Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Vermutti – kummallinen kana

Vermutti on vuoden ikäinen kaunis musta kana. Se on emonsa Veeran näköinen, mutta tavoiltaan aivan erilainen. Se on Reijon erityiskesy kana vaikka se kasvoi pikku-untuvikosta kanaksi viime talven aikana kanojen talvihoitopaikassa. Sitä ei haitannut siirtyminen huhtikuussa tänne meille vaan se on  kanoista rohkein ja seuraa Reijon ulkopuuhia mieluummin kuin on toisten kanojen laumassa.

 

- Oli siinä tällaiselle maatiaiskanalle kamala määrä puita pinottavaksi. Onneksi Reijo oli vähän auttamassa!Vermutti  sai neljä poikasta elokuun alussa samana  päivänä  kuin Voivoi kana sai kolmoset. Marian neidon kolmoset ovat viikon verran vanhempia. Ulkona on ollut helppo vertailla kuinka emot huolehtivat poikasistaan.

 

- Kyllä minä puita pinoan, mutta noin isoja kottikärryjä en ryhdy lykkimään!Vaikka Vermutti taisteli kovin ärhäkästi puolustaessaan pieniä untuvikkoja se kuitenkin teki niistä nopeasti "avainlapsia", jotka osaavat huolehtia itsestään. Monta kertaa poikaset "hukkuivat" toiselle puolelle taloa kun emo itse oli rappusilla leipää kerjäämässä. Kovin laiskasti se kuopi niille ruokaa esiin ja ne ovatkin selvästi pienempiä kuin samanikäiset Voivoi-kanan poikaset. Voivoi-kanalla on varvas poikki kun se tappeli Vermutin kanssa silloin kun ne yrittivät puolustaa poikasiaan uuden äitiyden huumalla. Silti se kuopi lapsilleen ruokaa niin kuin kunnon äiti kaikissa äitienpäivärunoissa tekee. Armas äiti!

 

- Puut on liiterissä. Nyt ei kun pirttiin ehtoopäiväkahville!Mutta Vermutti jätti lapset aivan itsekseen jo viikko sitten. En tiedä miten se sen teki, mutta neloset ovat hiukan epävarmoja nyt toisten joukossa. Yöt ne nukkuvat lattialla kun eivät uskalla hypätä orsille.

Vermutti emo on pitkällä orrella yksinään ja viereisellä orrella nukkuvat Voivoi ja Marian neito ja heidän poikasensa.

 

Päivisin Vermutti on itsekseen tai Reijon kanssa liiterissä puita pinoamassa. Vermutti ei kanna puita mutta on hyvänä seurana. Kumma kana.

 

Jos se vielä joskus erehtyy hautomaan pitää varmaan hommata sen lapsille päivähoitopaikka. Jos se osaisi puhua, se saattaisi sanoa: ”Olen saanut tarpeekseni! Kolme viikkoa pesässä munien päällä. Sitten kolme kuukautta poikaset piipittämässä perässä ja välillä siiven alle tunkemassa. Koko kesä meni pilalle ja nyt höyhenetkin irtoavat. Mulle riitti!”


 



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

18.11.2015 klo 23:04:18
Arja Hongisto kirjoittaa

Taas aivan ihana tarina ja niin ilmeikäs on Vermutti kaikkine piirteineen. Yksilöllisiä ovat kanatkin. Sen opin jo lapsena minäkin.
Kiitos ihanista kuvista ja kertomuksesta taas siunauksin teille.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin