Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Santeri saa elää

Kaija: Toukokuun loppupuolella Kultakana sai idean. Se haluaa hautoa itselleen tipuja. Haudottavana sillä oli kuusi munaa, mutta vain kaksi tipua kuoriutui kesäkuun puolivälissä. Jostain syystä muut olivat kuolleet kesken haudonnan kuoren sisään. Liekö johtunut siitä, että Kultakana joutui jättämään pesänsä useasti päivässä, kun toiset kanat halusivat munia samaan pesään.

 

Kultakana on pienikokoinen ja nokkimisjärjestyksessä alhaalla. Niinpä se ei pystynyt puolustamaan pesäänsä. Uudet munat piti poistaa päivittäin koko haudonnan ajan.   Varsinaiset haudontamunat oli merkitty tussilla, joten ne saattoi helposti tunnistaa.  

 

Hautova kana tunkee munat ihan ihoonsa kiinni höyhenten sisään. Kerran yhdeltä hautovalta kanalta tipahti muna lattialle rintahöyhenten välistä, kun sitä nostettiin pesästä munatarkastuksen ajaksi. Sen jälkeen opimme, että kanan helmat pitää tyhjentää ennen kanan nostelemista. Yleensä hautova kana on äkäinen, murisee ja yrittää nokkia, mutta nopeasti ne kaikki ovat tottuneet käsittelyyn ja tulleet samalla entistä kesymmiksi.

 

Santeri on jo salskea nuorukainen, hieman jopa isompi kuin emonsa Kultakana. Santerilla on jo kukon tiukka katse sekä pitkä ja vähä vähältä kaareutuva pyrstö.Kultakana sai siis kaksi poikasta, joista toinen oli musta ja toinen ruskea. Kun poikaset olivat kolmen viikon ikäisiä, se pääsi lapsukaisineen isojen kanojen laumaan. Siellä Kultakana suojeli taitavasti poikasiaan. Se levitti siipensä ja käänsi selkänsä muille kanoille ja esti sillä tavalla toisten kanojen pääsyn poikastensa lähelle. Siipien suoja voi siis olla muutakin kuin siiven alla.

 

Tässä vielä yksi vauvakuva Santerista ja Santerin Siskosta. Kovasti on Santerille tullut noihin päiviin verrattuna lisää kokoa ja näköä!Kolmen viikon ikäisestä tipusta saattaa jo tunnistaa, onko se kukko vai kana, kun kukkopojalle alkaa kasvaa pieni harja. Kultakana oli siis saanut yhden kukkopojan. Annoimme sille nimen Santeri isänsä Aleksanterin mukaan. Musta tipu oli kana. Sen nimeksi tuli Santerin Sisko.

 

Kultakana lapsukaisineen kylpemässä. Veden sijasta kanat kylpevät kuivassa mullassa, turpeessa, tuhkassa tai hiekassa.Santeri osoitti poikkeuksellista nerokkuutta jo taaperoikäisenä. Kun se sai nokkaansa leivänpalan, jota isot kanat mielivät itselleen, se ei lähtenytkään pakoon. Isot kanat olisivat saaneet sen helposti kiinni, jolloin ne olisivat ryöstäneet saaliin omaan nokkaansa. Santerilla oli ihan oma taktiikka. Pakoon säntäämisen sijaan se juoksi suoraan ahdistelijaa päin ja pujahti sen jalkojen välistä karkuun.

 

Sitten Reijo puhui ääneen sen, mitä olin jo itsekseni ajatellutkin. Jospa jätettäisiin Santeri kasvamaan toiseksi kukoksi. Aleksanteri voisi opettaa sille harrasmieskukon taitoja.

 

- Jippii! Hetken jo ennätin miettiä, että miten tässä mahtaa käydä, mutta sain juuri kuulla, että pääsen Aleksanterin apulaiseksi! hihkuu Santeri iloisena ottaen innoissaan myös muutaman tanssiaskelen.Emme tiedä Aleksanterin ikää. Kannuksien pituudesta päätellen sillä on elettyä elämää takanaan jo useampi vuosi. Ehkä se haluaisi siksi pitää joskus vapaapäivää jakamalla hoitohommia juniorikukon kanssa.

 

Kultakanan perhekuva, joka on otettu samana päivänä, jona teksti on kirjoitettu.Nyt Santeri on melkein kolme kuukautta vanha. Se kulkee vielä ulkona äitinsä ja siskonsa kanssa, vaikka onkin jo harjoitellut kiekumista ja kasvanut äitinsä kokoiseksi. Ehkä se syksyn mittaan saa kanojen joukosta itselleen oman pienen lauman, mutta lempirouvastaan Veerasta Aleksanteri ei luovu, se on varma!

 

Aleksanteri ja lempirouvansa Kaunis Veera, joka ei enää ole kulkija luonnoltaan, kuten vielä viime kesän blogissa kerrottiin. 





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin