Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Reijo Telaranta: Jeesus tarjoaa meille enemmän kuin vain taivaaseen pääsyn

Get the Flash Player to see this player.


Reijo TelarantaKevätkauden ensimäisessä Kasvuhuone-illassa 14.1.2014 Reijo Telaranta kertoi Kasvuhuoneen synnystä ja tavoitteista.

 

 

 

Sanan kuulijoista myös sen tekijöiksi

 

- Tähän asti me olemme tilaisuuksissamme keskittyneet Raamatun opiskeluun. Meillä on takana vuoden mittainen Missio Järvenpään raamattukoulu. Siitä tehty televisioversio on nähty TV7 kanavalla jo pariinkin kertaan.

 

- Raamattuopetusta on saatu myös Raamattuilloissa, josta myös tehtiin samalla tavalla toisinto TV7 kanavalle. Näiden lisäksi me olemme harjoittaneet opiskelua kevätkauden 2013 Tiekartta-illoissa sekä syyskauden Aikamatka-illoissa. Viimeksi mainittu on nyt nähtävissäTV7 kanavalla viikoittaisina lähetyksinä, jotka alkoivat 1.1.2014, Reijo Telaranta totesi.

 

Tilaisuuden juontanut Kaija Telaranta- Oppia on saanut niin paljon, että nyt on aika panna opitut asiat käytäntöön ja ryhtyä sanan kuulijoista myös sen tekijöiksi. Muutoin on vaarana, että meistä tulee ikuisia opiskelijoita, jotka eivät koskaan voi panna hankkimiaan tietoja koetteelle arkisessa elämässä ja käytännön tilanteissa, Reijo jatkoi 

 

- Kyse on niin tärkeästä asiasta, Raamatussa meitä jopa varoitetaan itsepetoksen ja väärän tyytyväisyyden vaarasta: ”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” Jaak.1:22

 

 

Ensimmäisen Kasvuhuone-illan 14.1.  juontanut Kaija Telaranta oli jo illan alussa kertonut prosessista, jonka tuloksena nyt esitelty kevätkauden 2014 ohjelma oli syntynyt. Asiaa oli pohdittu pitkin syksyä, mitään ei ollut tuntunut löytyvän ja vuodenvaihde lähestyi. Palaveriakin oli pidetty ja kevään iltoja yhdessä ideoitu mutta yhtä laihoin tuloksin. Alkoikin jo näyttää siltä, että kevätkaudeksi ei olisi tarjota minkäänlaista viikoittaista ohjelmaa. Mutta sitten tilanne oli muuttunut hyvin vaikuttavalla ja yllättävällä tavalla. Miten, se kerrotaan oheisen äänitteen ensimmäisten minuuttien aikana.

 

Marja ja Paul Raja-aho kertoivat illassa Arkilla 18.1. järjestettävästä Naisten Salongista. Luvassa näyttäisi olevan todella hauska tilaisuus.Kysymys on enemmästä kuin vain pelastuksesta

 

- Jeesus ei syntynyt ihmiseksi vain, jotta me välttäisimme helvetin ja luiskahtaisimme nipin napin taivaaseen. Toki hän sovittaessaan syntimme Golgatan ristillä avasi meille pääsyn Isän luo, mutta Raamatun mukaan kaiken takana oli paljon muutakin kuin vain meidän pääsymme taivaaseen, Reijo sanoi.

 

- Kun luemme Uutta testamenttia, huomaamme, että Jeesus antoi seuraajilleen elämänmallin ja tehtävän, joka tiivistyy hänen lähetyskäskyssään:

 

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."  Matt.28:19-20

 

- Jeesus ei kutsu meitä odottelemaan joutilaina hetkeä, jolloin saamme siirtyä rajan yli taivaaseen. Hän ei antanut tehtäväksemme vain opiskella ja tutkia teologisia kysymyksiä. Hän haluaa jotain paljon enemmän. Kätemme, jalkamme, sydämemme jakamaan sitä, mitä hän ihmisenä vaeltaessaan jatkuvasti julisti ja teki:

 

"Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!" Matt.4:17

”Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Matt.10:7-8

"Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".” Mark.1:15

 

- Taivasten valtakunnan eli Jumalan valtakunnan julistaminen sekä köyhien, sairaiden ja ahdingossa olevien auttaminen olivat Jeesuksen opetuksen ja myös toiminnan keskeisiä seikkoja. Siihen hän kutsuu myös meitä. Sanan tekijöiksi eikä vain sen kuulijoiksi.

 

- Toinen asia, joka sisältyy Jeesuksen meille ansaitsemaan pelastukseen ja hänen esittämäänsä kutsuun on opetuslapseus. Käytännössä siihen kuuluvat hänen lähellään oleminen, läheinen henkilökohtainen suhde häneen ja kohti hänen kaltaisuuttaan kasvaminen. Tästä polusta, joka ei ole kirkon penkissä istumaan kasvatetuille ja siihen tyytymään tottuneille ole helppo, apostoli Paavali kirjoittaa paljon. Niistä teksteistä on poimittu, kohta, joka tiivistää erinomaisella tavalla Kasvuhuoneen kevätkauden tavoitteet:

 

… me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” Ef. 4:15-16

 

- Kolmas meille pelastuksen ohessa tarjolla oleva asia on valmistautuminen valtavaan juhlaan. Kyse ei ole vain taivaan kynnyksen hipoen ja kompastellen ylittämisestä. Meidät on kutsuttu valtavaan Karitsan hääjuhlaan. Jeesus tulee noutamaan taivaaseen morsiamensa, seurakuntansa, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä. Hän noutaa omansa esitelläkseen heidät Isälleen ja ollakseen heidän kanssaan ja heidän keskellään iankaikkisesti.

Seija Leveelahti ja Kaija Telaranta rukoilivat tilaisuudessa jätettyjen rukousaiheiden puolesta. 

Kun kasvaminen loppuu, alkaa kuoleminen

 

- Jumala loi maailman, joka perustuu syntymiseen ja kasvamiseen. Kaikki elolliset olennot on luotu kasvamaan. Eikä kasvu rajoitu vain fyysisiin ominaisuuksiin. Kasvu tuo tullessaan uusia elämänvaiheita, erilaisia tehtäviä ja monenlaisia haasteita.  Kasvamisen välttämättömyys nostetaan mainiolla tavalla esille myös Heprealaiskirjeessä:

 

” Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.” Hepr.5:14

 

Kukaan ei ole liian pieni tai vähäinen kasvamaan

 

- Sinun uskosi voi olla vain vähäinen itu, joka juuri ja juuri jaksaa ponnistaa mullasta ylös. Tai se voi olla vielä mullan kätkössä, mutta Jumalan Pyhä Henki on jo alkanut tehdä siinä elämää synnyttävää työtä, sillä tuskinpa muutoin olisit tullut tänne Kasvuhuone-iltaan.

 

- Sinun toivosi voi olla haparoivaa, vain vähäinen taimi, jota monenlaiset tuulet riepottelevat , viimat uhkaavat ja kaikenlaiset kirvat väijyvät. Kasvaakseen se tarvitsee suojaa, lämpöä, ravinteita ja elävää vettä, kaikkea sitä, mitä varten tämä Jumalan meille antama Kasvuhuone on olemassa.

 

- Kun katsot kuvassa olevaa kolmatta kukkapurkkia, näkemäsi saattaa tuntua mahdottomalta. Ei minusta löydy eikä irtoa noin runsasta ja kukoistavaa rakkautta. Tuskin jaksan aina hyväksyä ja rakastaa edes itseäni muiden tai jopa vihamiesteni rakastamisesta puhumattakaan!  Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon. Kolmannen ruukun upea kukka ei kuvaa sinun rakkauttasi vaan Jumalan rakkautta sinua kohtaan.

 

”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” Joh.4:19

 

- Kevätkauden aikana Kasvuhuoneessa me saamme yhdessä turvallisesti ja Pyhän Hengen hoidossa kasvaa uskossa, toivossa ja rakkaudessa, jotka Paavali mainitsee ensimmäisessä kirjeessään Korintin seurakunnalle:

 

”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”  1.Kor.1:13

 

- Jokainen ilta alkaa kolmen hengen puolen tunnin keskustelulla. Seuraavaksi kaikki mukana olevat pääsevät mukaan keskusteluun. Lopuksi yhteistä pohdintaa jatketaan vielä pienemmissä ryhmissä, joissa myös rukoillaan sekä palvellaan toinen toisiamme esirukouksin ja Pyhän Hengen antamin lahjoin, Reijo tiivisti Kasvuhuone-iltojen ohjelman.

 --------------- 

KASVUHUONEEN 21 illan teemat, vierailijat kuvineen sekä keskustelujen yhteydessä näytettävät diat löydät

 



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin