Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Petri Rytkönen: Tärkeintä sadon kannalta on kylväjän lähteminen liikkeelle

Get the Flash Player to see this player.


Kehityspäällikkö DI Petri Rytkönen innosti kuulijoitaan viemään evankeliumia eteenpäin.Pastori Herman Blomerus ylisti Jumalaa sekä lauluin että rukouksin.
- "1,1 miljardia internetkävijää kysyi 10 kysymystä, joihin 'ei ole olemassa' vastausta." Näin otsikoi kansainvälinen uutisjätti BBC nettisivuillaan 20.09.2010. Kysymyslistan kärkeen sijoittuivat: "Mikä on elämän tarkoitus?" ja "Onko Jumala olemassa?", kertoi Petri Rytkönen puhuessaan Järvenpäässä Yhteyden illassa.

 

-Media Suomessa haluaa uskotella, että nykyihmistä ei kiinnosta Jumala. Kansainvälinen tutkimus kertoo toista. Nykyihmistä mitä suurimmassa määrin kiinnostaa kysymys elämän tarkoituksesta ja Jumalasta, Petri rytkönen jatkoi.

 

Petri Rytkönen puhui tiistaina 27.3.2012 klo18.30 Järvenpäässä kristillisen koulun auditoriossa, Sibeliuksenväylä 42, järjestetyssä Yhteyden illassa. Voit tutustua hänen puheeseensa lukemalla hieman alempana olevan tekstitiedoston tai kuuntelemalla koko mainion opetuksen ylhäällä olevana noin puolen tunnin äänitteenä.

 

Sonja Lundberg ja Marika Mäntyvaara johdattivat rukoushetkeen saapuneet rukoukseen. He myös rukoilivat esirukouspyyntöjen puolesta.

Ennen illan ohjelman alkua oli auditorion aulassa tuttuun tapaan kahvitarjoilua klo 18-18.30. Tilaisuus alkoi kaikille avoimella rukoushetkellä sanoin ja sävelin. Rukoushetken johti pastori Herman Blomerus kumppaneinaan Sonja Lundberg ja Marika Mäntyvaara. Herman Blomerus vastasi myös illan musiikista. Tilaisuuden juonsi Reijo Telaranta.

 

 

Kylväjien on lähdettävä rohkeasti liikkeelle

 

Petri Rytkösen puheen jälkeen on jakauduttiin pienempiin ryhmiin keskustelemaan Petrin opetuksesta ja suunnittelemaan toukokuussa 9.-12.5. toteutettavaa Operaatio Pihlavistoa. Tavoitteena on usean päivän aikana palvella ikäihmisiä heitä ulkoiluttamalla, seurustelemalla, ääneen lukemalla, kuuntelemalla, keskustelemalla ja erilaista ohjelmaa järjestämällä. Halukkaiden kanssa tai heidän toivomiensa asioiden puolesta ollaan valmiita myös rukoilemaan ja keskustelemaan hengellisistä kysymyksitä.

 

Kristillisen koulun auditoriossa kuunneltiin tarkaavaisina, miten sanan kuulijoista voi tulla Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti myös hyvän uutisen jakajia.Kylväjien ei pidä jäädä tuijottamaan omiin kykyihinsä tai niiden puutteeseen. Turha on myöskään jäädä pohtimaan hyvän maan, ohdakkeiden tai kovan kalliopohjan tarjoamia mahdollisuuksia. Jos kylväjät jäävät makoilemaan sohvalle, sato jää varmasti saamatta. Niinpä on lähdettävä reippaasti liikkeelle ja luotettava Jumalaan, jonka varassa kasvu on.

 

Kevätkaudella 2012 Missio Järvenpään, Saalemin ja Arkin järjestävät Yhteyden iltoja Järvenpäässä kristillisen koulun auditoriossa, Sibeliuksenväylä 42, joka kuukauden viimeisenä tiistaina klo 18.30. Seuraava on 24.4.2012. Tilaisuudet päättyvät klo 20.30. Kevään kaikista illoista löytyy . 

 

 

'Petri Rytkönen, "Menkää teille ja aitovierille", puhe 27.3.2012

 

Ei anneta evankeliumin hapantua kannuihimme

 

- Jos kaadat maitoa kannuun ja säilytät sitä siinä, maito happanee ja käy kelvottomaksi. Jos kaadat maitoa muille ja täytät kannun yhä uudelleen, sinulla itselläsikin on jatkuvasti tuoretta maitoa, havainnollistaa kehityspäällikkö DI Petri Rytkönen evankeliumin eli hyvän uutisen jakamista.

 

Petri Rytkösen  esittelemän ja jakaman Evankeliointiavaimen 1. sivu.. Toisen sivun näet tekstin lopussa olevan pdf-tiedoston avaamalla.- Hyvä sanoma Jeesuksesta on tarkoitettu jaettavaksi eteenpäin eikä säilöttäväksi vain itseä varten. Jakamalla se myös pysyy tuoreena ja terveenä, Petri Rytkönen jatkaa.

 

- Jeesus antoi seuraajilleen esimerkin ja lähetyskäskyn. Tämän perusteella evankeliumia on viety eteenpäin läpi vuosisatojen sukupolvelta toiselle aina meidän päiviimme saakka. Ajat muuttuvat ja evankeliumin kertomisen tavat kehittyvät, mutta itse sanoma säilyy aina samana.

 

Uusi aika tarvitsee ikiaikeisen sanoman kertomiseen myös  uusia välineita

 

- Nykyajan ihmiset ovat niin kiireisiä ja monenlaisia asioita harrastavia, että seurakunta ei voi jäädä evankeliumin kanssa rakennuksen seinien sisälle heitä odottelemaan. On lähdettävä liikkeelle ja mentävä sinne, missä ihmiset työnsä ja harrastustensa keskellä ovat. On myös otettava rohkeasti käyttöön uudet välineet kuten esimerkiksi sosiaalinen media, internet, radio ja televisio, Petri Rytkönen sanoo.

 

Petri puhuu omakohtaisesta kokemuksesta. Hän on ollut usein pienen ryhmän kanssa Järvenpään Jampassa tapaamassa ihmisiä. Ostoskeskuksen liepeillä on aina juttelemiseen valmiita henkilöitä. Petrin ryhmä on vieraillut myös ihmisten luona. Kotien portailla ja talojen rappukäytävissä on käyty monia mielenkiintoisia ja molemmille osapuolille antoisia keskusteluja.

 

- Kaikessa on toimittava ihmisiä kunnioittaen ja herkkyydellä. Tänä aikana on valtavasti yksinäisyyttä ja juurettomuutta sekä toisen ihmisen kohtaamisen tarvetta. Tutkimusten mukaan suurimmalle osalle ihmisiä tärkein ja kipein kysymys koskee oman elämän tarkoitusta. Miksi me täällä elämme ja mikä on kaiken tarkoitus? Evankeliumi antaa tähän vastauksen ja palauttaa jokaiselle ihmisarvon. Ongelmat eivät kerralla poistu, mutta Jumalan kanssa niiden keskellä jaksaa ja selviytyy paremmin.

 

- Ihmiset ovat kyllästyneitä kuolleeseen uskonnollisuuteen ja haluavat henkilökohtaista ja elävää yhteyttä Jumalaan. Valitettavasti moni kuitenkin hakee vastauksia vääristä paikoista tai yrittää pettyneenä hukuttaa kaipauksensa päihteisiin, Petri Rytkönen summaa käymiään keskusteluja.

 

-------------------------------

Eräänä evankelioinnin työkaluna Petri Rytkönen esitteli Evankeliointiavaimen. Sen avulla on helppo avata keskusteluja ja kertoa toiselle hyvä uutinen. Oheisessa tiedostossa Evankeliointiavain on A4 arkilla kolmena kappaleena ja kaksipuolisena. Sellaisena se on helposti tulostetavassa muodossa.

 

Evankeliointiavain .pdf 



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin