Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kanojen ulkotarha valmistui kätevästi elementeistä

 

REIJO: Kanat tarvitsevat liikuntaa ja raitista ilmaa. Maatakin pitää voida ruopsuttaa ja maailmanmenoa seurailla. Niinpä ulkotarha on tarpeen. Mutta miten tehdään tilava tarha, joka on ketun, mäyrän, minkin, kissan ja kanahaukan kestävä? Tässä on muutama kokemuksesta nouseva vinkki:

 

 

Kunnon kanojen ulkotarha ei voi olla mikään valmiina myytävien kana / kanikoppien vajaan neliön kokoinen läntti. Meidän tarhamme on kooltaan runsaat viisi neliömetriä. Liian suuri tarha tuskin voi edes olla, sillä tarmokkaat maatiaiskanat ruopsuttavat helposti vaikka tenniskentän kokoisen alueen mullokselle.

 

Ulkotarhan rakensin 122 x 195 elementeistä, joihin kiinnitin katiskaverkon pystysuuunnassa. Kulmissa on puolikaselementit 60 x 195 cm, jolloin tarhasta tuli toivotun kokoinen ja tarhan ovellekin järjestyi luonteva kehys..Kun paikka oli määritetty, kaivoin sen rajoille eli tulevien aitojen kohdalle maahan 20 – 30 cm syvän ojan. Syvyyden vaihteluun vaikutti maaston kivisyys.

 

Elementtien rakenne näkyy tästä. Päällä ovat kattoelementit, joihin verkko on kiinnitetty yläpuolelle, jolloin seisomakorkeutta saadaan 5 cm lisää.Kun kaivanto oli valmis, aloin aitojen sekä tarhan päälle tulevan katon nikkaroinnin. Tein aidan helposti toisiinsa liitettävistä elementeistä. Puutavaraksi valitsin tukevan 3 x 5 cm riman. Peruselementin leveys on  122 cm ja korkeus 195 cm.  Leveyden määräsi katiskaverkon leveys 120 cm, korkeuden reilu seisomakorkeus. Niin sanottu kanaverkko on pieniä petoja ajatellen liian suurisilmäistä. Katiskaverkko on tiuhempi ja materiaalinakin vahvempi.

 

Kiinnitin verkon elementtien tarhan ulkopuolelle tulevaan sivuun pystysuunnassa. Elementtien jäykistämiseksi ja osin myös koristeiksi tein yläosiin vinotuet, jotka näkyvät kuvissa. Ilman tukia kookkaiden elementtien pitäminen asennettaessa suorassa kulmassa on haastava tehtävä.

 

Elementtien jalat ovat kaivetussa ojassa. Verkon alapäät yltävät reilusti ojan pohjalle saakka.Elementeille jätin ”maavaraa” kaivetun ojan syvyyden verran. Alimmainen poikkipuu naulataan sen verran korkealle, että sen ja maanpinnan väliin jää riittävästi ilmatilaa. Hyvä määrä on 15 – 20 cm.

 

Verkkoa kiinnittäessäni pääsin kokeilemaan lainaamaani paineilmalla toimivaa hakaisnaulainta, jolla homma kävi todella sujuvasti.  Osan kiinnitin pienillä lankojen päälle nurin lyödyillä 20 mm nauloilla. Kun verkko kiinnitetään elementteihin, sitä jätetään 20-25 cm yli elementin alapään pituuden.

 

Kun elementit olivat valmiita, ne oli helppo kiinnittää toisiinsa. Käytin sekä elementtien kokoamisessa että yhteen liittämisessä ruuveja. Ne ovat nauloja kätevämpiä siinäkin tapauksessa, että tarhaa halutaan laajentaa, sen muotoa muuttaa tai rikkoutuneita osia vaihtaa. Myös katto on helpointa tehdä elementeistä. Jotkut käyttävät kattona pelkkää rastasverkkoa, mutta vierastan sitä kahdesta syystä: verkkoon tarttuneiden lintujen irrottaminen on ikävää puuhaa, ja rastasverkon rikkominen on sisään pyrkiville pedoille helppo juttu.

 

Paineilmalla toimivalla hakasnaulaimella verkon kiinnitys sujui sutjakasti, mutta kyllä valmista tuli myös vasaraa ja 20 mm nauloja käyttäen, kun oppi varomaan sormiaan.Elementtien alapäähän jättämäni ”ylimääräisen” verkon talloin tiiviisti kaivannon pohjaa mukailemaan. Verkon liepeen päälle ladoin koko aitauksen mitalta nyrkin kokoisia kiviä. Niiden päälle laitoin kerroksen karkeaa sepeliä, ja vasta sen jälkeen pintamaan eli multaa, turvetta, hiekkaa ja muuta kanoille mieluista tavaraa. Maan alla oleva verkko kivineen estää yhtälailla kanojen kaivautumisen ulos kuin petojen kaivautumisen verkon alta tarhaan.

 

Lopuksi maalasin puurakenteet vesiliukoisella puunsuojalla, jonka väri on lähellä vanhan liiterin harmaata seinää. Jos olisin ollut fiksumpi, ja aikaa olisi ollut enemmän, olisin maalannut kaikki puuosat jo ennen verkon kiinnittämistä. Ero puhtaan puupinnan ja verkon peittämän pinnan maalaamisen sujuvuudessa oli nimittäin yllättävän iso.

 

Seuraavissa jaksoissa kerron kanalan sisärakenteiden, munintaperien, orsien, syöttöautomaatin ja muun sellaisen nikkaroinnista.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin