Miksi rakastava Jumala sallii kärsimyksen?

Laskiaisena laskeuduimme paaston aikaan. Me aloitimme kirkkovuodessa Jeesuksen kanssa matkan kohti Jeesuksen kärsimistä ja ristinkuolemaa sekä pääsiäisaamun tyhjän haudan riemullista ihmettä. Tämän pyhiinvaelluksen me saamme tehdä oppaanamme kärsivä Vapahtajamme.

Toiseksi kumppaniksemme tälle pyhiinvaellukselle kohti kiirastorstaita, pitkäperjantaita ja pääsiäistä kutsun Vanhan testamentin sivuilta miehen, joka varmasti tiesi, mitä kärsimys on. Tämä mies, joka eli pari tuhatta vuotta ennen Jeesusta, lausui tuskansa keskellä väkevän ennustuksen Vapahtajastamme:

Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. (Job.19:25-27)

Kuten moni on jo osannut arvata, matkakumppaniksemme kutsumamme mies on Job.

Jobin kirja kuuluu Raamatun puhuttelevimpiin, vaikeimmin selitettäviin ja samalla kauneimpiin kirjoihin. Varallisuutensa, yhteiskunnallisen asemansa ja jopa lapsensa menettäneenä Job istuu tuhkakasassa ja raapii särkyneen ruukun palalla paiseitaan.

Siinä kärsimysten keskellä istuessaan Job alkaa pohtia elämänsä tarkoitusta ja mielekkyyttä. Hän alkaa jopa epäillä Jumalan tehneen virheen salliessaan hänen syntyä tähän kärsimysten maailmaan:

”Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?” Job. 3:20

Jobin sydän on täynnä tuskaa ja epätoivoa: ”Kunpa en olisi koskaan syntynyt! Miksi juuri minä olen saanut osakseni nämä vammat tuskat ja tämän sairaudet? Miksi juuri minun piti menettää kotini, omaisuuteni ja jopa lapseni?”

Kärsimystä on turha yrittää kuorruttaa ylevillä asioilla. Sellaiset hyvää tarkoittavat lauseet kuin ”Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!” kuulostavat tuskansa ja kärsimyksensä keskellä kamppailevasta ihmisestä ontoilta ja lähes herjaavilta.

 Kärsimys itsessään on paha ja vältettävä. Vaikka on myös totta, että joitakin kärsimys voi jalostaa, niin yleensä tulos on aivan toisenlainen. Useimmat meistä kärsimys masentaa, nöyryyttää ja tarpeeksi kauan jatkuessaan jopa tuhoaa.

Ei siis ihme, että jopa Jeesus rukoili ennen kärsimistään ja ristiinnaulitsemistaan: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja pois minulta.”

Nuo tuskaiset sanat Jeesus rukoili yön hiljaisuudessa Getsemanen puutarhassa. Opetuslapset, joita Jeesus oli pyytänyt kanssaan valvomaan ja rukoilemaan, olivat vaipuneet uneen. Jeesus oli jäänyt tuskansa ja ahdistuksensa kanssa yksin.

Jeesuksella oli kaikki syy pelkoon. Ristiinnaulitseminen oli julma rangaistus. Se merkitsi tuskallista ja hidasta, joskus jopa päivien mittaista kuolinkamppailua.

Ristiinnaulitseminen merkitsi myös täydellistä ihmisten ja jopa Jumalan hylkäämäksi joutumista. Juutalaiset tunsivat pyhät kirjoitukset, joissa sanottiin ”Puuhun ripustettu on Jumalan kiroama”.  (5 Moos.21:23)

Tuskan ja pelon keskellä ihminen on Getsemanessa rukoilevan Jeesuksen lailla yksin. Tuska riisuu ja laittaa asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Asiat, jotka aikaisemmin tuntuivat tärkeiltä, menettävätkin merkityksensä. Pienet arkiset asiat ja läheiset ihmiset osoittautuvat kivun ja pelon hetkinä usein kaikkein tärkeimmiksi.

Job istui pitkään tuhkakasassaan yksin. Jeesus kärsi Getsemanessa yksin.  Myös moni meistä on voinut kokea jääneensä yksin vaikeuksiensa ja sairautensa keskelle. Ystävät, joita on hyvinä päivinä ollut kenties runsaastikin, ovat vastoinkäymisten ja sairauden iskiessä kaikonneet.

Noina epätoivon hetkinä ovat tuskaiset rukouksetkin voineet tuntua tyhjyyteen huudetuilta. Mielen syövereistä on voinut nousta huuto: ”Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit!” Nuo samat sanat Jeesus huusi Golgatan ristillä hieman ennen kuolemaansa.

Job ei jäänyt tuhkakasaansa lopullisesti yksin. Hänellä oli kolme uskollista ystävää. Nämä tulivat kaiken surkeuden keskelle Jobia tapaamaan. Nähtyään Jobin surkean tilan ja valtavan tuskan ystävät järkyttyivät ja menivät sanattomiksi. Kokonaisen viikon he vain istuivat hiljaa Jobin rinnalla.

Kun ystävät viimein avasivat suunsa lohduttaakseen Jobia, kävi pian selväksi, että heidän olisi ollut parempi edelleenkin vain olla hiljaa. Mitä enemmän he puhuivat, sitä ontommilta ja turhemmilta heidän lohdutuksensa ja selityksensä kuulostivat.

Jobin parhaat ystävänsä ryhtyivät etsimään hänestä syntejä ja pimeitä alueita, joiden takia Jumala oli nähnyt hyväksi kurittaa Jobia. Taitavin sanakääntein ystävät yrittivät saada Jobin tajuamaan, että syntiensä tähden hän oli itse syypää kurjaan tilanteeseensa.

Eihän Jumala voinut tehdä virheitä! Jokin salainen synti täytyi siis löytyä. Millään muulla tavalla tilannetta ei Jobin ystävien mielestä voinut ymmärtää.

Me ihmiset etsimme mielellämme syyllistä. Usein tuntuu jopa olevan tärkeämpää löytää syylliset kuin auttaa pulaan joutuneita. Tällaisia olivat myös Jeesuksen opetuslapset. Raamattu kertoo meille Luukkaan evankeliumissa tuollaisesta tilanteesta:

Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. " (Luuk.13:1-3)

Jeesus ei suostunut vetämään synnin ja kärsimyksen välille yhtäläisyysmerkkejä. Jumala ei pudottele taivaasta kylmiä eikä kuumia kiviä syntisten ja väärintekijöiden niskaan, vaikka sellaisellakin on joskus lapsia peloteltu. Kärsimyksen syyt löytyvät muualta. Kärsimys tuli synnin myötä ihmisen elämään.

Auto-onnettomuudessa loukkaantuneen kärsimys voi olla seurausta holtittomasta ajotavasta ja liikennesääntöjen rikkomisesta.

Tupakoivan henkilön sairaudet kärsimyksineen voivat olla seurausta henkilön omista valinnoista.

Vesille ilman veneilyliivejä lähtevän hukkuminen johtuu turvallisuusmääräysten laiminlyönnistä.

Tällaista syyn ja seurauksen listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kärsivän ihmisen tilanteeseen asioiden järkeilyllä ei kuitenkaan ole apua. Tuskaa ei vähennä se, että tiedämme mikä sen on aiheuttanut. Päinvastoin, tällaiset selittelyt vain lastaavat Jobin ystävien puheiden lailla lähimmäisemme kuormaan lisää kiviä: ”Mikset ollut varovaisempi, mikset valinnut toisin, mikset jättänyt tyhmyyttä tekemättä!”

Mutta mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän torjuttuaan opetuslasten epäilyt kärsimään joutuneiden muita suuremmasta syntisyydestä heti perään toteaa: ”yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny”?

Miten kääntyminen liittyy kärsimiseen? Mistä meidän on käännyttävä, ettemme hukkuisi? Mitä kääntyminen tarkoittaa? Missä tilanteessa ja miten me käännymme?

Oletko ollut sellaisessa autossa, jossa on karttaohjelmalla varustettu navigaattori, joka neuvoo kuljettajalle tien haluttuun osoitteeseen? Hyvissä ajoin ennen edessä olevaa risteystä tuollainen kapistus sanoo pontevalla äänellä: ”Kolmensadan metrin päästä käänny oikealle!”

Kääntyminen siis liittyy liikkeellä olemiseen, matkaan ja sen aikana tehtäviin valintoihin.

Israelin kansa oli matkalla 40 vuotta vaeltaessaan autiomaan halki Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Matkan varrelle mahtui monenlaista tuskaa, vaivaa ja kärsimystä. Kansa teki myös monia vääriä valintoja, mutta pääsi silti loppujen lopuksi perille.

Kirkkoa, Jeesuksen Kristuksen omien maailmanlaajuista seurakuntaa on verrattu autiomaassa vaeltaneeseen Israelin kansaan. Seurakuntakin on pyhiinvaelluksella, matkalla synnin orjuudesta kohti luvattua maata, taivasta ja Jumalan kirkkautta. Myös tälle matkalle on mahtunut ja mahtuu paljon tuskaa, kärsimystä ja vääriä valintoja.

Myös jokainen meistä on matkalla. Sinä ja minä, me kaikki olemme oman elämämme mittaisella matkalla. Jokainen sekunti, minuutti, tunti, vuorokausi, viikko, kuukausi ja vuosi vie meitä tällä matkalla eteenpäin. Tällä matkalla pysähtyminen ei ole mahdollista, vaikka sitä haluaisimme. Yhtä mahdotonta meidän on välttää niitä vaikeuksia, kärsimyksiä ja vääriä valintoja, joita myös tähän meidän matkaamme väistämättä sisältyy.

Entä matkan suunta ja päämäärä? Miten ne löytyvät?

Oletko huomannut, että kaipaus määrittää matkan suunnan? Se mitä ajattelemme ja toivomme, vetää meitä puoleensa. Ja kun kaipaus on tarpeeksi voimakas, me pyrimme kuin huomaamatta eroon kaikesta sellaisesta, joka haittaa vaellustamme kohti kaipauksen kohdetta ja täyttymystä.

Minne sinä olet matkalla? Mikä on sinun kaipauksesi ja matkasi suunta? Miten paljon olet valmis kestämään ja kärsimään päästäksesi perille?

Israelilaisten riesana autiomaassa oli paahtava aurinko, kuivuus, hiekkamyrskyt ja jopa käärmeet. Sinun matkaasi ovat hidastamassa ja vaikeuttamassa toisenlaiset asiat.

Israelilaiset tarvitsivat matkallaan nahkaisia vesileilejä, auringolta suojaavia viittoja ja seipään nokkaan nostetun pronssisen käärmeen parantamaan ne, joita oikeat käärmeet olivat purreet. Sinä tarvitset omalle matkallesi toisenlaisia varusteita.

Oletko pannut merkille, että mitä enemmän matkalla ajattelemme säätä, sitä oikukkaammalta se tuntuu ja sitä enemmän se haittaa kulkuamme.

Mitä selkeämmin pidät näkyvissä päämäärän ja iloitset niistä varusteista, joita juuri sinä olet omaa matkaasi varten saanut, sitä kevyemmin jalka nousee ja taival taittuu.

Tunnetko kenties omat matkavarusteesi perin vaatimattomiksi? Muut ovat mielestäsi paljon etevämpiä, rohkeampia, nokkelampia ja taitavampia. Elämässäänkin he ovat menestyneet paljon paremmin.

Jos tunnet saaneesi matkallesi kehnot varusteet, niin millaisia ominaisuuksia sinä toivoisit itselläsi olevan? Mitä tarvitsisit selviytyäksesi matkasta ja päästäksesi perille?

Haluaisitko ehkä olla viisas, arvostettu, hyvä, totuudellinen, uskollinen sekä rakastava ja rakastettu? Jos sinulla olisi tuollaisia ominaisuuksia, niin silloin kyllä matkanteko sujuisi ja taival taittuisi!

Tuhkakasassa paiseitaan raapiva Job saattoi sanoa ystävilleen olleensa juuri kaikkea tuota. Jopa Jumalakin myönsi Jobin olevan hyvä ja kaikin puolin hurskas. Heti Jobin kertomuksen alussa sanotaan, että Job ”oli kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa.”

Kaikesta hyvyydestään, viisaudestaan ja hurskaudestaan huolimatta Jobin osa oli kärsimys. Mikään noista hienoista asioista ei suojellut Jobia vastoinkäymisiltä ja tuskalta. Niinpä ei ole ihme, että Job kapinoi Jumalaa vastaan.

Miksi juuri minä saan kärsiä? Miksi juuri minulta vietiin kaikki? Missä nyt on se hyvä ja rakastava Jumala, josta aina puhutaan?

Vaikka Job kapinoi ja purnasi Jumalaa vastaan, niin hän ei kuitenkaan missään vaiheessa kiistänyt Jumalan kaikkivaltiutta, pyhyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Tästä syystä Jumala ei hylännyt Jobia. Jumala kestää kapinointimme, kysymyksemme ja jopa masennuksemme. Hän voi antaa meidän polkumme kulkea pimeissä laaksoissa ja vaarallisten rotkojen reunalla, mutta hän ei hylkää meitä.

Jumala haluaa meidän oppivan, että elämämme perusta ei ole hyvyytemme, viisautemme, varakkuutemme, asemamme eikä edes terveytemme. Ne ovat kaikki vain matkatavaroita, joita meille saatetaan jakaa elämänmatkallemme. Matkan jälkeen ne kaikki ovat toisarvoisia. Päämäärän saavuttamisen kannalta ainoaksi tärkeäksi asiaksi paljastuu oma suhteemme Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana ja taivaan porttien avaajana. Vain hänen avullaan me voimme päästä perille.

Jeesus ei vain kärsinyt ja sovittanut syntejämme. Ihmisenä vaeltaessaan hän myös opetti seuraajilleen kärsimyksestä. Hän haluaa avata ymmärryksemme ottamaan tässä vaikeassa asiassa vastaan jotain sellaista, joka auttaa meitä nostamaan katseemme itsestämme ja matkan vaikeuksista kohti omaa luvattua maatamme.

Jeesus sanoi, että on olemassa sellaista kärsimystä, jossa Jumalan kirkkaus tulee parantumisen kautta julki. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta:

"Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?" Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” (Joh.9:2-3)

Tuon sanottuaan Jeesus paransi syntymästään saakka sokean miehen ja osoitti näin sanomansa todeksi.

Vielä tänäänkin me saamme rukoilla, että Jeesus rakkaudessaan vapauttaa meidät kärsimyksistämme. Että hän vapauttaa meidät sairaudesta, masennuksesta tai jostain muusta elämää musertavasta taakasta. Me saamme rukoilla tätä sekä omalle kohdallemme että toistemme puolesta.

Jeesus avasi kärsimykseen myös toisen näköalan. Hän sanoi, että on olemassa vehnänjyvän kärsimystä, josta kasvaa apua ja lohdutusta lähimmäisille:

”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” (Joh.12:24-25)

Vertauksellaan vehnänjyvästä, jonka on kuoltava tuottaakseen elämää, Jeesus puhuu itsestään sekä samalla sinusta ja minusta.

Jeesuksesta sanotaan, että hän ymmärtää kärsiviä, koska hän on ihmisenä kulkenut kärsimysten tien.

Sama sopii sinuun ja minuun, meihin kaikkiin. Vain sellainen, joka on kokenut itse syvän surun, osaa lohduttaa surevaa. Vain sellainen, joka on paljon kärsinyt, osaa kulkea kärsivän rinnalla. Vain vakavan sairauden läpi käynyt osaa luontevalla tavalla tukea sairauden keskellä kamppailevaa.

On siis olemassa kärsimystä, joka valmistaa meitä kohtaamaan toisia kärsiviä. On kärsimystä, joka on kuin ovi ihmissuhteisiin ja paikkoihin, joihin me emme muutoin menisi mutta joissa tarvitaan meitä ja hyvää sanomaa sairaiden ja syntisten ystävästä Jeesuksesta.

Moni on kuullut hyvän sanoman Jeesuksesta sairaalassa naapurivuoteessa makaavalta.

Monen elämä on saanut uuden suunnan, kun jossain vertaistukiryhmässä vierelle on istunut saman mankelin läpi käynyt ystävä, jonka luottamus Jumalaan on kestänyt rankimmatkin koettelemukset.

Suuri on myös niiden määrä, jotka ovat vapautuneet alkoholin ja huumeiden rakentamasta helvetistä kuultuaan tapaamaan tulleelta lähimmäiseltä hänestä, joka voi murtaa kaikki kahleet.

Kärsimyksenkään keskellä Jumala ei hylännyt Jobia. Hän ei ollut yksin silloinkaan, kun musertava yksinäisyys painoi häntä. Kärsimyksesi keskellä Jumala ei hylkää sinuakaan. Et ole yksin ja unohdettuna silloinkaan, kun kaikki ystävät ovat kaikonneet ja yksinäisyys pusertaa teräsvanteen lailla rintakehääsi. Jumalan hyvyys on suurempi kuin yksinäisyytemme, masennuksemme ja syntisyytemme.

Jumala on liian suuri ymmärrettäväksi. Sen lisäksi hän on kaikkivaltias ja siksi kaiken aikaa kaikkialla läsnä. Niinpä Jumala on myös siellä, missä sinä olet. Hän on tässä hetkessä ja juuri nyt myös sinun luonasi. Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. (Ap.t. 17:28)

Eräs vaikeasti vammautunut ystävä, joka oli nuoruudessaan ollut innokas urheilija, sanoi sanat, jotka olivat täynnä toivoa ja luottamusta: ”Kerran minä vielä juoksen vaikka maratonin. Kun pääsen perille taivaan kotiin Jeesuksen luokse, minulla on jälleen terveet jalat. Taivaassa ei ole sairautta, ei kipua eikä kuolemaa!”

Tätä samaa ajatteli varmasti myös apostoli Paavali, kun hän kirjoitti kirjeeseensä roomalaisille:

Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. ---  Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. (Room.8:18 ja 28)

Kun me kärsimme, niin me kärsimme Hänen rakastavan katseensa alla. Hän on myös meidän parantajamme. Hänen puoleensa me saamme Jeesuksen tähden kääntyä kärsimyksinemme. Me saamme lapsen luottamuksella pyytää häntä parantamaan haavamme, masennuksemme ja sairautemme.

Hän, jota edes kuolema ei voinut voittaa, haluaa kohdata juuri sinut. Hän haluaa antaa juuri sinulle tulevaisuuden ja toivon. Hän haluaa antaa sinun matkallesi selkeän suunnan ja päämäärän sekä kulkea rinnallasi tuon matkan jokaisen askelen. 

RUKOILALAN YHDESSÄ:

Rakas taivaallinen Isämme,
sinä olit Jumala ennen maailman syntymistä
ja sinä olet oleva Jumala kun maailmaa ei enää ole.
Johdata meitä läpi lyhyen elämämme,
häädä pois tuska ja pelko.
Lujita uskoamme
ja pidä yllä luottamusta siihen,
ettei mitään satu tietämättäsi.
Jätämme elämämme sinun haltuusi.
Tapahtukoon kaikessa sinun tahtosi.

Aamen

(Reijo Telaranta, Radio Dei, ”Sukellus sanaan” sunnuntaina 1.3.2009)