Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Joku se oli – kauhua kanalanmäellä

Lokakuun päivät ovat olleet kauniita, mutta lyhyitä molemmista päistä. Aamusumua on ollut usein puoleen päivään asti, ja iltahämäryys alkaa jo klo 17 aikoihin. Kanojen sisäinen kello ei ole siirtynyt päivien lyhentymisen tahdissa, vaan ne ovat hidastelleet sisälle menossa aina hämäräntuloon saakka.

 

- Sieltä jostakin SE tuli pimeästä metsästä pellon yli, usvan läpi ja ilkeät aikomukset mielessään...Syysaurinko, josta olemme saaneet monina päivinä nauttia, vaeltaa jo kovin alhaalla. Niinpä se paistaa parhaiten alapihalle, joka on kaukana kanatarhasta. Auringosta ja sen lämmöstä nauttivien kanojen kotimatkasta yöpymispaikkaan on siksi tullut turhan pitkä ja vaarallinen.

 

- Miksi näitä orsia ei ole rakennettu niin korkealle, ettei SE varmasti ylety nappaamaan meitä!Pari päivää sitten, kun iltahämärä oli jo alkanut laskeutua, kanalasta kuului hirveä kotkotus ja motkotus. Jos olisi ollut kevät ja kanoilla munimisinto, se olisi ollut koko porukan yhteinen ilolaulu uuden munan synnystä. Jostain muusta täytyi olla kyse, sillä nyt syksyllä kaikkien hoidellessa omia poikasiaan meillä ei ole tullut yhtäkään munaa.

 

- Itse en sitä nähnyt, mutta tytöt kertoivat, että SE sai sydämen hyppäämään kurkkuun ja hengityksen salpautumaan. Onneksi jalat olivat vielä toimineet!Kiirehdin kanalaan tutkimaan metelin syytä. Kanalassa oli koko porukka tohkeissaan. Kukko, kanatarhan turva, oli muutaman kanan kanssa perimmäisen kopin perimmäisellä orrella.  Kolme muuta kanaa oli hypännyt ylimpiin munintapesiin. Loput kanat hyppivät orsille ja alas ja kotkottivat tohkeissaan. Vaikka kanat eivät osanneet sanoa ymmärrettävällä kielellä, mikä oli kauhun aiheuttaja, ymmärsin, että suuresta vaarasta ne olivat pelastautuneet.

 

Kaikki kanat näyttivät ihan ehjiltä. Sitten huomasin, että paikalla oli vain osa laumasta. Menin ulos etsimään puuttuvia ja toivoin, että ne ovat edelleen olemassa.

 

- Kertoisin mielelläni tilanteesta enemmänkin, mutta onko tässä turvallista keskustella? Ettei SE vain vaani yhä jossain nurkan takana!Aika kauan sain kierrellä ennen kuin huomasin emokanat ja poikaset, jotka olivat painautuneet pihakuusen oksien suojaan maata vasten ihan litteiksi ja liikkumattomiksi . Ne eivät olisi millään uskaltaneet lähteä pois turvapaikastaan kanalan suuntaan. Ne ovat ihailtavan aitoja maatiaisia, joilla on vielä tallella luonnonlinnun suojautumistavat.

 

Vielä seuraavanakin päivänä kanat arkailivat mennä ulos. Se, oliko kanat säikäyttänyt haukka, supi vai kettu, jäi arvoitukseksi. Joku se oli!

 

- Miksikö en puolustanut kanojani ja ajanut SITÄ tiehensä? Kyllä muuten, mutta olen sulkasadon takia niin heikossa hapessa, että katsoin paremmaksi lentää kanalan ylimmälle orrelle.

Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin