Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Antero Laukkanen

Antero "Mooses" Laukkanen on Espoossa toimivan Majakka seurakunnan pastori. Monenlaisista ansioistaan Espoon kunnallispolitiikassa ja erityisesti sosiaalihuollon piirissä Antero Laukkanen on saanut Tasavallan presidentiltä sosiaalineuvoksen arvonimen.

 

Antero Laukkanen on ollut Espoon kaupunginvaltuutettu vuodesta 2000 alkaen, tarkastuslautakunnan vpj (2004-2007), varakansanedustaja (2003-20011), maakuntavaltuutettu (2004- ja eduskunta-avustaja (1997-2003). Hän on osallistunut Yhdysvaltain presidentin isännöimälle rukousaaimiaiselle kolmen eri Yhdysvaltain presidentin kutsumana, viimeksi 2011 presidentti Obaman kutsusta.

 

Antero Laukkanen on tunnettu lukuisien  rukousseminaarien opetuksista eripuolella Suomea. Hän on ollut käynnistämässä 27 kaupungissa eri seurakuntien pastoreiden rukousaamuja vuosina 1998-2004. Niistä merkittävin on eduskunnassa edelleen kerran kuussa kokoontuva pastoreiden rukousaamu. Hän sanoo: ”Minulla on unelma yhtenäisestä, toisiaan kunnioittavasta seurakunnasta, jossa näemme yhteisen vastuumme koko Suomen herätyksestä, jonka aikana miljoona Suomalaista löytää Kristuksen.”.

 

Antero Mooses Laukkasen perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta ja neljä kissaa.

 



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin