Miksi Aleksanteri Tupp on masentunut?

Meillä on kanalan oviluukku kiinni yön ajan.  Myös kanatarha on suljettu. Kanaverkko on kuitenkin niin heikkotekoista, että siitä menisi helposti joku reipasluontoinen ilves tai vompatti verkon läpi. Jos luukut olisivat auki, peto pääsisi syömään sisällä orrella nukkuvat kanat.

Eilen aamulla menin päästämään kanat ulos. Ne tulevat aina hyvin innokkaina aloittamaan uutta päivää. Ensimmäisinä ryntäävät pienet tiput. Ne ovat ilmeisesti aamuvirkkuja kuten pienet lapsetkin. Ensimmäisten joukossa tulee yleensä myös kukko Aleksanteri. Eilen se vain istui orrella.

Katselin kukkoa huolestuneena. Onko sillä silmät kunnossa? Ei kai vain ole rähmää nokassa, sillä tänä kesänä on monien kanaloitten harmina ollut flunssa, jonka aiheuttaa mycobakteeri. Eipä ollut kukko vilustunut vaan oli ihan kirkassilmäinen. Se oli silti hyvin onnettoman oloinen ja lähti kovin verkkaisesti pudottautumaan alas orreltaan.

Aamuisin kanat aina syövät tarhassa kananrehua, ja jos on leivänpaloja tai jauhelihaa tai makaronia, niin se on oikein herkkujen herkkua. Sitten ne lähtevät alapihalle omissa porukoissaan, emot poikastensa kanssa ja kukko isojen kanojen kanssa, etsimään syötävää ja nauttimaan auringon lämmöstä.

Nyt kun syysaurinko paistaa matalammalta meidän pihan paras auringonottopaikka on syreenipensaitten suojassa. Sieltä myös huomaa heti, jos Reijo kävelee ulkona.  Yleensä häneltä saa ainakin kauranryynejä. Niinpä koko lauma juoksee hänen ympärilleen.

Päivällä kävin kasvimaalla hakemassa persiljaa ja samalla silmäilin kanaparvea. Veeraa, mustaa kaunotarta ei näkynyt missään. No, se on varmaan jossain kylpemässä ja nauttii omassa rauhassaan auringosta, arvelin. Kun sitä ei näkynyt vielä iltapäivälläkään ja kukko seisoskeli yksinäisen oloisena, aloin pohtia selitystä. Menin kanalaan katsomaan ja siellähän kukon lempirouva oli pesässä hautomassa yhtä munaa. Se ei pitänyt häiritsemisestä, oli hyvin vihainen ja murisi minulle.

- Voi Veera sinua, sanoin sille. - Kolme viikkoa pesässä kököttämistä ja lasten muutaman kuukauden pituinen huoltajuus vie sinulta heltasta värit ja harventaa kiiltävänmustan sulkapukusi!

Eipä Veera välittänyt minun selityksistäni, vaan jatkoi hautomista. Kun hormonit ottavat vallan, ei järkipuhe auta.

Tosin on tässä tarinassa myös yllättävä ja onnellinenkin käänne. Se osoittaa todeksi sanonnan, rakkaus on ikuista, kohteet vain vaihtuvat.

Tänään Aleksanteri piti sadetta rappujen pielessä olevassa katoksessa, joka suojaa pelargonioita sateelta. Samassa paikassa, missä kukko oli kuvattu Veeran kanssa, mutta nyt sillä oli kaverina Tyrvään Manta. Yhdessä ne lähtivät juoksemaan kanalaan päin ja Mantan jalka oli niin kevyt! Tänään ei ikä painanut eikä heltan haaleus haitannut.