Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Rajansa sitä on kukkoilemisellakin

Reijo: On kukkoja, jotka vainoavat pihamaalla liikkuvia lapsia. Myös sellaisia löytyy, jotka käyvät siekailematta emännän kimppuun, mutta jättävät isännän rauhaan. Tai toisin päin. Jotkut punaheltat riepottelevat kanarouviaan, niin että touhu täyttää vainoamisen ja väkivaltaisen ahdistelun tuntomerkit. Millainen kukko, sellainen on tunnelma kanalassa ja sen läheisyydessä.

 

Kun auktoriteetti on kohdallaan, tiukka katse riittää kertomaan, kuka on herra kanalassa.Kukkomme Aleksanterin käyttäytymistä seuratessani olen voinut vain ihmetellä, miten hieno kukko kanoillamme on. Samaan aikaan olen hämmästellen lukenut keskustelupalstojen kertomuksia väkivaltaisista, arvaamattomista ja päälle käyvistä kukoista. Sellaisia tuntuu löytyvän runsaasti.

 

Komeat ovat Aleksanterin siivet, mutta katsokaapa sen kannuksia. Jos noiden kanssa alkaa riehua, kaikilla on tiedossa ongelmia.Mitä pitäisi sellaisen kukkoilijan kanssa tehdä? Neuvojia kanapalstoilla on riittänyt. Tavallisin ohje on ollut kukon heltan lyhentäminen kymmenellä sentillä. Opastajat eivät ole uskoneet terapiaan enempää kuin koulutukseenkaan. Ainoana varmana keinona räyhääjän taltuttamiseksi on tarjottu pölkkyä ja vesuria.

 

Toisenlaisistakin keinoista olen kuullut. Erikoisimman kertoi mies, joka oli pienenä poikana joutunut jatkuvasti kukon ahdistelemaksi. Talon isäntä oli tarttunut kiekujaa molemmista siivistä ja huljuttanut räyhääjää hetken aikaa talon nurkalla olleessa sadevesisaavissa. Opetus oli kuulemma mennyt perille kerralla. Nokkimisjärjestys oli tullut selväksi, eikä kukko ollut sen koommin poikaa ahdistellut.

 

Perheidylli on täydellinen. Iskä rouvineen ja lapsineen, joista kummastakin vain osa mahtui kuvaan.Luultavasti joku muukin kukko on saanut kiukkuisuuteensa samanlaista vesihoitoa, sillä mistäpä muusta olisi syntynyt vanhan kansan sanonta: ”Kesy kuin uitettu kukko”. Nyt, kun pihakanalat ovat yleistyneet, niin ehkäpä joku uuden polven Elias Lönnrot (1802–1884) ryhtyy kokoamaan kukkoihin liittyviä kansan riimejä ja sanontoja. Tarjoan tuon edellä olevan tarinan tulevan menestysteoksen siemeneksi.

 

Kurittomat kukot ovat saaneet tällä kerralla päähuomion. Päättääkseni tekstini myönteisissä tunnelmissa kerron hieman kukkomme Aleksanterin kuulumisia. Viime kesänä jo ennätin luonnehtia sitä Tänä kesänä ei ole ilmennyt ainuttakaan syytä korjata lausuntoani.

 

Aleksanterilla on kanatarhassa kiistaton arvovalta. Kukko johtaa joukkoaan kirjaimellisesti edestä kulkien pihamaan tutkimusmatkoilla ensimmäisenä. Johtajana Aleksanteri on samalla tavalla vähäeleinen ja joukkoaan ymmärtävä kuin Tuntemattoman sotilaan vänrikki (myöhemmin luutnantti) Koskela. Tärkeintä ei ole arvomerkeillä ja komentosuhteilla kukkoilu vaan lopputulos. Ei siis ihme, että Väinö Linna kirjoitti Koskelalle tällaisenkin repliikin: ”Asialliset hommat suoritetaan. Muuten ollaan kuin Ellun kanat.”

 

Kuka ei kuulu joukkoon? Jos Aleksanterin esikuvana on edestä rauhallisesti johtava luutnantti Kaskela, niin mahtaisiko taustalla seistä rautaiseen preussilaiseen kuriin uskova luutnantti (myöhemmin kapteeni ja majuri) Lammio?

 

 

  



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

31.8.2016 klo 08:46:19
Lea kirjoittaa

Olen aivan hullaantunut Aleksanteri kukkoonne. Johtuneeko osittain siitä, että minulla on täällä kotona hänen kaimansa, jolla on samanlaisia elkeitä. Hänkin pitää esimerkillistä huolta kanasestaan, on aina pitänyt. Sanotaan, että nimi on enne. Se myös velvoittaa. Jos saa Venäjän keisarin nimen, on parasta käyttäytyä arvonsa mukaisesti. Aleksanterithan olivat hyviä keisareita, ainakin rakastettavia ihmisiä.

Minun Aleksanterini tosin on ollut Boris nimeltään, vaan kun hänet evakoitiin 1043 Suomeen Venäjältä saksalaisten toimesta,Suomen papit sanoivat rajalla, ettei Suomeen tuoda venäläisellä nimellä varustettuja henkilöitä, ja niinpä rajalla kastettiin inkeriläispoika uudelleen ja hän sai nimekseen Aleksanteri, koska äiti parka ei hätäpäissään muuta nimeä keksinyt. Myöhemmin hän itse muutti nimensä Aleksiksi, koska Aleksanteri tuntui liian juhlakkaalta. Mutta onneksi hänen ominaisuutensa säilyivät. Hänellä ja teidän Aleksanterillanne on ällistyttävän paljon yhteistä. Kumpikin on niin komeitakin....... ja tuo katse...AAAAAHHHHHH!!!!!!!!





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin