Sisäinen kutsumus hukassa?
Työntekijöiden rohkaiseminen sekä heidän hengellisen elämänsä tukeminen ja virvoittaminen ovat olleet alusta alkaen Hengen uudistus kirkossamme ry:n keskeisiä tavoitteita. Pohdittaessa seurakuntien työntekijöiden työssä jaksamista ja mahdollista työuupumusta joudutaan tarkastelemaan kahta paljon käytettyä sanaparia: ulkoinen kutsu, Vocatio externa ja sisäinen kutsumus, Vocatio interna.
Kirkollisten toimitusten opas määrittelee nuo käsitteet näin: ”Vihittävällä tulee olla sisäinen eli henkilökohtainen kutsumus (vocatio interna) ryhtyä virkaan ja hoitaa sitä kirkon tunnustuksen ja järjestyksen mukaisesti sekä kirkon yhteisönä antama kutsu ja valtuutus (vocatio externa).”
Ulkoinen kutsu toteutuu, kun henkilö valitaan, kutsutaan ja otetaan seurakunnan palvelukseen ja samalla työyhteisön jäseneksi. Työehtosopimukset, työsopimukset, työsopimuslaki ja kirkkolaki määrittävät siitä hetkestä eteenpäin tuon kutsun raamit ja voimassa pysymisen.
Sisäinen kutsumus vocatio interna ei ole hoidettavissa sopimusteitse eikä lainsäädännöllä. Sisäinen kutsumus on herkkä lintu, joka ei käskien laula eikä ole rahalla ostettavissa.
Kirkossamme ja seurakunnissamme käydään yllättävän vähän keskustelua siitä, miten tätä sisäistä kutsumusta voitaisiin vaalia, virvoittaa ja vahvistaa. Miten sen olisi löydettävissä uudelleen silloin, kun arjen, työpaineiden ja teologisten ristiriitojen puserruksessa työntekijällä tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä ulkoinen kutsu? Mikä osuus sisäisen kutsumuksen haalistumisella tai peräti katoamisella on työuupumukseen, turhautumiseen ja jopa siihen huonoon työilmapiiriin, josta mediassa niin paljon puhutaan?
Pyrkiessään tukemaan seurakuntien työntekijöitä Hengen uudistus järjestää työntekijäseminaareja, joissa osallistujia varustetaan tietojen ja taitojen lisäksi myös henkisesti ja hengellisesti. Rukouspalvelu, sielunhoidolliset keskustelut sekä työpaineiden ja käytännön kysymysten pohtiminen vertaisryhmissä ovat hyviksi koettuja välineitä virkistymiseen sekä näyn ja sitoutumisen vahvistumiseen.
Vanhojen hyvien keinojen lisäksi Hengen uudistus on ottanut käyttöön myös muita välineitä. Kirkonrakentajien Foorumin seminaarit tarjoavat kokonaiskirkon kehyksessä samaa mitä työntekijäseminaari seurakuntatasolla. Seminaareissa tapahtuu syvällistä ja korkeatasoista työskentelyä mm. teologisissa kysymyksissä. Samalla niiden ohjelmassa olevat keskustelut, tapaamiset ja hengelliset osiot auttavat osallistujia jäsentämään asioita osaksi seurakuntien toimintaa.
Kun puhutaan työntekijöiden ulkoisesta ja sisäisestä kutsumuksesta, ei puhuta vain papeista tai niin sanotuista hengellisen työn tekijöistä. Kirkossamme on noin kaksikymmentätuhatta työntekijää. Pappeja heistä on vain pieni osa.
Jokainen työntekijä asemaansa ja tehtäväänsä katsomatta tarvitsee jaksaakseen ja kokeakseen työnsä mielekkääksi sekä ulkoisen kutsun että sisäisen kutsumuksen. Niinpä jokaisella työntekijällä on myös oikeus odottaa tukea ja rohkaisua noilla molemmilla kutsumuksen alueilla.
Hengen uudistus haluaa olla osaltaan tässä mukana. Tämä voi tapahtua kahdella tavalla Tärkein tie sisäisen kutsumuksen jatkuvaan uudistumiseen on Pyhän Hengen ottaminen työhön mukaan eläväksi tekijänä, virvoittajana ja rohkaisijana. Siihen luottaen me tuemme työntekijöitä seminaareilla, hengellisellä palvelulla ja rinnalla kulkemisella.
Seurakuntalainen tuntee helposti jäävänsä sivulliseksi, kun puhutaan sisäisestä kutsumuksesta ja ulkoisesta kutsusta. Miksi näin on päässyt käymään? Ainoa selitys tuskin on se, että kirkollisissa piireissä tavataan puhua vocatio externasta ja vocatio internasta, mikä jättää muut kuin teologit hieman ulkopuolisiksi.
Kirkon jäsenyys on meillä ollut perinteisesti itsestään selvä asia. Koti – uskonto – isänmaa ovat olleet kunnon kansalaisen tunnusmerkkejä, joista ei ole laajemmin tarvinnut ainakaan kirkon piirissä edes keskustella.
Nykyään ihmiset haluavat itse ottaa kantaa kirkkoon kuulumiseen ja seurakunnan toimintaan osallistumiseen. Kirkko on päätynyt samaan joukkoon poliittisten puolueiden ja järjestöjen kanssa: jokainen haluaa ratkaista itsenäisesti suhteensa niihin. Koulutettu ja kansainvälistyvä väki ei enää hevin suostu holhottavaksi. Jos laitumet ovat jossain kuivat ja paljaiksi kalutut, siirrytään herkästi vihreämmille nurmikentille.
Luterilaisuuteen kuuluvan yleisen pappeuden myötä ulkoinen ja sisäinen kutsu saavat jokaista kristittyä koskevan ulottuvuuden. Kasteen yhteydessä meidät on kutsuttu seurakunnan jäseniksi. Tuohon kutsuun liittyy jokaisen kohdalla myös toimeksianto. Se on palvelutyö Kristuksen ruumiin rakentamiseksi (Ef.4:12).
Kasteessa saadun ulkoisen kutsun tulisi voida tuoda tullessaan myös sisäinen kutsumus. Edellä mainittu Efesolaiskirjeen kohta puhuu kasvamisesta Jumalan Pojan tuntemiseen, aikuisuuteen ja kypsyyteen sekä kiinnittymisestä kaikin tavoin kiinni Kristukseen (Ef.4:13-15). Paavalin upea seurakunnan kuvaus huipentuu toteamukseen kutsuun vastaamisen ja kristittynä kasvamisen tuloksista: Kukin jäsen toimii omassa tehtävässään, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa (Ef.4:16).
Päiväkerhot, pyhäkoulut ja rippikoulu pyrkivät tukemaan kasvamista. Rippikouluun osallistuvien määrät ovat olleet kirkollemme ylpeyden aihe: missään muualla kirkko ei tavoita yhtä suurta osaa ikäluokasta kuin meillä Suomessa.
Jos tilannetta tarkastellaan muutamia vuosia rippikoulun jälkeen, ylpeyteen on vähemmän aihetta. Luvut, jotka kertovat nuorten aikuisten jättäytymisestä seurakunnan toiminnan ulkopuolelle tai peräti kirkosta eroamisesta, ovat murheellista katseltavaa. Vaikka kontakti on saatu, niin suhdetta ei ole toivotulla tavalla syntynyt. Sitouttaminen ei ole onnistunut. Sekä ulkonainen että sisäinen kutsu ovat pääosalta nuoria jääneet löytämättä.
Näyttää olevan niin, että työntekijät ja seurakuntalaiset ovat ainakin yhdessä asiassa samalla viivalla: jos sisäinen kutsumus on heikko tai puuttuu, pelkällä ulkonaisella kutsulla ei pitkälle jakseta. Ilman Pyhän Hengen antamaa ja virvoittamaa sisäistä kutsumusta kirkon ja seurakunnan toiminta latistuu pelkäksi uskonnolliseksi puuhamaaksi. Osuvalla tavalla tämän ilmaisee ortodoksinen teksti, jota arkkipiispa emeritus
”Ilman Pyhää Henkeä Jumala on kaukana,
Kristus jää etäälle,
evankeliumi on kuollut kirjain,
kirkko vain organisaatio,
auktoriteetti hallitsemista,
lähetystyö propagandaa,
liturgia loruilua,
kristillinen elämäntapa orjamoraalia.”
Hengen uudistus kirkossamme uskoo siihen, että ainoa vastaus edellä kuvattuun ongelmaan on eläväksi tekijä Pyhä Henki. Kuten jo alussa totesimme, sisäistä kutsumusta ei voi käskeä tai ostaa rahalla. Sen ainoa lähde on Pyhä Henki, joka Raamatun mukaan on opettaja, voiman antaja, virvoittaja, esirukoilija, auttaja sekä yhtä Isän ja Jeesuksen kanssa. Pyhä Henki haluaa tehdä työtään sekä työntekijöiden että seurakunnan jäsenten keskuudessa. Pyhä Henki pystyy toimimaan jopa rippikoulussa, jos Hän saa siihen mahdollisuuden ja luvan.
Hengen uudistus haluaa raivata tilaa Pyhän Hengen työlle erityisesti nuorten ikäluokkien sekä heidän vanhempiensa ja opettajiensa parissa. Haluamme rohkaista vanhempia ja kaikkia kasvattajia tässä työssä, joka on ainoa tapa rakentaa, vahvistaa ja virvoittaa meidän jokaisen sisäistä kutsumustamme Kristuksen ruumiin jäseninä.
Tervetuloa mukaan tekemään ja tukemaan tätä työtä. Jos edellä oleva tuntuu sinusta tärkeältä, niin tavataan jossain niistä tilaisuuksista ja seminaareista, joita Hengen uudistus järjestää. Olet myös tervetullut yhdistyksemme jäseneksi rakentamaan ja rakentumaan Pyhän Hengen opastuksessa ja voimassa.
Päätämme tämän pohdiskelun edellä lainatun ortodoksisen tekstin toiseen osaan, joka kertoo, mitä kaikkea Pyhällä Hengellä on seurakunnalle tuomisinaan:
”Mutta Pyhässä Hengessä
maailmankaikkeus on ylösnoussut
ja se vaikeroi Valtakunnan synnytystuskissa.
Pyhässä Hengessä ylösnoussut Kristus on läsnä,
evankeliumi on elämän voima,
kirkko heijastaa Kolmiyhteyden elämää,
auktoriteetti on palvelija, joka vapauttaa,
lähetystyö on jatkuvaa helluntaita,
liturgia on sekä muistamista että ennakointia,
inhimillinen toiminta jumalallista.”
(Yllä oleva teksti on lainaus Hengen uudistus kirkossamme ry:n 16.6.2008 jäsenilöle ja ystäville lähetetystä nettikirjeestä, jonka allekirjoittajina ovat Reijo Telaranta ja Veikko Pöyhönen)
