Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Herman Blomerus: Tarjolla parantava ja vahvistava voima

Lokakuun Yhteyden illassa tiistaina 26.10.2010 kristillisen koulun auditoriossa Järvenpäässä puhui Järvenpään Helluntaiseurakunnan pastori Herman Blomerus. Hän on tullut monille tutuksi myös paljon Järvenpäätä laajemmin, kun lauluyhtye Romanos on esiintynyt eri puolilla maata laulaen itsensä kuulijoiden  sydämiin. Hänen lauluaan kuultiin myös Yhteyden illassa.
 
Tilaisuuden juonsivat Kaija Telaranta ja Tarja Laakso. Musiikista vastasivat Maarit Verkkoperä sekä Heidi Kuitunen ja Marjo Graniittiaho. Ennen tilaisuuden alkua kello 18.00 vietettävässä puolen tunnin rukoushetkessä oli rukoukseen johdattelemassa mm. Susanna Viitanen.
 

Nyt tarvitaan parantavaa ja vahvistavaa voimaa

 

- Tässä ajassa on tavattomasti asioita, jotka uuvuttavat, masentavat ja saavat hämmennyksen valtaan. Tämän havaitakseen ei tarvitse muuta kuin katsella ympärilleen tai tutustua terveydenhuollon tilastoihin. Siksi seurakunnan on erityisesti juuri nyt pidettävä esillä parantavaa ja vahvistavaa voimaa, kristinuskon keskeisiin ja luovuttamattomiin asioihin keskittyvää sanomaa. Näin tilannetta kuvailee pastori Herman Blomerus. 

 

- Monet ihmiset ovat juosseet itsensä työelämässä, ihmissuhteissaan ja taloudellisissa vaikeuksissaan aivan näännyksiin. Sellaisiin tilanteisiin ei tuo apua luoviva julistus, joka tarjoaa enemmän avoimia kysymyksiä kuin todellisia vastauksia. Armottomaan maailmaan ja uuvuttavien tilanteiden keskelle voidaan löytää armo vain palaamalla perinteiseen sanomaan, jossa Kristus saa olla kaiken keskipiste. Jumalan silmissä jokainen ihminen on juuri sellaisena kuin on äärettömän arvokas ja rakas. Tästä suunnattomasta rakkaudesta kertova sanoma vapauttaa, palauttaa voimattomalle voimat ja kutsuu todelliseen elämänmuutokseen Jeesuksen ja armon varassa, Herman Blomerus sanoo.

 

PARANTAVA JA VAHVISTAVA VOIMA

 

”Väsyneet sielut nyt tulla saa,

sairaat ja heikot hän parantaa.

Pyhässä veressä Jeesuksen

voima on suuri ja ihmeellinen!

Väsyneet sielut nyt tulla saa,

sairaat ja heikot hän parantaa.”  

(Kolmas säkeistö laulusta Golgatan veressä voima on)

 

Tämän syksyn Yhteyden iltojen teema nousee laulusta Golgatan veressä voima on. Hengellisten laulujen suosikkeihin ja sanomaltaan väkevimpiin kuuluvassa laulussa on neljä säkeistöä. Neljä on myös syyskaudella yhteyden iltoja. Jokaisen illan teema nousee yhdestä säkeistöstä.

 

Aloitamme illat jo kello 18.00 auditoriossa kaikille avoimella puolen tunnin rukoushetkillä. Rukoilemme yhdessä sanoin ja sävelin. Kaikilla rukoushetkeen saapuneilla on mahdollisuus tuoda mukaan omat rukouksensa ja rukousaiheensa.

 

Yhteyden illan ohjelma, jossa on opetusta, juontoa, musiikkia ja rukousta, alkaa samassa paikassa kello 18.30. Tilaisuus, johon on vapaa pääsy, päättyy noin kello 20.30 mennessä.

 

 

Helluntaiseurakunta Saalemin sivuille pääset osoitteessa .

 

 

 



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin