Aleksanteri rupesi koti-isäksi

Koska ainutlaatuinen Föhn-tuuli lämmitti marraskuun alkupäivien lämpötilan yli kymmeneen plus asteeseen, Veera-kana uskaltautui viemään kuusi poikastaan ulos. Poikaset ovat hyvin reippaita ja ikäisekseen pontevia ja itsenäisiä. Liekö suotuisaan kehitykseen syynä leppoisat päivät uudessa kanalassa, jonne ne oli siirretty muutamaksi elämänsä ensimmäiseksi viikoksi kovilta pakkasilta turvaan.

Uudessa rakennuksessa oli ollut rauhallista ja tilavaa, mutta pitemmän päälle myös erittäin tylsää. Asiaa oli hieman auttanut se, että Veera oli keksinyt hypätä huoneen nurkkaan tehdyn karsinan aidalle. Jotenkin sitä keikuttamalla se oli saanut kevyen aidan kaatumaan ja pian koko porukka oli ollut nauttimassa isosta tilasta.

Päivien muututtua lämpimiksi Veera sai muuttaa takaisin vanhaan kanalaan, josta se saattoi mennä poikastensa kanssa pikku tarhaan ulkoilemaan. Mullan kuopiminen on pienestäkin tipusta kovin kivaa.

Eräänä päivänä huomasin, että kukko Aleksanteri seisoskeli kanatarhan ulkopuolella katsellen verkon takaaVeeraa ja lapsukaisia. Toiset kanat olivat pihamaalla omissa touhuissaan ja kukko alkoi kutsua Veeraa syömään luokseen. Se kotkotti houkutusäänellä ja kuopi nokallaan maata ikään kuin siellä olisi joku herkku piilossa. 

Kysyin kukolta haluaisiko se mennä Veeran luokse? Aukaisin veräjän osaamatta ennustaa miten Veera suhtautuu toiseen aikuiseen, joka tulee poikasten lähelle. Syntyisikö kohtaamisesta kenties raju tappelu Veeran suojellessa lapsukaisiaan?

Ei tullut tappelua.  Tuli oikein herkkä perhetapaaminen. Yhdessä ne söivät ja kuopsuttelivat pikkuisten touhutessa jaloissa. Yön Veera ja kukko nukkuivat vierekkäin orrella. Poikaset joutuivat nukkumaan ilman emon siipien suojaa lattialla. Onneksi niille oli tarjota lämpölamppu korvaamassa emon höyhenten lämpöä.

Perhe- elämän autuutta kesti kaksi päivää. Aleksanteri ja Veera ja poikaset kulkivat yhdessä myös ulkona tehden retkiä pihamaalle asti. Kun ulkoilu alkoi käydä pikkuisten voimille, Aleksanteri saatteli perheen tarhan suojiin päiväunille.

Kaikki sujui kodikkaan leppoisasti siihen saakka, kun nuori punaruskea kukko Santeri alkoi kiinnostua kanoista tosi tarkoituksella.  Hormonien nostattamaa intoa ja ripeyttä löytyi, mutta tekniikassa oli vielä paljon hiottavaa. Santeri yritti saada aikuisia kanoja juoksemalla kiinni ja kun se sai hiukan nokkaotetta kanan tukkahöyhenistä, kana alkoi huutaa kuin tapettava sikapossu.

Aleksanteri ei sietänyt laumassaan moista menoa ja reuhaamista. Se päätti palauttaa nuoren kukkkopojan tietoisuuteen sen, kuka on kanalan isäntä. Eikä sillä ollut harmainta aavistusta siitä, että kurituksen käyttö kasvatuksessa on nykyään ankarasti kielletty.

Siihen loppuivat Aleksanterin pehmoilupäivät lasten kanssa ja herkät hetket Veeran kanssa seurustellen. Velvollisuudet veivät iskän oikeisiin kukon töihin.