”Vaan metsästä hiipi se hiljainen kettu niin viekas ja pitkähäntäinen.”
KAIJA: Maatiaiskanojemme tulevassa talvikanalassa on pieni lauma Alhon maatiaiskannan kanoja, kukko Keijo Mannerheim ja neljä keltaisen ruskeaa kanaa. Ne ovat tepastelleet vapaana peltojen keskellä sijaitsevan kotitalonsa pihalla. Ne ovat kuopineet marjapensaitten alla ja pärjäilleet hyvin koirienkin kanssa.
Nykyisin on paljon kesäkanajuttuja lehdissä ja niissä kaikissa on idyllistä kanojen vapautta ja kesän kauneutta. Pari päivää sitten pohdimme kanojen emännän kanssa, että Keijo- kukko pitää lopettaa ennen syksyä, sillä se on niin pahaluontoinen, että höyhentää meidän Aleksanterimme hetkessä hengiltä. Lisäksi se käy kiukkupäissään ihmistenkin kimppuun ja kohtelee kanojaankin terroristin ottein.
Sovimme, että se voi kuitenkin kesän ajan pitää kiukkuisen henkensä ja olla kanojen turvana.
Juhannuksen alla tapahtui asioissa kuitenkin äkillinen ja luonnollinen käänne. ”Pienet kanaset ne hyppeli”, kunnes viekas ja pitkähäntäinen kettu keksi kanat ja vei kolme kanaa ja pahapäisen kukon poikasilleen juhannuspaistiksi. Vain kaikkein pienin, surkein ja pelokkain kana jäi jäljelle.
Pieni kana oli kokenut kovia laumassaan, sitä oli nokittu ja
se oli oppinut kulkemaan itsekseen vähän muista erillään. Sen tähden se varmaan
osasi piiloutua ja paeta ketun käpälistä. Saduissa ketulla on aina säkki, minne
se heittelee saaliinsa. Ehkä tälläkin oli, sillä neljä otusta on liian monta
kannettavaksi kerralla ketun suussa.
Tästä traagisesta murhenäytelmästä oli sellainen seuraus, että saimme juhannusvieraitten mukana pienen ja hyvin pelokkaan punaruskean kanan. Kun päästimme sen tepastelemaan kanalaan, kukko oli ihan innoissaan ja tavalliseen tyylinsä myös hyvin kohtelias. Kanat eivät kuitenkaan tykänneet yhtään uudesta tulokkaasta. Varsinkin ruskeat kanat Tiltu ja Ruustinna olivat häijyjä ja jahtasivat sitä ympäri tarhaa ja antoivat kovan nokkaisun päästessään tarpeeksi lähelle.
Kun tilanne ei näyttänyt rauhoittuvan, otimme keltaisen kanan
erikseen uuteen ulkotarhaan. Siellä se söi ja kuopsutti iltaan asti. Annoimme
sille nimeksi Ulla ja puhuimme sille rohkaisevia lauseita. Taisimme hiukan
liioitellakin sen kauneutta, sillä se ei ole ihan kukkeimmillaan nyt. Siltä
puuttuu sulkia, se on kovin laiha ja sen pyrstö näyttää inkkaripäähineeltä.
Illalla alkoi sataa ja mietimme, minne poloisen kanan sijoitamme yöksi jos se ei uskalla mennä sisälle kanalaan. Reijo laittoi ulos orren ja pahvilaatikkopesän, joka pehmustettiin heinillä.
Illalla kun kanat olivat nousseet orsille nukkumaan, uskalsi Ullakin livahtaa sisään ja se asettautui alimmalle orrelle. Kaikki näytti tuossa vaiheessa jo aika lupaavalta.
-----
Laulun mummon kanoista ja metsässä hiipivästä hiljaisesta ketusta voit kuunnella pitkäksi venytetyn jazzahtavan alkusoiton (1 min 30 s) kera Ninni Poijärven laulamana:
TÄSSÄ LAULUN SANAT omaa karaoke-esitystä varten:
Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli.
Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli.
Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkä häntäinen.
Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkä häntäinen.
