Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kyllä kanojen nyt kelpaa!

REIJO: Monellako meistä on kotonamme komea seinän kokoinen fresko? Pihlavan kanalan asukkaillapa sellainen on! Taitavasti maalattu taideteos viestii turvallisuutta ja rakkautta. Se viihdyttää ja innostaa tasapuolisesti sekä pesissä munivia että orrella torkkuvia.

 

Tänään on satanut aamusta alkaen.   Sääennusteet lupaavat sateisen sään jatkuvan jopa muutaman päivän.  Kanat joutuvat siksi pysyttelemään sisällä.  Tylsää niillä tuskin silti on, sillä Emilia ja Sofia maalasivat eilen niille mahtavan freskon. Sitä katsellessa ja sateen ropinaa peltikattoon kuunnellessa aika kuluu mukavasti.  Olisipa mukava tietää, millaisia taidekeskusteluja orrella käydään parempia säitä odoteltaessa! 

 

Taiteilijat Emilia ja Sofia esittelevät työtään freskon paljastustilaisuudessa.Freskon maalaaminen tapahtui kirjaimellisestikin hyvän sään aikana. Eilinen päivä oli niin upean lämmin, aurinkoinen ja kesäinen kuin olla voi. Niin lämmin, että käväisin kuusivuotiaan Annin innoittamana ensimmäisen kerran tänä suvena uimassa.

Fresko kehystää onnistuneesti pieniruutuista ikkunaa tuoden pieneen kanalaan universaalin ja rajoja kaatavan avaran luomakunnan yhteyden 

Tänään ei rannalle ole aihetta mennä. Vettä tulee taivaalta niin valtavasti, että kastuakseen tarvitsee astua ovesta vain muutama askel.

 

Pihlavan kanalassa on ajoitus osunut erinomaisesti kohdalleen muussakin kuin taiteenteossa. Savusaunan ja kanalan sisäänsä kätkevän liiterin räystäs korjattiin ja siihen kiinnitettiin sadevesikouru myös kirjaimellisesti hyvän sään aikana. Enää ei valu sadevesi peltikatolta kanojen ulkotarhaan liettämään sitä vietnamilaisen riisipellon satakuntalaiseksi versioksi!

 

Ennättikö joku jo kysyä, miten sade vaikuttaa nikkarointiini ja rakennushommiini? Tuliko puuhiini viimein tauko?  Istunko nyt pirtissä peukaloitani pyöritellen?

 

Pihapiirin laitamilla käyttämättömänä seisseestä liiteristä on tullut vilkaan toiminnan keskus. Nyt savusaunaa ja liiteriä yhdistää myös yhteinen räystäskouru.Eihän toki! Uuden saunarakennuksen ja puuliiterin jatkeena olevassa avarassa suulissa (satakuntalainen nimi ladoille ja suurille liitereille) on sateen ropinaa peltikatoon kuunnellessa mukava öljytä puutarhakalusteet. Kannoin ne sinne eilen hyvän sään aikana käsittelyä odottamaan!

 

   





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin