Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Pekka Sartola: Israel ajan merkkinä - paljonko kello nyt on

Israel onollut koko syksyn esillä uutislähetyksissä ja lehtien otsikoissa. Kansaan, jolla Raamattu sanoo olevan tärkeä osuus lopunajan tapahtumissa, on joutunut valtavien poliittisten, sotilaallisten ja taloudellisten paineiden kurimukseen. Mitä on tapahtumassa? Kuinka meidän tulisi tähän kaikkeen suhtautua? Tästä puhuu kirjailija, pastori ja Lähi-idän tilanteen asiantuntija Pekka Sartola tiistaina 27.9.2011 klo 18.30 Järvenpäässä Yhteyden illassa.

 

Yhteyden ilta järjestetään tiistaina 27.9.2011 kello 18.30 Järvenpäässä kristillisen koulun auditoriossa osoitteessa Sibeliuksenväylä 42, Järvenpää. Tilaisuus alkaa lyhyellä rukoushetkellä. Sitä seuraa noin tunnin mittainen luento, jonka yhteydessä Pekka Sartola näyttää aiheeseen liittyvää hyvin mielenkiintoista ja harvoin nähtyä kuvamateriaalia. Luennon lopussa yleisöllä on mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun.

 

Kahvitarjoilua sekä uuden kirjan julkistaminen

 

Auditorion aulassa on ennen ja jälkeen tilaisuuden kahvitarjoilua. Tilaisuuden yhteydessä julkistetaan Pekka Sartolan painotuore Lähi-idän, Israelin ja Ilmestyskirjan yhteyksiä laajalla asinatuntemuksella avaava kirja Seitsemän sinettiä. Kirjaa samoin kuin Pekka Sartolan varhaisempiakin teoksia on mahdollisuus ostaa joko kirjailijan omistuskirjoituksella tai sitä ilman.

 

Tilaisuuden alussa olevan rukoushetken johtaa Kyllikki Malkki mukanaan Alpo Malkki ja Sirpa Uusimaa. Tilaisuuden musiikista vastaavat Anne ja Jarmo Savolainen. Illan juontaa ja keskusteluosuuden johtaa Reijo Telaranta.

 

Mitä merkitsee ns. Arabien kevät? Mitä tapahtuu Israelille lähi tulevaisuudessa?

 

Pekka Sartola on eräs maamme tunnetuimmista Israelin ja Lähi-Idän asiantuntijoista. Turun seudulla, Kaarinassa asuva kirjailija ja pastori Pekka Sartola tulee puhumaan aiheenaan Israel ajan merkkinä. Samalla hän luo katsauksen myös eri arabimaissa viime kuukausina tapahtuneisiin liikehdintöihin. Hengelliseltä puolelta hän kertoo näkemyksiään niin Israelin tulevaisuudesta, kuin myös sen naapurivaltioiden eskatologiasta ja monesta muusta äärimmäisen mielenkiintoisesta raamatullisesta aiheesta

 

Pekka Sartola on Suomen Vapaakirkon pastori mutta on tullut viime aikoina tunnetummaksi etenkin Israelia ja Lähi-Itää käsittelevien kirjojensa kautta.   Hän kirjoittaa sekä Raamattu-uskollista faktaa että myös hyvin suosittua faktiota, siis faktan ja fiktion yhdistelmää. Tänä syksynä ilmestyi hänen viidestoista teoksensa Seitsemän sinettiä. Järvenpään Yhteyden illassa on myös tämän kirjan julkistamistilaisuus. Kirjan tapahtumat liittyvät eskatologiaan, Ilmestyskirjaan, oppiin lopun ajoista ja samalla koko maailmaa kuohuttaneisiin kansannousuihin niin Lähi-idässä kuin Pohjois-Afrikassakin. Sen, kuten hänen aikaisempien teostensa kustantajana on nykyisin Kaarinan kaupungissa toimiva Ajanteos Kustannus Oy.

 

 Asiantuntemusta kolmen vuosikymmenen tutkimusten tuloksena

 

Pekka Sartola on eräs suosituimmista ja tunnetuimmista oman erikoisalansa luennoitsijoista. Hänen suora tyylinsä, tarkat tutkimuksensa ja faktaan perustuvat analyysinsä ovat erittäin suosittuja ja hänen kolumnejaan siteerataan ahkerasti myös maamme rajojen ulkopuolella. Hän aloitti Israelia ja eskatologiaa koskevat tutkimuksensa jo yli kolme vuosikymmentä sitten, on kahlannut läpi eri oppisuuntia, näkemyksiä ja tulkintoja ja muodostanut niistä lopulta oman, Raamattuun tiukasti sidoksissa olevan kokonaisvaltaisen näkemyksensä. Niin yksittäisen ihmisen, seurakunnan kuin Israelinkin suhteesta Jumalaan ja lopun aikoihin liittyviin tapahtumiin. Hänen kiertueohjelmaansa ja kolumnejaan voi seurata kustantajan kotisivuilta os.

 

Kysytty puhuja eri seurakuntien ja tunnustuskuntien keskuudessa

 

 Pekka Sartola on monessa mukana, hän tekee yhteistyötä kaikkien Israeliin vilpittömästi suhtautuvien ja Raamatun sanaan uskovien ryhmien kanssa. Niin eri seurakuntien Israel-ryhmien kuin Israelissa toimivien messiaanisten seurakuntienkin kanssa. Hän on mm Israelin Ystävät ry:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja,  Israel-tieto ry:n varaphj, Jad Vashem ry:n ja Suomen Hasbara ry:n hallituksissa sekä Suomen Pienkustantajat ry:n hallituksessa.  

 

Israelin ystävät Järvenpäässä, lähialueilla ja kauempanakin toivottavat Pekka Sartolan lämpimästi tervetulleeksi tilaisuuteen joka alkaa klo 18.30, luvassa on mm mielenkiintoisia dia-esityksiä ajankohtaisten tapahtumien tiimoilta. Tilaisuudessa on myynnissä uutuusteoksen ohella myös muuta hänen kirjallista tuotantoaan.



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin