Antakaa, hyvä emäntä lapsille syötävää ja mieluummin jauhelihaa

Hermannin päivänä tasan 21 päivää haudonnan aloittamisesta munista alkoi kuulua piipitystä, ja kuoriin tuli säröjä. Kun ensimmäinen tipu oli ilmestynyt kurkkimaan emon siipien suojista, nostimme Mantan, tipun ja loput munat lattiatasoon. Aamulla kaikki seitsemän veljestä olivat tulleet kuoristaan. Vain yksi muna ei kuoriutunut. Kun avasin sen, siellä oli kuollut poikanen, joka näytti muuten kehittyneeltä, mutta sillä oli ylipitkä nokka, joka oli kasvanut ristikkäiseksi.

Kananpoikaset ovat hämmästyttäviä palleroita. On ihme, kuinka ne mahtuvat kasvamaan munan sisässä ja sitten nokkivat ja ponnistavat itsensä sieltä ulos. Märkinä ja väsyneinä ne jonkun tunnin lepäilevät emon alla lämmössä, ja sitten jo taapertavat jaloillaan nokkimassa syötävää.

Reijo oli rakentanut väliaidan Lumikki vuohen ja kanaperheen väliin. Pienelle kanaperheelle riitti hyvin pieni oma karsina, johon niillä oli oma sisäänkäynti pienen luukun kautta. Vaikka niiden yksiössä ei ollut paljonkaan tilaa, niin kyllä vesikuppi monta kertaa päivässä täyttyi lattian kuivikepuruista, kun kanaemo etsi ruokaa poikasille. Kun kana on niin vahvasti vaistojensa ohjaama, se kuopii poikasille ruokaa, vaikka kaurahiutaleet ja kananrehu on kupissa. Sen pitää oikeaoppisesti jaloilla kuopsuttaen levittää kaurahiutaleet pehkuihin. Sitten kertoo ylpeänä lapsilleen: ”Tulkaahan syömään, äiti on löytänyt teille herkkuja.”

Kahden viikon ikäisinä pikkutiput alkoivat jo kurkistella luukusta ulos aurinkoon. Emon perässä ne uskaltautuivatkin viimein pihalle. Kanaportaita pitkin on helppo tulla alas, mutta takaisin paluuta varten niille oli tehtävä laatikoista porrastuksia. Pikkutiput mieluummin hypähtelevät ylöspäin kuin kävelevät porraslautaa pitkin.

Tosi vanha ja meillä alusta alkaen ollut ruskea Ruustinna kana löysi nyt itsestään uuden puolen. Ruustinnalla on joku vika jaloissa tai ehkä lonkissa.  Se kävelee verkkaisesti perä lähes maata viistäen ja on kävellessään pingviininoloisessa asennossa. Muutoin Ruustinna on pirteä ja punahelttainen ja jopa muniikin joskus.

Ruustinna ei ole enää pystynyt nousemaan ylös orrelle vanhalle paikalleen kukon viereen. Siitä on tullut lattiakana. Niinpä se ryhtyi Mantan lapsille Ruustinna tädiksi ja lastenhoitajaksi. Se kömpii joka yö lattialle pikkuperheen viereen nukkumaan. Manta aja sitä pois, vaikka se muille kanoille sanookin tosi kiukkuisesti pahasti, jos ne tulevat liian lähelle.

Meillä on talomme ulko-oven takana leipäjono kaiken päivää. Varsinkin Reijo saa kaikki kanat ryntäämään pensaitten alta leipää pyytämään. Manta ja lapset ovat erityisen äänekkäitä ja innostuneita ruuan pyytäjiä. Kaurahiutaleet menettelevät, jos muuta ei ole tarjolla, mutta kyllä ne selvästi sanovat, ainakin minulle: ”Antakaa, hyvä emäntä lapsille syötävää. Mieluiten taas sitä jauhelihaa, sikanautaa, kiitos!”