Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kanalauma jakaantuu

Naapurissa Inkeri ja Lauri saivat kesäkanalansa valmiiksi ja Pikkukukko sekä sen viisi siskoa siirtyivät sinne asumaan. Myös Marian-neito, joka oli ystävystynyt kukon kanssa, muutti seurueen mukana. Pikkukukko oli haljeta innosta, kun se uudessa kanalassa pääsi tapaamaan siskojaan. Siinä ei sukulaisuussuhteet paljoa painaneet, kun höyheniä pöllytettiin. Sovimme Inkerin kanssa, että näitä munia ei haudota, jos jollekin sattuisi syntymään hautomisvimma.

 

Inkerin kanala on saanut Pihlavan kanalasta muuttaneet asukaatPihlavan kanalaamme tuli paljon tilaa, kun porukka pieneni kolmanneksella. Kun samaan aikaan vielä alkoi ulkoilukausi, niin kanoilla oli paljon mielenkiintoista puuhaa. Niinpä ne unohtivat rotusortomeiningin ja heikompien kiusaamisen.

 

Kanaparvessamme oli kuitenkin kaksi vaaleaa kanaa, jotka eivät uskaltaneet mennä toisten mukana yöksi sisälle kanalaan. Kovia kokenut Manta ei luottanut edelleenkään tovereihinsa, ja toinen vaalea kana, ilman nimeä oleva, pelkäsi myös kovin tovereitansa. Niinpä ne itse keksivät mennä kahdestaan yöksi vanhaan kesäkanalaan. Sen jälkeen kanojen siirryttyä iltaisin sisätiloihin laskettiin ensin uuden kanalan kaksitoista kanaa ja kukko, ja sitten mukaan ynnättiin vielä ne kaksi.

 

Kun Reijo tulee pirtistä ulos, niin rappuisilla on usein leipäpalan toivossa odottelemassa Aleksanteri rouvineen.Luin jostakin, että usein laumassa on ns. Ajokana, jota toiset jahtaavat pois porukasta. Aloin siksi kutsua muita pakoilevaa ja nimettömäksi jäänyttä kanaa Ajokanaksi. Nimenä se on aivan yhtä hieno kuin toisen viime kesänä aluksi nimettä jääneen kanan nimi Voivoi. Olin tuolloin sanonut Reijolle, että tällä raukalla ei ole nimeä. Siihen Reijo oli vastannut: ”Voi voi!” Ja niin kana oli saanut nimekseen Voivoi.

 

Viime kesänä rakennettun talvilämpimän Kanaverstaan (yhdistetty kanala ja Reijon verstas) kylkeen rakennettiin keväällä uusi ulkotarha. Päivisin se on yleensä tyhjillään, sillä kanat viihtyvät paremmin vapaudessa pihamaalla ja marjapensaiden kätköissä kuopsutellen.Parin viikon kuluttua Ajokanan rohkeus ja itseluottamus lisääntyivät.  Niinpä se valitsi kukon ja toisten kanojen seuran, mutta Manta jatkoi öistä yksin oloaan kesäkanalan orrella.

 

Toukokuun puolivälissä kesäkanalan puolelle tuli uusi asukas, suuri valkoinen Lumivuohi Lumikki. Reijo joutui jakamaan kesäkanalan yksiön kahteen osaan rakentamalla turva-aidan Mantan orren ja kutun asumuksen välille. Ensimmäinen aita oli pikaviritys kanaverkosta. Siitä naapurikopista Lumikin puolelle puikahtanut Siiri-vuohi luikahti läpi. Kahlekuningas Houdinin taidoillaan se meni sutjakkaasti ulos asti pienestä kanojen luukusta.

 

Tyhjilleen jääneestä kesäkanalasta tuli Siirin ja Lumikin asunto. Lumikin koppi jaettiin verkosta tehdyllä turva-aidalla Lumikin ja vanhalla orrella yöpyvän Mantan kesken kahteen osaan. Taustalla Siiri katselee, että tuollaisesta aidasta vuohi sujahtaa hetkessä läpi. Kuten sitten sujahtikin.Uusi turva-aita on laudoista ja siinä on portti sekä vankka salpa. Kutun karsina pieneni jonkin verran, mutta näinä aikoina on hyvä turvata pakolaisen elämä, vaikka kyseessä olisi vain vanha munimaton kana.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin