Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Lahja sairastuu

Syksyllä alkoi tuore ruoka vähentyä. Kun kukat oli syöty, alkoi maistua myös vihreälehtiset vuorenkilvet kellarin katolta. Koleat ilmat lakastuttivat myös lehdet puista ja viimeisenä oli enää pihlajissa muutamia lehtiä, joita sitten kurkoteltiin syötäväksi. Yöllä pakkanen jäädytti myös pellon viimeiset vihreät ruohot. Päivällä aurinko osui sen verran pellolle, että ruoho lämpeni, ja kutut kävivät siellä syömässä. Itsekseen ne eivät uskaltautuneet pihalta pois, vaan vaativat minut seurakseen. 

 

Kaija tuomassa kuttulaan lehtikerppoja. - Ne maistuvat parhaalta täällä ulkona, sanoo pihamaalla ulkoillut Lahja, joka yrittään napata herkut suuhunsa.Siellä pellolla seistessäni ja seuratessani kuttujen syömistä ajattelin Inka- mummuani, joka nuorena tyttönä paimensi kylän kuttuja metsässä.  Tarina kertoo, että hän oli ainoa, jolta kutut eivät koskaan karanneet.

 

Kuttulan karsinat ovat valmiina. Jokaiselle on oma turvallinen yksiönsä.Koska öisin oli pakkasta, Reijolla oli kova kiire saada valmiiksi uusi kuttula, joka tuli edellisenä kesänä rakennetun kanalan jatkeeksi.  Karsinoitten rakentamisessa oli paljon työtä, sillä jokainen sarvipää tarvitsi lopulta oman aitauksen. Vaikka ne pärjäsivät ulkona isossa tarhassa keskenään, niin pienessä tilassa kaverin läheisyys otti liikaa hermoille.

 

Lahja oli ollut meillä pari kuukautta, kun se alkoi valittaa oloaan määkimällä. Luulimme, että sille tuli ikävä entistä emäntäänsä, joka oli käynyt sitä tervehtimässä. Seuraavana päivänä sen olo tuli vielä pahemmaksi, ja se piti aivan kamalaa ääntä. Silloin soitin sen emännälle. Hän sanoi, että Lahjalla on varmaan lemmentuska. Se kaipaa nyt pukkiseuraa.

 

Antero Urjalasta omassa makuupaikassaan. Banaanilaatikko palveli aiemmin Lahjan heinäkoppana.Onneksi tähän tautiin ei tarvittu eläinlääkäriä. Meille tuli seuraavana päivänä pieni musta pukkipoika, Antero Urjalasta.

 

Antero oli kooltaan vielä kovin pieni. Kun se oli Lahjan kanssa samassa karsinassa, ne olivat hyvin sopuisasti keskenään. Anteron piti kuitenkin nukkua tyhjässä banaanilaatikossa, joka oli ollut Lahjan heinälaatikkona.

Lahja, Siiri ja Antero aterialla. Kun vihreää ei enää luonnosta löydy, maistuu kuivattukin heinä. 

Seuraavaksi sairastui Siiri. Lemmentuskaisen kutun ääntely on uskomattoman kovaa ja korvia riipaisevaa. Antero ja Siiri saivat ulkoilla pari päivää yhdessä tarhassa. Sitten vain toivottiin, että ne saivat yhdessä sovituksi perheen lisäyksestä.

 

Antero oli meillä pari kuukautta. Sinä aikana se kasvoi niin, ettei enää mahtunut pahvilaatikkoonsa. Se oli myös hoitanut hommansa. Kutun kaihoisaa mäkätystä ei enää kuulunut. Kuttukirjasta luin, että kun kuttu alkaa odottaa pikkukiliä, se lopettaa kokonaan ääntelyn. Niin kävi meilläkin. Ei minkäänlaista tervehdysääntä kuulunut enää aamuisin, kun menin lypsylle. Äänettömyydelle on varmaan joku selitys. Ehkä hiljainen emo pysyy paremmin suojautumaan vihollisilta?

 

Viisi kuukautta odotusta. Toivottavasti kaikki sujuu nyt hyvin, ja saamme keväällä todistaa syntymän ihmettä.


Lumikki ja Antero ulkotarhassa

 

  



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

16.4.2017 klo 22:36:00
mari kirjoittaa

Aiotko olla kertomatta kuttu-kuulumiset, kun ilmoitit kesätauosta. Toivottavasti ei koske kuttulan kuulumisia ..... tai en tuu teille enää ikinä !!! hih !....taidan olla joku tutu ?



2.2.2017 klo 20:15:09
Tuula Järvenpäästä kirjoittaa

Kiitos ihanista Kuttulan uutisista. Jännittävää..täälläkin odotellaan ja seurataan kuulumisia. Toivotaan pikkuisia!

Tuula



1.2.2017 klo 19:42:15
Kaija kirjoittaa

Kommentointi pyytää kertoa mielipidettä kirjasta mutta näitä tarinoita ei ole tehty kirjaksi. Tämä on Reijon kirjablogin teksti.Lumikki, joka seisoo kiven päällä on jo 11v mummokuttu ja se mieluummin tarkkailee sivusta nuorempien touhuja.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin