallisille vesille, eroon Kristus-keskeisyydestä.

Me ajelehdimme helposti armosta lakihenkisyyteen omiin suorituksiin.

Me ajelehdimme helposti uskosta uskonnollisuuteen ja kokosydämisestä yksin Jeesukseen turvaamisesta rituaaleihin, perinnäistapoihin ja toisin toimivien hengelliseen tuomitsemiseen.

Vain kuolleet kalat ajelehtivat, elävät uivat vastavirtaan. Lohi ponnistelee ylös voimakkaassakin virrassa, mutta meduusa on koko elämänsä kaikkien tuulten ja virtojen armoilla. Ajopuun kohtalona on päätyä hyödyttömänä ja unohdettuna lahoamaan jollekin syrjäiselle rannalle.

Olemmeko me lohia vai meduusoja, eläviä vai kuolleita kaloja, päämäärästämme tietoisia vai pelkkiä elämän ajopuita?

Ja ennen kaikkea, mikä saa meidät ajelehtimaan? Tai mistä me voimme tietää, milloin olemme ajautumassa kohti tuhoa? Tässä on muutamia vastauksia noihin kysymyksiin:

1. Maailma houkuttelee huomiomme pois Jeesuksesta

Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä. Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti. (1 Joh.2:15-17)

2. Kadotamme elämässämme asioiden tärkeysjärjestyksen

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.( Matt.6:33).

3. Menetämme intohimon Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan Raamatunluku ei maita, rukoukselle ei enää löydy aikaa.

4. Synti hiipii ja pesiytyy elämäämme. Rima laskee, syylliset löytyvät aina ulkopuoleltamme, yleisen mielipiteen imu vie mennessään. Seuraa tottuminen, turtumimen ja viimein paatumus.

5. Sitoutumisemme ja yhteytemme seurakuntaan hiipuu

Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. (Hepr.10:25)

6. Uskosta tulee uskonnollisuutta, rutiinia, alamme pärjätä omillamme. Tiedämme kaikki, olemme kuulleet kaiken ja tunnemme osaavamme Raamatunkin jo aika mukavasti. Meistä on tullut kelpo kristittyjä, jotka tietävät, milloin messussa istutaan ja milloin noustaan, miten käyttäydytään ehtoollisella ja kuinka pidetään kiinni oman kirkon, herätysliikkeen tai seurakunnan perinnäisistä tavoista ja painotuksista.

Tuo kuudes kohta on todella salakavala. Mitä enemmän me uskomme tietävämme ja osaavamme, sitä suurempi on väärään suuntaan ajelehtimisen vaara. Tämän tiesi myös apostoli Paavali, joka toteaa 1. Korinttilaiskirjeen 8. luvun alussa vanhan käännöksen nasevaa sanamuotoa käyttääkseni:

Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa. (1 Kor.8:1)

Alkuseurakunnan piirissä asiat pidettiin yksinkertaisina. Julistus ja puheet keskittyivät uskon perusasioihin. Toimintaa ohjasivat keskinäinen rakkaus ja toinen toisista huolehtiminen.

Kun Paavali ja Silas olivat joutuneet vankeuteen ja heidän ihmeellisestä, yliluonnollisesta vapautumisestaan tyrmistynyt vanginvartija kysyi, mitä hänen olisi tehtävä pelastuakseen, Paavalin ja Silaksen antama vastaus oli yksinkertainen:

"Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." (Ap.t.16:31)

Kun Pietari oli raastettu hallitusmiesten ja kansan vanhinten eteen kuulusteltavaksi, hän täyttä Pyhää Henkeäenkeä julisti rohkeasti ylösnoussutta Jeesusta pureutuen uskon keskeisimpään asiaan:

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla." Ap.t.4:12

Nuo miehet eivät vain iloinneet omasta pelastuksestaan. Heille Jeesuksen lähetyskäsky oli totisinta totta. Se sai heidät pelottomasti julistamaan evankeliumia kaikkialla. Tapasivatpa he kirjanoppineita, kansan vanhimpia, vanginvartijoita tai tavallista kansaa, niin aina heidän sanomansa oli selkeä ja Kristusta julistava.

Paavali kiteytti Jeesuksen seuraajien tehtävän hienolla tavalla kirjoittaessaan 2. Korinttilaiskirjeen 5. lukuun sanat, jotka meidän kaikkien olisi syytä ottaa huoneentauluksemme:

Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. (2 Kor.5:20)

Puhuuko Jumala sinun kauttasi? Puhuuko Jumala minun kauttani? Vetoammeko me Kristuksen puolesta ja suostuttelemmeko me tapaamiamme ihmisiä sovintoon Jumalan kanssa? Vai puhummeko me vain omiamme. Tarjoilemmeko me sen sijaan tapaamillemme ihmisille omia arviointejamme ja tuomioitamme. Lajittelemmeko niiden pohjalta me kristittyjä eri karsinoihin, vuohiin ja lampaisiin ottaen röyhkeästi ja rakkaudettomasti Jumalan tuomiovallan omiin käsiimme?

Paltaan vielä hetkeksi ajelehtimiseen.

Jeesuksen seuraaminen merkitsee paitsi armoa myös jatkuvaa parannuksentekoa ja omia helmasyntejämme vastaan taistelua. Ellemme tee niin, me ajelehdimme. Tietoinen synnin suosiminen, piittaamattomuus ja muut omasta sisimmästämme nousevat pimeät voimat vievät meidät mennessään. Sellaisesta ajelehtimisesta meidän kaikkien on päivittäin tehtävä parannusta.

Synnin virtaa vastaan ponnistellessamme me havaitsemme kuitenkin sangen nopeasti, että virta on meille liian voimakas. Vaikka kuinka yritämme taistella ja olla ajautumatta virran mukana, me lankeamme yhä uudelleen ja uudelleen. Synti on ja pysyy meissä, teimmepä mitä tahansa.

Juuri tuollaiseen tilanteeseen kaikuvat hetki sitten lainaamani Paavalin sanat:

”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa!”

Sovinto voidaan tehdä vain siinä tapauksessa, että molemmat osapuolet suostuvat sovintoon. Jos jompikumpi kieltäytyy, sovintoa ei voi syntyä.

Jumala on Jeesuksessa sovittanut maailman synnit itsensä kanssa. Kaikki on valmiina. Meidän on vain omalta osaltamme suostuttava tuohon sovintoon, ojennettava kätemme ja huudettava sydämessämme – tai miksei myös aivan ääneen – Herra, auta ja pelasta! Ilman sinun apuasi ajelehdin tuhoon ja iankaikkiseen kadotukseen!

Kun näin teet, itse Jeesus tarttuu käteesi ja pelastaa putousta kohti ajelehtivan veneesi syöksymästä tuomion ja turmion kiviin sekä iankaikkisen kadotuksen syövereihin.

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. (Ef.1:7)

Tässä Efesolaiskirjeen 1. luvun 7. jakeessa on ankkuripaikka, johon saat turvautua aina silloin, kun huomaat olevasi lähdössä ajelehtimaan.

Nostamalla katseesi vaikeuksistasi, synneistäsi ja puutteistasi Kristukseen ja jättäytymällä uskossa hänen armonsa ja rakkautensa varaan löydät ankkuripaikan, joka pitää ja kantaa yli väkevimmänkin virran aina perille kotiin saakka.

Tähän turvasatamaan me saamme jäädä.

Tähän ankkuripaikkaan me saamme auttaa myös toisia Jeesuksen kalliisti lunastamia löytämään ja kaikissa tilanteissa turvautumaan.

RUKOUS

Rakkaat ystävät, Jeesuksen kalliisti lunastama seurakunta, yhdytään yhdessä Tuomas Kempiläisen 1300-luvulla kirjoittamaan rukoukseen, jota kymmenet sukupolvet jo ennen meitä ovat rukoilleet:

Armollinen Jumala, joka olet luonut kansat yhdestä verestä ja lunastanut ne samalla lunastuksella, auta minua, etten koskaan kovettaisi sydäntäni ketään kohtaan, joka on samaa luontoa ja samaan lunastukseen osallinen kuin minäkin, vaan suo minulle rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Anna minulle armahtava Isä, niin lempeä ja myötätuntoinen sydän, että kaikki sisarieni ja veljieni ulkonaiset ja sisäiset onnettomuudet ja surut liikuttaisivat minua syvästi, ja että innokkaasti tukisin heitä rakkaudessa.

Suo, etten etsisi vain omaani, vaan myös toisten parasta.

Oi, että meissä kaikissa olisi se mieli, joka oli Herrassa Jeesuksessa, niin että rakastaisimme ihmisiä veljinämme, olisimme armeliaita ja hyväntahtoisia ja että koko sydämestämme ja voimastamme koettaisimme säilyttää Pyhän Hengen yhteyttä rauhan liitossa.

Armon, laupeuden ja rauhan Jumala olkoon kaikkien meidän kanssamme. Amen.

(Tuomas Kempiläinen, 1379-1471)

Teksti on Järvenpään Tuomasmessussa 4.10.2008 pitämäni saarna.