Kanala ilman kanoja on kuin pilvinen päivä, Kadonnut kana, osa 1

KAIJA: Kanalaprojektille oli tehty myös valmistumisaikataulu. Vaikka muutama lumisade jarrutti kevään kehittymistä kanala oli pientä viimeistelyä vaille valmis toukokuun alkuun mennessä. Kanojen nouto uuteen kotiinsa oli sovittu äitienpäivää edeltäväksi torstaiksi. Aamun säätila oli kolea, lämpöä vain +6, pieni vesisade ja tuuli tekivät ilman ankeaksi, mutta mieli oli iloisen innostunut.

Olin kovasti lukenut kananhoitoneuvoja ja tietoa maatiaiskanoista netistä, katsellut kuvia eri maatiaiskanaroduista ja kanalan sisustuksista. Halusimme meille Iittiläistä maatiaiskanarotua, koska Reijo oli viettänyt lapsuutensa Iitin Perheniemessä. Kanat siis ovat rodultaan melkein hänen sukulaisiaan.

Meille luvatut kanat asustelivat Orimattilan Sepänjoenkylässä Liisa ja Pertti Laaksosen kanalassa. Aluksi oli ollut puhetta kahdesta kanasta ja kukosta, mutta toisin kävi. Isäntäväki haki kanan kerrallaan kanalasta ja Reijo hoiteli koirankuljetushäkin oviluukkua. Hyvin mahtuivat häkkiin komea valkoväritteinen kukko ja peräti neljä kanaa. Olimme iloisen yllättyneitä, kun kanojen määrä näin tuplaantui.

Erityisesti musta kana tuli tutuksi jo pyydystysvaiheessa. Se oli muita vanhempi, jo yhdet poikaset hautonut kaunis kana, jolla oli jalassa rengas ja luonteeltaan erityisen kesy. Se tulee jopa olkapäälle istumaan, Pertti vakuutteli.

Innokkaina ja iloisina lähdimme kohti kesäpaikkaamme . Auton perään nostamastamme häkistä kuului vienoa kujerrusta, ihan kuin olisivat toisiltaan kysellet, minne mahtaa matka johtaa. Takapenkillä matkanneet koiramme Wilma ja Zorro nuuhkivat uusia tuoksuja ihmetellen, millaista porukkaa kyytiin on mahdettu saada.

Tunnelma oli korkealla, kun nostimme kuljetushäkin Pihlavan pihalla autosta.  Lähdimme innoissamme kantamaan sitä mäkeä ylös kohti kanalaa. Ennätimme melkein perille, aivan savusaunan nurkalle, kun häkissä syntyi hälinää, hurjaa räpistelyä, säntäilyä ja kaakatusta. Siinä metakassa opimme, että häkissä oli myös sivuluukku. Se paljasti olemassaolonsa avautumalla, ja häkki tyhjeni vilauksessa.

Pelästyneiden kanojen säntäilyä rajoitti onneksi saunan ja liiterin seinusta. On vaikea sanoa, olivatko siinä vaiheessa pelästyneempiä kanat vai niiden tuoreet omistaja. Jotenkin onnistuimme ohjaamaan kaakattavan lauman seinustaa pitkin kohti kanalaa, jonka ovi oli onneksi auki. Kukon johdolla porukka käveli ripeästi ovesta sisälle. Sydämet tykyttäen kiirehdimme sulkemaan ovet ja jäimme verkon takaa katsomaan heinäpaalin taakse perimmäiseen nurkkaan ahtautuneita kanoja.

- Siellähän on vain kolme kanaa. Yksi puuttuu, missä se neljäs on! hihkaisin, kun olimme ehtineet jo hyvän aikaa katsella kanoja. Kaikki eivät olleetkaan lähteneet seuraamaan kukkoa kohti kanalan tarjoamaa turvapaikkaa. Juuri se erityisen kesy musta kana oli päättänyt lähteä omille teilleen, mutta minne?

Aikamme etsittyämme Reijo löysi kanan painautuneena tiiviisti pienten mättäitten väliin. Siinä se maksi liikkumatta. Havaittuaan tulleensa huomatuksi kana lähti ensin kohti kanalaa, mutta kun se näki sillä suunnalla minut koirien kanssa, se kääntyi päinvastaiseen suuntaan. Siinä vaiheessa novaskotiannoutajamme Wilma oli mielestään päässyt jyvälle pelin kuvioista: kana pitää ottaa kiinni, ja hän kyllä hoitaisi asian hetkessä!

Nähtyään peräänsä ryntäävän koiran musta kanamme nousi siivilleen ja lensi päärakennuksen nurkan taakse näkymättömiin. Siellä se laskeutui maahan ja livahti kiireesti kivijalan aukosta rakennuksen alle. Sinne ei kanaa isompi otus edes mahtuisi.

Aikamme hämärtyvässä illassa kanaa turhaan odoteltuamme totesimme, että ehkäpä se tulee sieltä aamulla, kun kukko alkaa kiekua. Tuleeulee, jos hilleri, näätä, mäyrä, kettu, huuhkaja tai joku muu nälkäinen peto ei ole sitä jo ennen aamua syönyt.

Kaiken hämmingin, katumuksen ja epätoivon keskelle tuli Orimattilasta Pertin puhelu. Liisa ja Pertti halusivat kuulla, miten matka oli sujunut ja kuinka kanat olivat uuteen kanalaansa kotiutuneet?

Puhelu tuli Reijon kännykkään.  Tuntui kuin hän olisi joutunut hohtimilla kiskomaan suustaan jokaisen sanan vastatessaan: "Muuten ihan kivasti, mutta se musta kana pääsi karkuun, livahti talon alle, emmekä tiedä, koska ja miten sen voisi saada kiinni".

Kun muuta ei tuntunut olevan tehtävissä, lämmitimme saunan ja istuimme lauteilla hyvin sekavissa tunmelmissa. Ei alkanut ihan kympin arvoisesti tämä kanalan perustaminen. Ei mennyt kaikki niin kuin Strömsössä. Mahtaisimmeko enää koskaan nähdä mustaa kanaamme?