Huoltajuuskiistojen sovittelua

Kaija: Kun Marian neidon poikaset olivat varttuneet viikon verran, vuorossa oli kahden seuraavan poikueen kuoriutuminen. Juuri silloin olin Hyvinkäällä lonkkanivelleikkauksessa. Reijolle jäi koko taloudenpito, koirat, kanat ja vastasyntyneet tiput.

Molemmilla kanoilla oli ollut neljä munaa haudottavana. Musta Vermutti saikin neljä poikasta, yksi harmaanmusta ja kolme ruskeaviiruista. Voivoi kanalla neljästä munasta kuoriutui vain kolme ruskeaa raitapaitaa.

Vaikka kanat olivat hautoneet kolme viikkoa sopuisasti rinnakkaisissa pesissä lattialla, rauha ja rakkaus loppuivat samalla hetkellä, kun poikaset ilmaantuivat. Siinä riitelyn ja kahinoinnin tuoksinassa pakenivat yhteen läjään kauhistelemaan emojen melskaamista. Reijo perusti yhden miehen rauhanturvajoukot ja keskeytti taistelun.

Seuraavaksi oli päätettävä, miten poikaset jaetaan taas kahdeksi porukaksi. Muuta keinoa ei ollut kuin arpoa toiselle kolme ja toiselle neljä tipua. Ainoa valinta, joka varmasti meni oikealle emolle, oli pieni harmaanmusta pikkuinen.

Kanoilla vanhemmuus on joka tapauksessa biologisesti aika hentoista. Varmaa on vain se, että Aleksanteri on isä.  Haudotuista munista todennäköisesti vain yksi tai kaksi on emon munimia. Loput ovat peräisin muilta kanoilta, jotka hautojan ruokataukojen aikana ovat vaivihkaa ovat käväisseet lisäämässä munansa muiden joukkoon.

Vain neljän munan haudonta oli tietoinen ratkaisu. Muniahan voisi laittaa kanan alle kerralla enemmänkin haudottavaksi. Meidän oli kuitenkin pakko hiukan hillitä syntyväisyyttä, kun niin moni kana halusi perustaa perheen.

Poikasten kasvaessa Vermutti ja Voivoi kana ovat edelleen jatkaneet vihanpitoa niin tulisesti, että emokanat poikasineen on pitänyt sijoittaa eri tarhoihin. Verkkokaan ei ole tunteita viilentänyt. Nokat viuhuvat ajoittain verkonsilmien läpi. Toivottavasti emot poikasten kasvaessa alkavat uskoa, että maata ja tilaa riittää kaikille kuopsutettavaksi.

Isot kanat vaeltavat joka päivä alapihalle polkua pitkin ja majailevat sireenipuskien suojissa. Heti kun Reijo saapuu näkyville tai kuuluville, kaikki kanat ja kukot ryntäävät hänen luokseen pyytämään ruokaa. Yleensä ne saavatkin kourakupissa nokittavakseen kauranryynejä tai auringonkukansiemeniä.

Pari päivää sitten Vermutti oli ensimmäistä kertaa ulkoilemassa tarhassa poikastensa kanssa. Ne nauttivat suunnattomasti auringosta ja mullan kuopimisesta. Liikkuminen kyynärsauvojen kanssa on hidasta mutta mahdollista. Leikkaus rajoittaa muutaman viikon ajan kumartumista mutta istua voin pehmustetulla penkillä. Niinpä päätin lähteä kanalan terassille istuskelemaan ja katselemaan maisemia ja kanoja. Reijo oli tuolloin poimimassa vähän kauempana viinimarjoja.

Yhtäkkiä aloin kuulla kovaa piipitystä kanatarhasta. Ihmettelin mihin joku pieni tipu on voinut eksyä. Nousin ylös ja päätin lähteä katsomaan.  Silloin huomasin, että yksi tipu räpisteli vesikattilassa, joka oli isojen kanojen juoma-astiana. Toinen siivenkärki oli kattilan reunalla. Ilman sen antamaa tukea tipu olisi vaipunut kokonaan veden alle.  

- Tipu hukkuu, huusin Reijolle, joka hengenpelastajan ottein juoksi paikalle ja koppasi pienen räpistelijän vedestä. Poikanen oli läpimärkä ja ihan kauhuissaan. Emo yritti taitavasti kutsua sitä höyhentensä suojiin lämmittelemään ja kuivumaan. Pikkuinen oli kuitenkin niin järkyttyneessä tilassa, ettei se osannut kutsua noudattaa. Vasta kun Reijo hiukan avusti, se pujahti emon turvallisten höyhenten suojaan.

- Annetaan sille nimeksi Uimonen, kun se on nyt jo kastettukin, ehdotin.

Aamulla, kun poikasen höyhenet olivat jälleen kuivat, Uimosta ei voinut enää erottaa toisista viirullisista. Niinpä meillä on nyt Vermutin perheessä kolme Uimosta ja sekä yksi harmaanmusta piipertäjä.