Kaunis Veera eli kuinka musta kana sai nimensä - Kadonnut kana, osa 2

KAIJA: Kun musta kana oli ottanut jalat alleen ja vielä siivetkin avuksi kadoten kuin tuhka tuuleen, istuimme saunan lauteilla hiljaisina. Päässä risteili ajatuksia, huolta ja harmittelua. Asialle ei voinut mitään. Olimme iltahämärään asti sateisessa säässä kiertäneet taloa ja tipitelleet hunajaisella äänellä ja Reijo oli tehnyt kauranjyvistä houkutusvanankin kuten Hannu ja Kerttu sadussa.

Huonompana löylyjenottajana lähdin ensiksi pois saunasta ja päästin samalla koirat ulos vielä ennen nukkumaanmenoa. Silloin näin sen! Se tepasteli metsän reunassa aika kaukana talosta ja kanalasta katsoen ihan vika suunnassa.

Äkkiä koirat takaisin pirttiin, vaikka ne näyttivät siltä, että nyt on äly hävinnyt emännältä. Tottelivat kumminkin. Eivät olleet vielä ehtineet huomata aika kaukana tepastelevaa kanaa.

Lähdin kanan perään. Se ei suinkaan aikonut hypätä olkapäälleni, vaan kiihdytti vauhtia ja pujottautui kuivien kuusenoksien peittämän suureen kivikasan alle näkymättömiin. Yritin löytää sitä, mutta turhaan. Oksia oli kamalan paljon, niinpä kävin hakemassa taskulampun ja Reijon avuksi.

Saappaat jalassa ja pelkät saunatakit vaatteina raivasimme risuja pois. Ei haitannut sade eikä kylmä kun oli tarpeeksi iso juttu menossa.

Vihdoin Reijo näki taskulampun valossa eräässä mustassa onkalossa punaisen harjan. Muuta mustasta kanasta ei näkynytkään.  Reijo nappasi kanan kiinni ja nosti syliinsä. Se oli ihan märkä ja pieni, kun kaikki höyhenet olivat lytyssä.

Veimme karkulaisen kanalaan kavereittensa joukkoon. Ne olivat jo orrella ja sinne orrelle jäi myös niiden maan raosta kaivettu toveri. Olimme hämmästyneitä, miten se oli käyttäytynyt metsälintujen tapaan, ja piiloutunut ensin painautumalla liikkumattomaksi pieneen syvennykseen, sekä etsimällä sitten pelastusta talon alta ja kivikasan uumenista.

Reijo soitti nopean ilopuhelun kanojen entiselle isäntäväelle. Olimme helpottuneita, tuntui että kivi oli vierähtänyt sydämen päältä. Sanoin Reijolle, että annetaan sille mustalle kanalle nimeksi Kaunis Veera, kun laulussa sanotaan, että se oli kulkija luonnoltaan ja tumma heimoltaan ja vei järjenkin.

Hiukan jännitin, kuinka kaunis kanamme selviäisi neljän tunnin seikkailusta kylmässä ja sateisessa säässä. Aamulla se oli kuitenkin virkeänä ja höyhenet järjestyksessä ja pyöräytti vielä munankin.

--------

Kaunis Veera

 

Veera oli kulkija luonnoltaan,
Veera oli tumma jo heimoltaan.
Veera meiltä jätkiltä järjen vei,
kun Veera sano kaikille "kamma ei"
Ja sen tervahöyryn nimi
oli Prinsessa Armaada
ja me parrulastissa seilattiin
noita Saimaan aaltoja

 

Säv. Matti Jurva
San. Tatu Pekkarinen

Veeraan voi tutustua laajemmin kuuntelemalla laulun Kippari kvartetin esittämänä: