Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Jukka Sipilä: Taivasten valtakunta on tullut lähelle

Get the Flash Player to see this player.


Raamatun ohjeita mm. lähimmäisen auttamisesta havainnollistettiin draaman keinoin.

Yhteyden illasta 5.6. muodostui riemullinen yhteyden juhla. Jukka Sipilän opetus sairaiden parantamisesta ja henkien karkottamisesta oli haasteellinen ja ajankohtainen. Voit kuunnella opetuksen tai lukea siitä laaditun opetusmonisteen. Juhlan ohjelmassa oli myös  musiikkia, yhteislaulua, draamaa, rukouspalvelua ja iloista kahvittelua. 

 

Kevätjuhlaa ja kristittyjen yhteyden juhlaa vietettiin tiistaina 5.6.2012 klo 18.30 Järvenpäässä kristillisen koulun liikuntahallissa, Sibeliuksenväylä 42. Kahvi oli aulassa kuumana jo klo 18.-18.30. Tilaisuuden juonsivat Heidi Kuitunen ja Kaija Telaranta. Rukoushetken johtivat Heidi Kuitunen ja Sirkku Hokkanen yhdessä musiikista vastanneiden Harri ja Maarit Verkkoperän kanssa.

 

KUVAKERTOMUS Juhlan värikkäät tapahtumat kuvasivat Marjatta ja Erkki Saarinen. Kuvakertomuksen pääset .

 

KUUNTELE JUKKA SIPILÄN OPETUS Jukka Sipilän mainion opetuksen pääset kuuntelemaan yllä olevan soittimen kautta.

 

------------------------------------------------------  

 

Rehtori Jukka Sipilän puhe sairaiden parantamisesta ja pahojen henkien pois ajamisesta antoi paljon ajateltavaa.TAIVASTEN VALTAKUNTA ON TULLUT LÄHELLE

(Jukka Sipilän puheen opetusmoniste)

Matt 10:7 - 8.

7. ja missä kuljettekin, julistakaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’     

8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Jeesuksen opetus haastaa käsityksemme todellisuudesta. Niin hän haastoi myös aikalaisensa. Silloisen Galilean aluetta hallitsi Rooman valtakunta ja uskonnollista valtaa piti kansallis-uskonnollinen juutalaisten Suuri Neuvosto. Oli lähes rienaavaa puhua vielä uudesta valtaan liittyvästä toimijasta. Paljon jytkyä suurempi juttu.

 

Juutalaisessa eetoksessa odotettiin luvatun Messiaan syntymää. Sairaiden paraneminen, kuolleiden herättäminen ja riivaajien ulos ajaminen täyttivät Messiaan vallan saapumisen tunnusmerkit. Jeesuksen opetus ja opetuslasten messiaaniset tunnusteot täyttävä toiminta pakottivat jokaisen ottamaan kantaa tilanteeseen.

 

Liikuntahalli oli mainio paikka kevätjuhlalle. Syyskaudella 2012 samassa paikassa juhlitaan joka kuukauden viimeisenä lauantaina klo 17 lähtien.Elämme tuon jännitteen kanssa tänäänkin. Raamatun sanan suhteen ei ole pakko valita puoltaan. Jos et halua tehdä sitä - sana tekee sen.

 

Näkymätön todellisuus

 

Jeesuksen opetuslapsille antama tehtävä pakottaa ottamaan kantaa immateriaaliseen todellisuuteen.

 

Heprealaiseen ajatteluun kuului luonnollisena osana näkymätön todellisuus.

yleensä kaikki tunsivat Tooran opetuksia, Saulin ja Daavidin henkilöhistoriat, Danielin profetiat sekä esim. Elian ja Elisan elämän.

2 kun 6: 8-17

Kun Aramin kuningas oli sodassa Israelia vastaan, neuvotteli hän palvelijainsa kanssa ja sanoi: "Siihen ja siihen paikkaan minä asetun leiriin".

9 Mutta Jumalan mies lähetti Israelin kuninkaalle sanan: "Varo, ettet mene siihen paikkaan, sillä aramilaiset ovat asettuneet sinne".

10 Niin Israelin kuningas lähetti sanan siihen paikkaan, jonka Jumalan mies oli hänelle sanonut. Näin tämä varoitti häntä, ja hän oli siellä varuillaan. Eikä se tapahtunut ainoastaan kerran tai kahdesti.

Rukoushetken ja kevätjuhlan musiikista vastasivat upealla tavalla Harri ja Maarit Verkkoperä.11 Aramin kuninkaan sydän tuli tästä levottomaksi, ja hän kutsui palvelijansa ja sanoi heille: "Ettekö voi ilmaista minulle, kuka meikäläisistä pitää Israelin kuninkaan puolta?"

12 Silloin eräs hänen palvelijoistaan sanoi: "Ei niin, herrani, kuningas, vaan profeetta Elisa, joka on Israelissa, ilmaisee Israelin kuninkaalle nekin sanat, jotka sinä puhut makuuhuoneessasi".

13 Hän sanoi: "Menkää ja katsokaa, missä hän on, niin minä lähetän ottamaan hänet kiinni". Ja hänelle ilmoitettiin: "Katso, hän on Dootanissa".

14 Niin hän lähetti sinne hevosia ja sotavaunuja ja suuren sotajoukon. He tulivat sinne yöllä ja ympäröivät kaupungin.

15 Kun Jumalan miehen palvelija nousi aamulla varhain ja meni ulos, niin katso, sotajoukko, hevoset ja sotavaunut piirittivät kaupunkia. Ja hänen palvelijansa sanoi hänelle: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme?"

16 Hän sanoi: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa".

17 Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi". Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä.

 

Pahojen henkien karkottamisesta VT:ssa ei ole yhteään esimerkkiä. Siitä syystä se oli Jeesuksen aikana myös mullistavaa. Osoitus suuremmasta vallasta - Taivasten valtakunnasta.

 

Henkivallat, hallitukset...

 

Danielin kirjan luvuissa 10-12 krrotaan selkeästi kansojen henkivalloista, jotka käyvät taistelua keskenään ja vaikuttavat kansojen kohtaloihin. Vaikuttaako näkymätön maailma näkyvään vai päinvastoin. Ainakin tiedämme sen, että luopumus näkyvässä vaikuttaa kansan kohtaloon.

Dan 10:11

Ja hän sanoi minulle: "Daniel, sinä otollinen mies, ota vaari niistä sanoista, jotka minä sinulle puhun, ja nouse seisomaan, sillä minut on nyt lähetetty sinun tykösi". Ja hänen puhuessansa minulle tämän sanan minä nousin vavisten.

12 Ja hän sanoi minulle: "Älä pelkää, Daniel, sillä ensimmäisestä päivästä asti, jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalasi edessä, ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi; ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut.

13 Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö.

Sitovatko henkivallat kansoja? Historia näyttää, että kansat kohtaavat mitä erikoisimpia kohtaloita. Niillä on mahdollisuutensa ja tehtävänsä, jotka ehkä toteutuvat tai jäävät toteutumatta. Uskon, että kansat, jotka luopuvat Jumalan antamasta mahdollisuudesta, tuhoutuvat nopeasti tai hitaasti. Jokaisella kansalla on vastuu itsestään, erityisesti uskovilla kansan joukossa.

 

Mitä sitten kuuluu tehdä? Ef 6 antaa selkeän vastauksen. Meitä ei rohkaista erityisiin toimituksiin, joilla taistelisimme avaruuden henkivaltoja vastaan. 

Ef 6:11-18

Pukekaa yllenne Jumalan koko taisteluvarustus voidaksenne kestää Paholaisen juonet.

12. Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.  Ef. 2:2 13. Ottakaa sen tähden yllenne Jumalan koko taisteluvarustus, niin että voitte pahana päivänä tehdä vastarin- taa ja kaiken suoritettuanne pysyä pystyssä. 14.Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, pukeutuneina vanhurs- kaudenhaarniskaan,       

15. ja olkoon kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumia kohtaan. Jes. 52:7

16. Ottakaa kaikessa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki Pahan palavat nuolet.

17. Ottakaa myös pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

18.Tehkää tämä kaikki alituisessa rukouksessa ja anomisessa rukoillen joka hetki Hengessä. Sen vuoksi valvokaa kaikessa kestävinä ja rukoilkaa kaikkien pyhien puolesta

Riivaajat

 

Nikean uskontunnustuksissa sanotaan: kaiken näkyväsen ja näkymättömän Luojaan. Kristillisessä ajattelussa näkymätön todellisuus on yhtä totta kuin näkyväkin. Materiaalisen todellisuuden lisäksi on immateriaalinen todellisuus.

 

Henget ovat persoonia ilman ruumista. Niillä on tarve saada ruumis hallintaansa ja toteuttaa omia päämääriään.

 

Raamattu ei kerro, että olis olemassa enkelien lisäksi muita hyviä henkiolentoja. Jollakin tavalla maailmankaikkeuteen on tullut pahoja tai saastasia henkiä, jotka ovat saatanan liittolaisia. Ilmeisesti niiden vaikutus on myös paha. Demoneilla on tietoa, jota ihmisillä ei ole.

Mar. 1:21-34

Ja he saapuivat Kapernaumiin; ja hän meni kohta sapattina synagoogaan ja opetti.

22 Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.

23 Ja heidän synagoogassaan oli juuri silloin mies, jossa oli saastainen henki; ja se huusi

24 sanoen: "Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä."

25 Niin Jeesus nuhteli sitä sanoen: "Vaikene ja lähde hänestä".

26 Ja saastainen henki kouristi häntä ja lähti hänestä huutaen suurella äänellä.

27 Ja he hämmästyivät kaikki, niin että kyselivät toisiltaan sanoen: "Mitä tämä on? Uusi, voimallinen oppi! Hän käskee saastaisia henkiäkin, ja ne tottelevat häntä."

28 Ja hänen maineensa levisi kohta koko ympäristöön, kaikkialle Galileaan.

29 Ja tultuaan ulos synagoogasta he menivät kohta Simonin ja Andreaan taloon Jaakobin ja Johanneksen kanssa.

30 Ja Simonin anoppi makasi sairaana kuumeessa, ja kohta he puhuivat hänestä Jeesukselle.

31 Ja hän meni hänen luoksensa ja nosti hänet ylös, tarttuen hänen käteensä; ja kuume lähti hänestä, ja hän palveli heitä.

32 Mutta illan tultua, kun aurinko oli laskenut, tuotiin hänen tykönsä kaikki sairaat ja riivatut,

33 ja koko kaupunki oli koolla oven edessä.

34 Ja hän paransi monta, jotka sairastivat moninaisia tauteja, ja paljon riivaajia hän ajoi ulos eikä sallinut riivaajien puhua, koska ne tunsivat hänet.

Jeesus ei sallinut demonien puhua. Jeesus ei sanonut miehelle, vaan demonille: ”vaikene ja lähde hänestä!”

 

Ne voivat painostaa ihmisiä, jopa saada ihmisessä hallintavallan. Näiden henkien yli Jeesus antoi opetuslapsilleen vallan.

 

Jeesus käytti yksinkertaisesti auktoriteettiaan demonien karkottamisessa. Jeesusta ei tässä vaiheessa pidetty Messiaana. Ihmiset tulivat Hänen luokseen, koska hän paransi sairaita ja ajoi ulos riivaajia.

 

Miten demoni voi saada ihmisen vaikutuspiiriinsä?

Millä tavalla ihminen menettää Jumalan vaikutusvallan elämässään?

 

Voiko demoni vaikuttaa uskovaan?

Matt 16:14-23

Niin he sanoivat: "Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista".

15 Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"

16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".

17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.

18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.

19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

20 Silloin hän varoitti vakavasti opetuslapsiaan kenellekään sanomasta, että hän on Kristus.

21 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.

22 Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko".

23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".

 

Pitäsikö seurakunnissa nykyään ajaa ulos demoneita?

Vastaan pidemmaän vastauksen suullisesti. Kirjallisesti totean, että oman ymmärrykseni mukaan on toimittava niiden ohjeiden mukaan, joita saadaan Jumalalta.

 

Sairaiden parantaminen

 

Sairauksien paraneminen oli Jeesuksen aikana merkki Jumalallisesta voimasta jo VT:n aikana. Yhdistääkö Jeesus sairaudet pahoihin henkiin? Ei tässä kohden suoranaisesti, mutta joissakin tapauksissa niillä saattaa olla yhteys.

 

Joka tapauksessa Raamattu kehottaa rukoilemaan sairaiden puolesta ja parantamaan sairaita.

 

Kaikki paraneminen on väliaikaista ja kaikki sairastaminen on väliaikaista - näkökulmasta riippuen. On kaksi erilaista lähtökohtaa:

Rukoillaan kaikkien esirukousta pyytävien puolesta

Rukoillaan silloin, kun on saanut hengessä kehotuksen

 

Osa sairauksista voi johtua ihmisen omasta joko tiedostamattomasta ja tiedostetusta toiminnasta. Vastaus voi olla myös: ”korjaa elämäntapasi.” Jos ihminen on voimaton elämäntapansa kanssa, voi olla kysymys demonisesta asiasta.

 

Miksi paranemista, vapautumista tai kuolleiden herättämistä tapahtuu vähän?

 

Mitä ajattelet itse? Kenellä on valta? Mikä meitä ohjaa?

 

Jeesus ei aina vastannut ympärillä olevien ihmisten toiveisiin. Ensisijainen ohje Jeesuksella oli aina toteuttaa Taivaallisen isän tahto ja siihen hän rohkaisi jokaista. Välillä tylyltä tuntuvalla tavalla (esim. Joh. 3 Nikodemus kohtasi Jeesuksen pimeässä).

 

Onko mahdollista, että esim. kansamme on sellaisen henkivallan alla, että se rajoittaa suuressa määrin Jumalan Valtakunnan etenemistä. Kenen tehtävä on tällöin toimia?

 

Onko meillä väärä käsitys siitä, että paranemisia tapahtuu vähän?

Luuk 16: 20-31

 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita

21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.

22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.

23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'

25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.

26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'

27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon

28 -sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.

29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. 30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.

31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.

Valtakunnan kansalaisen ohjeita

 

Tunnusta Jeesuksen kuninkuus, ylistä

ole kurinalainen - älkää antako minkään itseänne vallita

elä kristittyjen yhteydessä - rukous, leivän murtaminen, yhteys, apostolinen opetus

Ole täynnä Pyhää Henkeä; käytä armolahjoja

Pue yllesi Jumalan sota-asu

 

Raamatun tosiasioita

  • Jeesus sanoo: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä
  • Room 8:35 -39
  • Jeesus: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo
  • Jeesus: ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä...tämä haastaa minut ja sinut.

 

Lähteitä

Derek Prince: He karkottavat demoneja

Derek Prince: opetukset sota maailmassa 1-3

Jarmo Sormunen: Varustamo, tv7

Kristian Sandin opetukset

 

--------------------------- 

 

MITEN SUHTAUTUA YLILUONNOLLISIINKIN ASIOIHIN LUONNOLLISESTI

 

Pahat henget ja demonit ovat vaikeita ja pelottavia asioita

 

- Lapsen vaikean ja kohdistamattoman pelon takana ovat usein asiat, joita hän ei kykene vielä siinä isässä käsittelemään. Kun lapsi kohtaa television, elokuvien, netin tai videoiden ohjelmissa pahoja henkiä, haltijoita, örkkejä ja zombeja, joudutaan maailmaan, jonka käsittelemiseen lapsella ei vielä ole välineitä, rehtori Jukka Sipilä kertoi ennen tilaisuutta laaditussa ja Keski-Uusimaa lehdessä julkaistussa haastattelussa.

 

Rehtori Jukka Sipilä puhuI tiistaina 5.6.2012 klo 18.30 järjestetssä yhteyden illassa.- Tuollaisten kokemusten tuloksena lapsella on monesti levottomuutta, nimetöntä ahdistusta ja painajaisia, jatkaa rehtori Jukka Sipilä.

 

- Vaikein ja haastavin kohta liittyy pahoihin henkiin ja riivaajiin, Jukka Sipilä vastaa, kun häneltä kysyy puheen lähtökohdaksi annetusta ja harvoin käsitellystä raamatunkohdasta. Siinä Jeesus käskee seuraajiensa julistaa Taivasten valtakunnan tulemista sekä parantaa sairaita, herättää kuolleita, puhdistaa spitaalisia ja ajaa pois pahoja henkiä (Matt.10:8).

 

Raamattu haastaa todellisuuskäsityksemme

 

- Raamattu haastaa meidän todellisuuskäsityksemme. On olemassa paljon sellaista pahuuteen ja kuolemaan liittyvää, jota emme edes me aikuiset osaa selittää. Me emme tiedä, mistä tuollaiset asiat tulevat ja miten ne syntyvät. Tiede voi todeta tapahtuneen paranemisen tai kuoleman, mutta, asiat niiden takana jäävät meille salaisuuksiksi, Jukka Sipilä pohtii.

 

Vieras ja tuntematon, jota me emme kykene tiedoillamme ja järjellämme selittämään, on meistä pelottava. Siksi Jeesuksen antama auktoriteetti kohdata ja vastustaa pimeyden voimia hänen nimessään on meille tärkeä. Toisaalta kristityt ovat menneinä aikoina nähneet riivaajia ja demoneja myös sellaisissa asioissa, jotka on myöhemmin todettu viruksien aiheuttamiksi sairauksiksi. Siksi näillä alueilla on syytä liikkua aina varoen ja maltillisesti.

 

- Sairaudesta paraneminen on aina väliaikaista. Jopa Lasarus, jonka Jeesus herätti kuolleista, kuoli aikanaan uudelleen. Toisaalta myös kaikki sairaus on väliaikaista, sillä taivasten valtakunnassa ei ole sairaita eikä raajarikkoja, Jukka Sipilä havainnollistaa asiaa.

 

Suurin ilon aihe ei liity voimavaikutuksiin

 

- Siksi meidän on syytä muistaa, minkä asian Jeesus nosti parantamisia, kuolleitten herättämisiä ja pahojen henkien karkottamisiakin tärkeämmäksi asiaksi. Hän käsi iloita siitä, että hänen seuraajiensa nimet on merkitty taivaan kirjaan (Luuk.10:20).

 

Materialistinen maailmankuva pyrkii selittämään kaiken konkreettisesti ja omista lähtökohdistaan. Tuloksena on tällöin helposti ahdistusta ja juurettomuutta synnyttävä umpikuja. Tällaiseen tilanteeseen Raamattu ja Jeesuksen opetus taivasten valtakunnasta tarjoaa niin lapsille kuin aikuisillekin laajemman ja turvallisemman todellisuuskäsityksen.

 

- Ihmisen puhe on vain aineetonta viestintää. Silti se voi saada aikaan järisyttäviä asioita niin hyvässä kuin pahassakin. Muutaman sanan vaikutus toisen ihmisen elämään voi olla aivan valtava. Me voimme sanoa, että puhe on vain ihmisen synnyttämiä ääniaaltoja, mutta tällöin suurin osa ja kaikkein tärkein jää vielä ilman selitystä, Jukka Sipilä kuvaa tilannetta.

 

© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin